Arktisia kertomuksia - kirja

Reissu Pete
Viestit: 717
Liittynyt: 04 Helmi 2006 00:49

Arktisia kertomuksia - kirja

Viesti Kirjoittaja Reissu Pete »

Mikäli pieni mainos sallitaan ilmoitettakoon, että muutaman kymmenen vuoden odottelun jälkeen sain aikaiseksi Suomen Arktisen Klubin historiikin ja nyt se on painossa. Ilmestymispäivä 16.11.2015.

Arktisia kertomuksia – on kokoomateos Suomen arktisen klubin jäsenten tekemistä matkoista, saavutuksista ja tutkimuksista. Kirjan sivuilla matkataan ikiroudan maille Kanadaan, Grönlantiin, Islantiin, Huippuvuorille, etelä- ja pohjoisnavalle sekä kuljetaan tutkijoiden ja lääkärien matkassa maapallon syrjäisimmillä seuduilla.
Kirjassa on 28 artikkelia arktisista aiheista, joista 19 on matkakertomuksia. Kirja sisältää useita ennen julkaisemattomia kertomuksia ja tarinoita tutkijoiden ja lääkärien silmin katsottuna viimeisen 50 vuoden ajalta.

Kirjoittajina mm. Petri Mäkelä, Poppis Suomela, Kari Vaiska Vainio, Jaakko Heikka, Petri Vuorenmaa, Pentti Kronqvist, Mika Kalakoski, Vesa Luomala yms.

Suomen arktinen klubi on jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan kerännyt yhteen suomalaisia arktisten alueiden kulkijoita ja tutkijoita. Ensimmäinen Grönlannin jäätikölle suuntautunut matka tehtiin jo viisikymmentä vuotta sitten ja se on myös tämän kirjan ensimmäinen tarina. Viisikymmentä vuotta myöhemmin kaksi suomalaista arktista retkeilijää olivat jälleen kulkemassa Grönlannin jäätiköllä samaisella reitillä ja tämän matkan kuvaus on tämän kirjan viimeinen tarina. Näiden matkojen väliin mahtuu mittava määrä tutkimusta ja kuljettuja kilometrejä kylmillä ja jäisillä seuduilla.

Julkaisija: Suomen Arktinen Klubi ry
Toimittaja: Petri Mäkelä
Taitto ja layout: Poppis Suomela
Kovakantinen, 264 sivua, yli 120 nelivärikuvaa.
Ilmestyy 16.11.2015. Varattavissa nettikaupoissa jo nyt!
https://reissupete.wordpress.com/2015/1 ... 6-11-2015/
Kuva


Avatar
tapanik
Viestit: 560
Liittynyt: 17 Marras 2012 11:52

Viesti Kirjoittaja tapanik »

Kiitos tiedosta, kirja meni hankintalistalle :)
Elämäntapakävelijä, kalastaja, retkeilijä.

Blogi: http://tapanikunnas.net/
Videot: https://www.youtube.com/c/Elamantapakavelija/videos
Instagram: https://www.instagram.com/tapanikunnas/
hannes
Viestit: 10743
Liittynyt: 12 Tammi 2006 10:06

Viesti Kirjoittaja hannes »

Mitä kautta kirjan varaus tehdään kun ei osunut silmiin?
Reissu Pete
Viestit: 717
Liittynyt: 04 Helmi 2006 00:49

Viesti Kirjoittaja Reissu Pete »

^ Varmaan kannattaa odotella hetki, kun Vaiska saa nettikauppaansa sivun auki. Varmasti ensiviikolla. Sieltä kirjaa tulee saamaan halvimmalla. Prisman verkkokauppa ja jotkut muut kirjanettikaupat näemmä antavat varata jo. Suoramyyntiä en tällä kertaa järjestä.

www.avotunturit.fi/kauppa
Avatar
tapanik
Viestit: 560
Liittynyt: 17 Marras 2012 11:52

Viesti Kirjoittaja tapanik »

Ainakin Adlibriksessä ja Prisman verkkokaupassa näkyy olevan.
Elämäntapakävelijä, kalastaja, retkeilijä.

Blogi: http://tapanikunnas.net/
Videot: https://www.youtube.com/c/Elamantapakavelija/videos
Instagram: https://www.instagram.com/tapanikunnas/
Korpijaakko
Viestit: 6935
Liittynyt: 07 Touko 2009 16:14
Paikkakunta: Etelä-Karjala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Korpijaakko »

Hienoa! Hyvää kannattaa odottaa. :D
hannes
Viestit: 10743
Liittynyt: 12 Tammi 2006 10:06

Viesti Kirjoittaja hannes »

Kiitos. Tilaan sen sitten, kun tulee esille Vaiskan kautta.
Reissu Pete
Viestit: 717
Liittynyt: 04 Helmi 2006 00:49

Viesti Kirjoittaja Reissu Pete »

^^ Varovasti Korpijaakko, sun nimi on mainittu tekijälistassa! 8)
luuppi
Viestit: 5544
Liittynyt: 09 Tammi 2013 20:24

Viesti Kirjoittaja luuppi »

Suomen Antarktis-Seuran entisena (hyvin lyhytaikaisena) toiminnanjohtajana tama pitanee ostaa jo ihan "viran puolesta".
- onnittelut jo etukateen, vaikken ole kirjaa viela nahnyt!
Korpijaakko
Viestit: 6935
Liittynyt: 07 Touko 2009 16:14
Paikkakunta: Etelä-Karjala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Korpijaakko »

Reissu Pete kirjoitti:^^ Varovasti Korpijaakko, sun nimi on mainittu tekijälistassa! 8)
Huomasin. Koetan jotenkin puolustella sitä, ettei kirjoitusta tullut palautettua ensimmäisten joukossa. Mutta ei se nyt montaa vuotta ollut myöhässä. Kai. :wink:
Reissu Pete
Viestit: 717
Liittynyt: 04 Helmi 2006 00:49

Viesti Kirjoittaja Reissu Pete »

^Tosiaan, en osannut ajatella asiaa noin monelta kantilta, mutta tottahan se on. 8)
Reissu Pete
Viestit: 717
Liittynyt: 04 Helmi 2006 00:49

Viesti Kirjoittaja Reissu Pete »

Nonni! Arktisia kertomuksia voi sitten tilata ja posti tuo sitten loppukuusta!

http://www.avotunturit.fi/tuote/kirja-a ... rtomuksia/
hannes
Viestit: 10743
Liittynyt: 12 Tammi 2006 10:06

Viesti Kirjoittaja hannes »

Tilattu on. Tässä ei tarvitse vähään aikaan käydä kirjastossa kun kirjoja tulee useampikin postista.
Reissu Pete
Viestit: 717
Liittynyt: 04 Helmi 2006 00:49

Viesti Kirjoittaja Reissu Pete »

Korpijaakko
Viestit: 6935
Liittynyt: 07 Touko 2009 16:14
Paikkakunta: Etelä-Karjala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Korpijaakko »

Vaikka itse olenkin osallistunut kirjan sisällön luomiseen, uskallan kehua, että on varsin mielenkiintoinen ja koukuttava kirja! Alkaa olla jo puolet luettu.

Epäilen muuten, että tuollainen kirjojen julkaiseminen aiheuttaa päänsärkyä seuraavalle päivälle. Vai mistä lie johtunut? Enemmän julkaisseet kai tietävät liittyykö siihen vai oliko savusaunassa häkää...
Vastaa Viestiin