K.M. Wallenius
-
- Viestit: 8
- Liittynyt: 16 Kesä 2009 23:44
-
- Viestit: 57
- Liittynyt: 06 Tammi 2012 15:26
Sain käsiini Veli-Pekka Lehtolan tutkimuksen Walleniuksen elämästä ja kirjoista. Se innoitti lukemaan koko Walleniuksen tuotannon. Toki olen aiemmin lukenut hänen eräkirjansa (Ihmismetsästäjiä ja erämiehiä, Vanhat kalajumalat, Miesten meri) mutta nyt luin myös muut hänen kirjansa: Emäpuu kertoo, Lapin sota, Makreeta ja Petsamo. Wallenius oli monipuolinen kirjailija, joka pystyi kirjoittamaan satuja, runoja, eräkirjoja, sotakirjoja, romaaneja ja "asiatekstiä". Walleniuksen kaikki kirjat kertovat Lapista, erikoisesti Petsamosta. Satukirjan Emäpuu kertoo ohi on aika tainnut jo mennä. Ehdoton pääteos on Miesten meri, joka on kielellisesti ja sisällöllisesti loppuun hiottu, kirja oli ilmestyttyään myös myynti- ja arvostelumenestys. Makreeta, merensoutajan vaimo on romaaniksi hajanainen, sisältää monenlaista tekstiä, on kuin "palapeli". Juoni on kiinnostava mutta kirjan loppu on outo.
Tietysti retkeilijää ilahduttaa, että Walleniuksen kirjoissa ratkaisu ihmisen elämän ongelmiin löytyy usein luonnosta, erämaasta! Vaikka Walleniuksen teksti on kovan työn ja raskaan elämän karua kuvausta on hänellä merkillistä herkkyyttä, esimerkiksi kun köyhään turvekammiin syntyi lapsi: "Sinä iltana täytti savuisen kammin rauhaisa, tyyni riemu. Se ei puhjennut kuuluville, mutta tuntui äänenpainoissa, ilmassa, kaikkialla. Murheet ja elämän kovuus näyttivät unohtuneen. Oli kuin juhannus ja joulu ja sunnuntai".
Ollaanpa Walleniuksesta henkilönä mitä mieltä tahansa, oli hän lapinkirjallisuuden ja eräkirjallisuuden suuri klassikko ja hyvä kirjailija.
Tietysti retkeilijää ilahduttaa, että Walleniuksen kirjoissa ratkaisu ihmisen elämän ongelmiin löytyy usein luonnosta, erämaasta! Vaikka Walleniuksen teksti on kovan työn ja raskaan elämän karua kuvausta on hänellä merkillistä herkkyyttä, esimerkiksi kun köyhään turvekammiin syntyi lapsi: "Sinä iltana täytti savuisen kammin rauhaisa, tyyni riemu. Se ei puhjennut kuuluville, mutta tuntui äänenpainoissa, ilmassa, kaikkialla. Murheet ja elämän kovuus näyttivät unohtuneen. Oli kuin juhannus ja joulu ja sunnuntai".
Ollaanpa Walleniuksesta henkilönä mitä mieltä tahansa, oli hän lapinkirjallisuuden ja eräkirjallisuuden suuri klassikko ja hyvä kirjailija.
-
- Viestit: 2522
- Liittynyt: 12 Heinä 2013 21:22
Siirsin toisesta säikeestä tuollaisen lausunnon tänne Wallenius-keskusteluun. Asiasta voipi olla perustellusti toisenlaistakin mieltä. Kannattaa muuten tutustua vaikka Mikko Uolan kirjaan "Vallankumouksellisia, vakoilijoita ja aseveljiä, Myyttejä ja tosiasioita Lapin historiasta 1910-luvulta 1940- luvulle" (vuodelta 2010)...niin vähän aukeaa monen asian osalta suomut silmiltä. Vikaa oli noina aikoina varmasti niin sysissä kuin sepissäkin. Melkoisia konfliktinaiheuttajia kyllä löytyi toisenlaisenkin aatteen riveistä...tosin niistä asioista on lupa puhua vasta nyt.Wallenius nyt oli jäykkäniskainen ja suvaitsematon mies. Jos puhelimesta löytyi tolppaa niin pian oli jokin konflikti pystyssä. Mutta kotoa vaimonsa luota kai löysi hänkin lopulta rauhan.
Tuolla
http://seppoj.suntuubi.com/?cat=17
on paitsi hyva yleiskatsaus Lappia koskevaan kirjallisuuteen (yht. n. 1500 nimiketta) niin myos (loppua kohden esiintuleva) KMW:n CV ihan lyhykaisesti, ml. sotakirjeenvaihtajana Kiinassa.
http://seppoj.suntuubi.com/?cat=17
on paitsi hyva yleiskatsaus Lappia koskevaan kirjallisuuteen (yht. n. 1500 nimiketta) niin myos (loppua kohden esiintuleva) KMW:n CV ihan lyhykaisesti, ml. sotakirjeenvaihtajana Kiinassa.
^Tuopa oli hyvä linkki. Kiitos.
Varmasti Walleniuksesta voi olla ja ollaan toistakin mieltä. En ole täsmällisesti hänen elämäänsä ja töihinsä tutustunut, mutta muun kirjallisuuden sivuhuomioista olen vetänyt oletuksen, että tapasi josku olla jäykkäniskainen ja kovaotteinen mies. Tietääkseni nämä piirteet tyssäsivät myös hänen sotilasuransa talvisodan jälkeen...voin olla väärässäkin.
Näiden vaellusnetin keskustelujen vuoksi olen aiemmin tullut lukeneeksi Linkolat, ehkä nyt on Walleniuksen vuoro.
Varmasti Walleniuksesta voi olla ja ollaan toistakin mieltä. En ole täsmällisesti hänen elämäänsä ja töihinsä tutustunut, mutta muun kirjallisuuden sivuhuomioista olen vetänyt oletuksen, että tapasi josku olla jäykkäniskainen ja kovaotteinen mies. Tietääkseni nämä piirteet tyssäsivät myös hänen sotilasuransa talvisodan jälkeen...voin olla väärässäkin.
Näiden vaellusnetin keskustelujen vuoksi olen aiemmin tullut lukeneeksi Linkolat, ehkä nyt on Walleniuksen vuoro.
Mikään ei ole niin varmaa kuin minä
-
- Viestit: 2522
- Liittynyt: 12 Heinä 2013 21:22
Tuossa Luiron jo kahdeksan vuotta sitten tähän säikeeseen kirjoittamassa tekstissä on mielestäni varsin osuvasti luonnehdittu yhden henkilön suulla Walleniusta (ja Moskua). Varmasti molemmat heistä herättivät monissa aikakautensa kanssaihmisissa myös pelkoa, inhoa ja etenkin suurta kateutta...Suurin arvostelu heitä kohtaan tuli kuitenkin käsittääkseni juuri "vastakkaisen" maailmankatsomuksen omaksuneilta ihmisiltä...Kuten jo edellä totesin, tuon neuvostomielisen maailmankatsomuksen luomia näkemyksiähän on voitu arvioida kriittisesti vasta ko. naapurivaltion "kaaduttua"...siis 1990-luvulta lähtien...hyvänä esimerkkinä tapahtumien avaamisesta Lapin osalta on juuri tuo edellä mainitsemani Mikko Uolan kirja.Luiro kirjoitti:Äitini isä, tällä hetkellä 95v. poromies on ollut nuorempana Moskulla töissä, samoin hän on kulkenut pitkin kairoja sekä Moskun että Walleniuksen kanssa ja yöpynyt A.E. järvisenkin tulilla. Häntä on haastateltu Moskun kirjaan sekä Walleniuksen henkilökuvaan.
Olen viettänyt monet mukavat illat ukkini kanssa keskustellen em. henkilöistä ja tietysti sotajutuista. Täytyy sanoa, että tuollaiset keskustelut hakkaavat mennen tullen kaikki kirjat. Olen lukenut kaikki Järvisen kirjat, Walleniuksen kirjat, henkilökuvat ja Kännön kirjat. Myös Hihnavaaran Laurin kirjat on luettu.
Kaikkea ukin kertomaa en tässä pysty sanomaan mutta lyhykäisyydessään kerron ainakin seuraavaa. Wallenius oli sotataktikkona pätevä, hyvä eränkulkija, kiinnostunut luonnosta, poronhoidosta, Lapin elämän tavoista ja kulttuurista ja oli ehdoton isänmaan mies, joskus vain liian hyväuskoinen, luotti liikaa ihmisiin. Kairassa samastui nopeasti paikallisiin, ei esittänyt herraa, ja Wallen kanssa oli kuulemma helppo jutella mistä asioista hyvänsä. Wallenius kyseli kovasti luonnossa pärjäämisestä, opetteli lappilaisia tapoja ja miesten käsitöitä, kuten esim. kielan teon.
Mosku oli ihan tavallinen mies, hyväluontoinen ja oikeudenmukainen. Siihen aikaan Lapissa oli politiikalla hyvin suuri merkitys, sitä ei kirjoissa korosteta tarpeeksi, niinpä Mosku joutui tahtomattaan silmätikuksi koska ilmaisi oman poliittisen kantansa hyvin selvästi ja tavallaan "agiteerasi" muita. Lisäksi hän oli hyvin menestyvä henkilö, rikastui nopeasti. Moskun menestys, Helsingin matkat ja hyvä ystävyys "herroihin", kuten Wallenius, aiheuttivat runsaasti kateutta ja Moskun päähän pantiin sellaisia asioita ja tekoja, jotka eivät suinkaan olleet totta. Ei ollut Marin helppo Hihnavaarassa olla kun kulkumiehiltä kuuli miehestään jos vaikka mitä. Näiden asioiden vuoksi hän oli näkyvä ja kuuluva henkilö ja jos joku piti nostaa Lapissa legendaksi, se oli juuri Mosku. Aivan yhtä mielenkiintoisen kirjan saisi ukin mielestä myös Pyhä-Selmistä.
Että mm. tämmöisiä ukki on kertoillut ja paljon muuta. Nämähän ovat toki hänen näkemyksiään näistä henkilöistä muuta henkilökohtaisesti pidän niitä sangen uskottavina, olenhan tätä tietoa saanut vuosikymmenien aikana enkä yhdellä istumalla. Varmaan joku muu Moskun, Walleniuksen ja Järvisen tunteva henkilö antaa ihan toisenlaisen kuvan.
Se onkin hyvä asia muistettavaksi että niin suuret kuin pienetkin henkilöt (miehet ja naiset) ovat kuitenkin pohjimmiltaan tavallisia ihmisiä. Epätavallisuutta syntyy kun asiat ja teot alkavat irtautua kontekstistaan...
Neuvostoliittoon tukeutuneesta "ulkoparlamentaarisesta" vallakäytöstä löytyy varmasti paljon sanottavaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että kun pitkään padottuna ollut arvostelu on tullut mahdolliseksi, niin kriitikot (myös tutkijat) menevät innossaan helposti liian pitkälle ja tuomioista tulee liiankin jyrkkiä.
Sikäli maailma ei Suomen osalta ole muuttunut juuri miksikään. Siinä missä meillä ennen oli Neuvostoliitto, johon vedota ja jolla pelotella, meillä on nyt EU. Tulevilla kriitikoilla on varmasti hedelmällinen ja innostava työsarka luetteloida kaikkea sitä väärää vallankäyttöä, vääristelyä ja hyväksikäyttöä, jolla EU:ta linkitetään Suomen sisäpolitiikkaan. Jonakin päivänä varmaan joku huomaa etteivät esimerkiksi kilpailukyky, ulkomaanvelka, kilpailutus ja vapaat markkinat olleetkaan ihan niin yksityisistä valtapyrkimyksistä vapaita iskulauseita kuin tällä hetkellä ehkä näyttää.
Nähtäväksi jää kuka seuraavaksi nostetaan Kekkoseksi Kekkosen paikalle.
Tavallisen ihmisen on kuitenkin vaan elettävä menemään ja tehtävä tekojaan....
Neuvostoliittoon tukeutuneesta "ulkoparlamentaarisesta" vallakäytöstä löytyy varmasti paljon sanottavaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että kun pitkään padottuna ollut arvostelu on tullut mahdolliseksi, niin kriitikot (myös tutkijat) menevät innossaan helposti liian pitkälle ja tuomioista tulee liiankin jyrkkiä.
Sikäli maailma ei Suomen osalta ole muuttunut juuri miksikään. Siinä missä meillä ennen oli Neuvostoliitto, johon vedota ja jolla pelotella, meillä on nyt EU. Tulevilla kriitikoilla on varmasti hedelmällinen ja innostava työsarka luetteloida kaikkea sitä väärää vallankäyttöä, vääristelyä ja hyväksikäyttöä, jolla EU:ta linkitetään Suomen sisäpolitiikkaan. Jonakin päivänä varmaan joku huomaa etteivät esimerkiksi kilpailukyky, ulkomaanvelka, kilpailutus ja vapaat markkinat olleetkaan ihan niin yksityisistä valtapyrkimyksistä vapaita iskulauseita kuin tällä hetkellä ehkä näyttää.
Nähtäväksi jää kuka seuraavaksi nostetaan Kekkoseksi Kekkosen paikalle.
Tavallisen ihmisen on kuitenkin vaan elettävä menemään ja tehtävä tekojaan....
Mikään ei ole niin varmaa kuin minä
-
- Viestit: 2522
- Liittynyt: 12 Heinä 2013 21:22
Lainaan Mikko Uolaa hänen edellä jo mainitun kirjansa Lukijalle-osiosta.dailymail kirjoitti:...
Neuvostoliittoon tukeutuneesta "ulkoparlamentaarisesta" vallakäytöstä löytyy varmasti paljon sanottavaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että kun pitkään padottuna ollut arvostelu on tullut mahdolliseksi, niin kriitikot (myös tutkijat) menevät innossaan helposti liian pitkälle ja tuomioista tulee liiankin jyrkkiä ....
”Historiankirjoittajan tehtävänä on luonnollisesti arvioida menneisyyttä ja ottaa kantaa asioihin, mutta uskottavan kuvan saamiseksi sen olisi tapahduttava ainoastaan luotettavien lähteiden perusteella. Arvioissa on luonnollisesti kysymys arvoista. Historiantutkijalla on aina oma arvomaailmansa, jonka varassa hän arvioi menneisyyttä. Joku asia on hyvä tai myönteinen, joku taas paha tai kielteinen sen mukaan, miten tutkija asiat arvottaa. Niin on tässäkin tutkimuksessa. Oikeuskäsitys ja poliittinen moraali, jotka joutuivat Suomessa vuoden 1944 jälkeen kovalle koetukselle, määrittävät suhtautumista historian toimijoihin. Tavoitteena on kuitenkin välttää jyrkkiä arvioita ja tapahtumien luokittelua yksiselitteisesti hyviin ja pahoihin. Siitä huolimatta teksti paljastanee, että myönteisiin arvoihin kuuluu mm. itsenäinen, demokraattinen ja myös tietyllä tavalla kurinalainen Suomi ja kielteisiin puolestaan kaikki, mikä on toiminut näitä myönteisiä arvoja vastaan”
Suosittelenkin lämpimästi luettavaksi tuota Uolan kirjaa ("Vallankumouksellisia, vakoilijoita ja aseveljiä, Myyttejä ja tosiasioita Lapin historiasta 1910-luvulta 1940- luvulle") perustiedon hankkimiseksi Lapin tapahtumista Walleniuksen aikakaudella. Kirjassa avataan asiakirjoihin perustuen monien asioiden lisäksi myös mm. Hillilän ja täälläkin palstoilla mainitun eversti Willamon toimia.
Re: K.M. Wallenius
Joitakin aikoja sitten sain viimeinkin hankituksi ja luetuksi tämän "klassikon". Kirja (Otava 1995) löytyi kirpparilta muutaman euron hintaan.peura kirjoitti:Ihmismetsästäjiä ja erämiehiä sekä neljä uutta tarinaa oli opuksen nimi ...
Aikamoisia reissuja ovat kolttien perässä tehneet. Kuinka totuudenmukaisia kuvauksia nuo tekstit sitten ovat, varmaankin meno on kuitenkin ollut molemmin puolin sellaista, joka nykyaikana ei olisi mahdollista.
Karhun kanssa painiminen oli kyllä aikamoinen tarina ja ehkäpä mielenkiintoisin oli Raja-Joosepin ja Tiltan tarina.
Joskus vuosia taaksepäin tapasin jo edesmenneen Veikko Aatami Heikkilän. Hänellä oli varsin vahva näkemys näihin Walleniuksen ja Moskun aikoihin liittyviin asioihin. Veikko Aatami muistutti, että asiat ja teot tulivat pitkänä jatkumona.. Kun 1. maailmansota syttyi joutuivat venäjän puolella asuvien kolttien nuoret miehet sotapalvelukseen. Sen ajan porotyöt perustuivat nuorien miesten työhön erämaissa. Nyt ei kolttien porokarjoilla ollut paimenia. Veikko oli varsin varma, että ainakin suomen puolelle siirtyneet löysi tiensä täkäläisiin tokkiin.. Osa saattoi aktiiviemminkin hakea kun aika oli levoton ja itärajan tuntumissa oli paimentamattomia laumoja.
Sitten kun sodan jälkeen kotiutui miehiä oli 20-30 luvun levottomina aikoina liikettä toisinkin päin. Poroja vietiin, ilmeisesti miehiä jahdattiin ase kädessä puolin jos toisin.. Veikko Aatami kertoi aikanaan jututtaneensa ihmisiä jotka oli olleet silloin kapinan jälkeen aktiivieläjiä. Mutta melkolailla tosissaan hän uskoi, että jotenkin tuohon suuntaan se tapahtumien kulku oli mennyt.
Sitten kun sodan jälkeen kotiutui miehiä oli 20-30 luvun levottomina aikoina liikettä toisinkin päin. Poroja vietiin, ilmeisesti miehiä jahdattiin ase kädessä puolin jos toisin.. Veikko Aatami kertoi aikanaan jututtaneensa ihmisiä jotka oli olleet silloin kapinan jälkeen aktiivieläjiä. Mutta melkolailla tosissaan hän uskoi, että jotenkin tuohon suuntaan se tapahtumien kulku oli mennyt.
Joukon jatkona kuin Luttinen kaartissa
http://sealaker.blogspot.com/
http://sealaker.blogspot.com/
Kurt Martti Wallenius oli vekkuli veitikka. Veli-Pekka Lehtola kertoo kirjassaan näin:
"Tulevan kenraalin ja kirjailijan elämä sai suuntansa jo ennen syntymää. Äiti toivoi
toisesta lapsestaan tyttöä – esikoinen oli jo ehtinyt tuottaa pettymyksen olemalla
poika. Poika tuli toisestakin, mutta hän sai kolmivuotiaaksi asti kulkea tytönvaatteissa,
kullankeltaisena kiharapäänä ja brodyyrihameessa. Martista otettiin
valokuvakin, jossa hän istuu viehkeänä pikku neitosena, kiharrettu tukka valuen
olkapäille asti. Eikä sellaista prinsessaa voinut kutsua Martiksi – hänestä tuli Mishka,
jolla nimellä hänen vaimonsakin kenraalimiestään myöhemmin puhutteli.
Vielä alkeiskouluun mennessä pojalla oli tytön hattu, mikä johti hänet elämänsä
ensimmäiseen tappeluun."
Kurt Martista meinattiin tehdä väkisin tyttöä. Ehkä siitä syystä hänellä oli koko lopun elämänsä pakkomielteinen näyttämisen tarve: hänen piti koko ajan osoittaa kaikille, ettei kuulu hameväkeen, että hän on MIES, TOSI MIES, KAIKISTA MIEHISTÄ MIEHISIN.
Jostain olen saanut mielikuvan, että Kurt Martti oli vielä aika lyhyenläntä. En löytänyt mistään mainintaa hänen pituudestaan. Jos mielikuvani pitää paikkansa, miehisyyden korostamiselle oli toinenkin syy. Sehän se kuulemma Napoleoniakin riivasi ja ajoi hänet suuruudenhulluihin tekoihin - Napoleon-kompleksi nimittäin.
"Tulevan kenraalin ja kirjailijan elämä sai suuntansa jo ennen syntymää. Äiti toivoi
toisesta lapsestaan tyttöä – esikoinen oli jo ehtinyt tuottaa pettymyksen olemalla
poika. Poika tuli toisestakin, mutta hän sai kolmivuotiaaksi asti kulkea tytönvaatteissa,
kullankeltaisena kiharapäänä ja brodyyrihameessa. Martista otettiin
valokuvakin, jossa hän istuu viehkeänä pikku neitosena, kiharrettu tukka valuen
olkapäille asti. Eikä sellaista prinsessaa voinut kutsua Martiksi – hänestä tuli Mishka,
jolla nimellä hänen vaimonsakin kenraalimiestään myöhemmin puhutteli.
Vielä alkeiskouluun mennessä pojalla oli tytön hattu, mikä johti hänet elämänsä
ensimmäiseen tappeluun."
Kurt Martista meinattiin tehdä väkisin tyttöä. Ehkä siitä syystä hänellä oli koko lopun elämänsä pakkomielteinen näyttämisen tarve: hänen piti koko ajan osoittaa kaikille, ettei kuulu hameväkeen, että hän on MIES, TOSI MIES, KAIKISTA MIEHISTÄ MIEHISIN.
Jostain olen saanut mielikuvan, että Kurt Martti oli vielä aika lyhyenläntä. En löytänyt mistään mainintaa hänen pituudestaan. Jos mielikuvani pitää paikkansa, miehisyyden korostamiselle oli toinenkin syy. Sehän se kuulemma Napoleoniakin riivasi ja ajoi hänet suuruudenhulluihin tekoihin - Napoleon-kompleksi nimittäin.
-
- Viestit: 293
- Liittynyt: 14 Maalis 2011 15:36