Keitinlaatikkoprojekti
-
- Viestit: 175
- Liittynyt: 19 Joulu 2015 12:54
- Paikkakunta: Espoo
oho!
Nättiä työtä on. *nostaa hattua* (huom! en tiedä käytännön kokemuksen perusteella mitään keitinlaatikoiden käyttämisestä, ottakaa se huomioon, nämä ovatten vain asiasta kiinnostuneen henkilön mietteitä)
Kaksipuolisen teipin epäilijöille mainittakoon, että teipin oikealla valinnalla saadaan hämmentävän pitäviä liitoksia aikaan. Jos valkkaa 3M VHB -teipin, ja pystyy kiinnittämisen jälkeen lämmittämään liitoksen noin 50-60 asteeseen ja lisäksi laittamaan painoa sopivasti päälle, niin tarttuu kaoottisen hyvin kiinni. Ei välttämättä kestä pitkäaikaista polttoainealtistusta, mutta sillon on toki jo muut ongelmat akuutimpia kuin teipin pitokyky. Pakkasessa en ole kokeillut, mutta väittämän mukaan sateliittien osia on näillä teipeillä kiinnitetty (VHB = Very High Bond) Harmi ko testauskelit meni ohitte, enää vajaa kymmenen pakkasta.
Sitten kun pullon oikea asento on löytynyt, voi toki laittaa pop-niiteillä, ruuveilla tms varmistusmenetelmällä paikalleen.
Jossakin laatikon kuvassa oon nähnyt kettingin pitämässä kantta vinossa, ja mietin miten kansi toimii lämmön suuntauksessa, jos on esmes melkein pystyssä? Onko lämmön suuntaamiselle etes varsinasita tarvista? Jos laatikkoa jostakin syystä käyttäisi ulkona, niin tuulensuojatarkoituksessa kannen ehkä tarttis olla tukevasti pystyssä, mutta se käyttö lienee aika marginaalista.
Asiasta juuri mitään tietämättömän silmin tämä näyttää oivalta kamppeelta! *laskee varovasti hatun takasin päähän*
-Niilo

*Suunistaminen kokeellisella mentelmällä vaatii hyvät eväät matkaan...*
-
- Viestit: 717
- Liittynyt: 04 Helmi 2006 00:49
Hieno on, kotisali nimittäin, eikä laatikossakaan ole moittimista.
Mites toi kannenpäällä tavaroiden pito, kuten joku jo eht sitä miettimään, niin ainakin mahdollisessa tulipalotapauksessa voi haitata hiukan paloturvallisuutta. Itse laittaisin samaran takaoven pumpun pitämään kantta pystyssä.

"This is my nature, who I am
If you don´t like it, here I stand"
If you don´t like it, here I stand"
- Joonas Frisk
- Viestit: 2119
- Liittynyt: 04 Tammi 2007 18:56
On se hieno...
Imeytykseen kivivilla olisi varmaan hyvä.
Miten pienillä teltoilla te liikutte, jos kansi ei mahdu noin auki olemaan... Omassa tapauksessa ei olisi ongelma, pitäähän sinne jättää väliä joka tapauksessa, ettei seinät sula.
Onko sinulla MSR Whisperlitea jossain saatavilla? Varmaan monia kiinnostaisi, että miten istuu tuohon.

Tuo teltan koko oli vain heitto (huulen sellainen), mutta mitat ovat tarkeita, kun esim paksut talvimakuupussit pyrkivat hyllymaan niiden paalla liikahdellessa.
Taallakin vaikuttanut artikkelin
http://luontola.com/luontola/retkeily/
kirjoittaja on tehnyt keskivaiheille hyvan pohjapiirroksen (minimi)mitoista.
- vai mita mielta raati?
- laatikon proton suunnittelun alkuvaiheissa mitat kai listattiinkin, ehka kasvoivat hieman matkan varrella?

Täysin kokemattomana niin talvitelttailun, bensakeittimien kuin metallitöiden suhteen kysyisin kuitenkin: Olisiko keitinlaatikkoa mahdollista tehdä alumiinista, joka olisi paljon kevyempää.
Tuo kuvissa esitetty on niin hieno, että raaskiiko sitä edes käyttää :)

Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
Yhdyn Ursuksen kommenttiin ja minullekin tuli mieleen sellainen samankokoinen valmis alumiinisalkku ja hinta vois olla 19,95. Täysin tyhmänä asiasta kysyn vielä mikä on keitinlaatikon varsinainen idea, jotain tietysti aavistelen mutta aavistelut voi männä metsään.Ursus kirjoitti:Täysin kokemattomana niin talvitelttailun, bensakeittimien kuin metallitöiden suhteen kysyisin kuitenkin: Olisiko keitinlaatikkoa mahdollista tehdä alumiinista, joka olisi paljon kevyempää.
Tuo kuvissa esitetty on niin hieno, että raaskiiko sitä edes käyttää
Oho, tulipas paljon vastauksia, ja kiitos kehuista!
Yritän nyt vastata kysymyksiin parhaani mukaan:
- mitat on 450 x 330 x 100. Yritin pitää koon suht kompaktina. Mielestäni ulkomitat on nyt hyvät. Korkeutta tietty voi kasvattaa, jos isommat kattilat pitää mahtua. Makuasia? Vai mitä mieltä olette?
- paino on 3,9 kg ilman sisuskaluja. Alumiinista valmistettuna paino olisi noin kolmasosan verran, mutta kestävyys ja alttius kolhuille tietty kasvaa. Kummalle annatte painoarvon: paino vai kestävyys?
- mietin polttoainepullon kaukalon pohjalle esim. öljynimeyttämiskankaan palasta. Imukyky on huima
- kyseisessä protossa nurkat täytyy tosiaan tiivistää silikonilla. Rakennetta muuttamalla voisi selvitä ilman silikonejakin
- kannen aukipitämiseen voisi laittaa pienen vaijerin, jossa on säädettävä nuppi, jolla jokainen voi säätää kannen aukiasennon haluamakseen
- minun täytyisi jostain saada lainaan ainakin Whisperlite ja XGK EX, joista mittaisin korkeudet ja jalkojen reikien paikat korokelevyä varten (kenenkään ei tarvitsisi itse porailla reikiä). Tai sitten joku teistä toimittaisi mitat minulle. Valmistajan sivuilta en löytänyt mittakuvia...
Tarkkaa hintaa en osaa vielä sanoa, koska rakenne ei ole lopullinen. Hinta nousee joka tapauksessa yli 100 €. Hinta ei voi mitenkään olla rautakauppojen halpistyökalupakkien luokkaa, koska kyseessä on kuitenkin täysin uniikki ja räätälöity tuote, sekä sarjakoot ovat pieniä. Ainakin vielä.
Voi olla kylläkin vaikeaa löytää sellainen laatikko mitoiltaa, joka miellyttää kaikkia. Kuka arvostaa laatikon kompaktia koko ja kuka haluaa isoimmatkin kattilat mahtuvan sisään. Mutta katsotaan mihin tämä johkaantuu.
Lisää vaan kommentteja ja ideoita!
Ps. teen jossain vaiheessa protolaatikosta esittelyvideon (ellei joku osta tätä käsistä )

Hienon näköinen laatikko kieltämättä, ammattilaatua...
Sellaiset huomiot kiinnitin että kansi tosiaan saisi olla esim narulla, ketjulla tai vastaavalla kiinnitetty laidastaan niin ettei pääse aukeamaan kokonaan vaan olisi helposti taitettavissa kiinni jos liekit pääsevät valloilleen. Ja ei oikein turvallisuus näkökulmaan istu että siinä varusteita olisi päällä, kuivumassa tai muutoin. Vähän mitätöityy laatikon perimmäinen käyttötarkoitus liekin sammuttimena.
Laidat eivät sulkeudu kovin tiiviisti, olettaen että liekki on sisällä ja kannen laittaa kiinni. Kädensijojen kohdalle (ja toki muuallekin laidan myötäisesti) jää avoin kohta josta liekit pääsevät ulos. Toki se on minimaalinen haitta, sillä liekki pienenee kuitenkin huomattavasti kannen sulkemisen jälkeen. Mutta sulkeutuminen olisi tiiviimpää jos kannen reunoja kiertäisi lista joka suljettaessa ulottautuisi alemman osan päälle, laatikon laitojen ulkopuolelle.
Samaan kiinnitin huomiota, kuten yllä oli joku maininnutkin, että kulmissa on saumoissa reijät, josta neste pääsee valumaan ulos. Mutta se on helposti tiivistettävissä esim silikonilla.
Ja korkeus kiinnostaisi, kuten toki muutkin mitat, jotta tietäisi millaiselle kattilalle olisi sisällä tilaa. Toisin sanoen, mahtuisiko juuri omassa käytössä olevat kattilat sisään.
Mielenkiinnolla odotan lopullista "sarjatuotanto-mallia" ja hintaa...Kyllähän tuollainen hankintalistalle taitaa mennä
ps. Korkeutta lienee helppo lisätä yksittäisten toiveiden mukaisesti eri tilaajille yksilöllisesti? Jotta sisään mahtuisi kunkin keittoastiat sisään...Valmistusmenetelmä ei liene siitä muuttuvan, jos esim pohjaosan korkeutta lisäisi?

Ehtikin näemmä tulla vastauksia kysymyksiin jo niitä vielä kirjoittaessani...
Itse arvostaisin ehkä enemmän keveyttä kuin kestävyyttä...tiettyyn rajaan asti. Ainahan voinee hankkia uuden jos vanha rikkoontuu, mutta jos painoa on huomattavasti enemmän, kestävää laatikkoa on ikävämpi kuljettaa. Tosin painoero ei liene kovinkaan radikaali.
Entä onko hinnassa muutosta suuntaan tai toiseen materiaalin muuttuessa?
Kannattanee kerätä kunnon tilauskanta ja aloittaa valmistus vasta sitten, saat sarjatyönä laatikoita väkertää niin ehkä työmäärä hieman pienenee kun voi tehdä yhden työvaiheen kerrallaan useammalle laatikolle...Tuollaiselle laatikolle täältä varmasti ostajia nimittäin löytyy kunhan lopullinen malli tulee hiotuksi riittävän pitkälle.