Juu tuo kuva on otettu 20.7.2015.Ylempi Meahccejärvistä keskeltä jo vähän sula,alempi oli vähän enemmän.Tuolla reissulla oltiin 14 päivää maastossa ja niistä kahtenatoista päivänä satoi enemmän tai vähemmän .Tuon kuvanotto päivän iltanakin alkoi sade kun rajalle laitettiin teltta pystyyn.Eipä ollut kiire tuolloinkaan. Yksi vuorokausi oltiin parkissa pikku lammilla Kahperusvaaran kupeella kun vettä tuli aamusta lähtien kuin saavista kaataen. Seuraavana päivänä jatkettiin Siedjonjärvelle mistä lähtiessä on kuva tuolla Meekonvaara ym. ketjussa Lappi osastolla. Mutta tuoltakaan reissulta en päivääkään ottaisi pois.Välillä oli pyykkinaru viritettynä että sai kamppeita kuivata ja tuulettaa.Hienoa.sisko kirjoitti:Kiitos! Mukavan näköistähän tuo Olen hiihtänyt kerran huhtikuussa Guolakselta Somakselle, mutta ei oikein saanut käsitystä, millaista olisi sulan maan aikana. Lunta näyttää olevan kivasti vielä heinäkuullakin, eikä aurinkokaan kuvan ottohetkellä ainakaan helli... Elo-syyskuun vaihteen molemmin puolin saanee varautua lumisateisiinkin, mutta tuskin nyt hiihtokeleihin kumminkaan.amatööri kirjoitti:^
2015 heinäkuulla Bajit Meahccjavri. Oli jylhät maisemat mutta ei tarvinnut kuitenkaan mitään vuorikaurista leikkiä.Rauhallista,menisin toisenkin kerran.
2016 Coalbmejärven kahlaamo järven länsipäässä.Mönkijäura teltan oikealla puolella ja ylityksen jälkeen jatkuu kohti Guolasjärveä.
Hienoja maisemia ja mukavaa kulkemista tuolta löytyy ja saa vaikka minkälaisen rengasreitin,tuvista ei havaintoja..
Guolasjärveltä kun lähdettiin nousemaan tuonne ylös ja siellä kulkiessa oli lähes epätodellinen olo kun seutu oli niin hieno.Aivan eri fiilis kuin Pitsuksen suunnasta Haltille noustessa yhtenä kesänä.Tuonne voisi vain nousta ja olla vaan.Tietysti kelit voi olla mitä vaan.
Mutta nämähän kaikki kokee erilailla ja kuka mistäkin tykkää.