Uskaltaisitko syödä?

Metsän Omena
Viestit: 3038
Liittynyt: 13 Tammi 2008 19:58

Viesti Kirjoittaja Metsän Omena »

Vaikeakulkuisen ja poluttoman vuorenrinteen metsäkämpässä eivät kellon viisarit kierry. Aika on pysähtynyt monta talvea sitten. Viimeiset merkinnät ovat 1930/40-luvuilta. Varastohuoneessa, puulaatikossa, on 80 vuotta vanhoja avaamattomia elintarvikkeita. Otin, tunnelman vuoksi, yhdestä väkevästä pullosta ohuen siivun. Jos mahdollista, olo parani entisestään. Heinissä on hyvä nukkua. Viime viikon perjantaina.


StefanG
Viestit: 1859
Liittynyt: 17 Joulu 2013 12:21

Viesti Kirjoittaja StefanG »

Tohoh! Tuo paikkahan on museaalisesti oikein kultakaivos.
Paimenpoika
Viestit: 183
Liittynyt: 09 Kesä 2015 13:26

Viesti Kirjoittaja Paimenpoika »

Olennaisin tekijä kuivalihan säilymisen kannalta on säilytyspaikka. Pimeässä ja viileässä ne säilyvät parhaiten, valoisassa ja lämpimässä vastaavasti huonoiten.

Vaarana on lähinnä lihan homehtuminen tai rasvan pahentuminen. Härskiksi menneen rasvan tunnistaa varmasti, kun liha on ensin palautettu. Homehtumisen näkee silmällä, jos ei kasva ylimääräistä, ei se ole hometta.

Varmana nyrkkisääntönä voi pitää, että kuivattu liha säilyy muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen, minkä jälkeen se menee pilalle. Aistinvaraisesti katsomalla, haistamalla ja maistamalla tietää parhaiten. Jos siinä ei näy ulkoisia vikoja, se ei haise (palautettuna) oudolta eikä siinä ole ylimääräisiä makuja, on se todennäköisesti syötävää.
hannes
Viestit: 10743
Liittynyt: 12 Tammi 2006 10:06

Viesti Kirjoittaja hannes »

Metsän Omena kirjoitti:Vaikeakulkuisen ja poluttoman vuorenrinteen metsäkämpässä eivät kellon viisarit kierry. Aika on pysähtynyt monta talvea sitten. Viimeiset merkinnät ovat 1930/40-luvuilta. Varastohuoneessa, puulaatikossa, on 80 vuotta vanhoja avaamattomia elintarvikkeita. Otin, tunnelman vuoksi, yhdestä väkevästä pullosta ohuen siivun. Jos mahdollista, olo parani entisestään. Heinissä on hyvä nukkua. Viime viikon perjantaina.
Hyvin ovat sitten ruuat ja juomat säilyneet. Tuuletushan tuolla on hyvä!
Komeita hirsiä !!
haahuilija
Viestit: 535
Liittynyt: 10 Loka 2006 19:52

Viesti Kirjoittaja haahuilija »

Kuten täällä on jo monella suulla vakuutettu, kuivatun lihan syömäkelpoisuus riippuu alkuperäisestä rasvaisuudesta ja säilytysolosuhteista. Olen useinkin käyttänyt keväällä/kesällä edellisenä kesänä kuivattua jauhelihaa (10% naudan paisti), mutta se on säilytetty minigrip-pussissa pakastusrasian sisällä jääkaapissa. Joskus pussi on ensin käynyt viikon vaelluksella. Viimeksi kesäkuun alussa käytin viime elokuussa kuivattua, ja hyvin maistui!

Perunaa ja muita kasviksia/juureksia uskaltaisin käyttää vielä pitempään kuin lihaa.
4lbert
Viestit: 265
Liittynyt: 02 Maalis 2011 18:31

Viesti Kirjoittaja 4lbert »

Reissu lähestyy ja rinkan pakkaus on alkanut. Löysin kaapin perältä reiterin spagetti bolognese pusseja joiden parasta ennen päiväys on 12/2013. Parasta ennen ei ole sama kuin viimeinen käyttöpäivä mutta onko kenelläkään kokemusta hieman vajaa kolme vuotta vanhoista pakastekuivatuista ruoista? Lusikoinko suuhun ja otan ylimääräistä wc paperia varuiksi mukaan vai heitänkö roskiin ja kävelen kauppaan köyhtymään?
tst
Viestit: 6535
Liittynyt: 20 Heinä 2006 21:36

Viesti Kirjoittaja tst »

^Ei ne varmaan ole miksikään menneet mutta jospa testaat yhden pussin ennalta kotosalla. Itsellä on ainakin maha kestänyt vastaavat vanhentuneet ilman mitään oireita.
dailymail
Viestit: 2973
Liittynyt: 23 Tammi 2013 20:41

Viesti Kirjoittaja dailymail »

Pussiruoka säilyy kyllä pitkälle yli merkityn viimeisen päivän. Jos haittoja tulee, niin yleensä ne liittyvät makuun ja ehkä ulkonäköön.

Sama pätee itse kuivattuun ruokaan. Jauheliha säilyy hyvin ainakin puolitoista vuotta vaikka kävisi välillä parin viikon vaelluksella. Hernekeitossa alkaa maku muuttumaan noin vuoden varastoinnin jälkeen, mutta kuivaaminenkin muuttaa keiton makua. Ohjesääntönä voisi varmaan pitää vähärasvaisuutta. 10 prosenttia tai yli rasvaa sisältävä jauheliha säilyy selvästi huonommin kuin alle 10 prosenttia sisältävä. Rasvainen liha saattaa härskiintyä parissa kuukaudessa, minkä kyllä maistaa, mutta ei siitäkään muuta haittaa ole ollut.
Mikään ei ole niin varmaa kuin minä
4lbert
Viestit: 265
Liittynyt: 02 Maalis 2011 18:31

Viesti Kirjoittaja 4lbert »

Maistaminen kotona kävi toki itse mielessä mutta kaikki pussit ovat eri makua joten kummoista takuuta asiasta se ei anna. Otan mukaan ja syön. Kyllä sen huomaa katsomalla ja maistamalla sopiiko syödä ja vaje päivittäiseen energian saantiin ei yhdestä pussista per päivä ole turhan iso.
StefanG
Viestit: 1859
Liittynyt: 17 Joulu 2013 12:21

Viesti Kirjoittaja StefanG »

Minä olen viime vuonna syönyt omasta varastosta spam-säilykelihaa joka oli parasta ennen 2012. Ihan kirkkaan väristä ja näytti kuin uudelta eikä vatsa protestoinut mitenkään. Tölkit säilytetty keittiönkaapissa eli huoneenlämmössä.
Korpijaakko
Viestit: 6935
Liittynyt: 07 Touko 2009 16:14
Paikkakunta: Etelä-Karjala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Korpijaakko »

4lbert kirjoitti:Reissu lähestyy ja rinkan pakkaus on alkanut. Löysin kaapin perältä reiterin spagetti bolognese pusseja joiden parasta ennen päiväys on 12/2013. Parasta ennen ei ole sama kuin viimeinen käyttöpäivä mutta onko kenelläkään kokemusta hieman vajaa kolme vuotta vanhoista pakastekuivatuista ruoista? Lusikoinko suuhun ja otan ylimääräistä wc paperia varuiksi mukaan vai heitänkö roskiin ja kävelen kauppaan köyhtymään?
En muista nyt tarkasti, mutta taisin tänne jonnekin kirjoittaa, että viime vuonna söin juuri samaa tavaraa kolme vuotta (?) vanhana. Maku ei ole muutenkaan erityisen hyvä, en tiedä oliko heikentynyt, ehkä vähän. Väri oli muuttunut tummemmaksk ja ruskeammaksi. Ketsupin kanssa meni ihan hyvin, eikä mitään oireita tullut. Itse uskaltaisin siis ottaa reissuruuaksi. Toki kannattaa varmistaa, että pakkaukset ovat ehjiä. Kole vuotta yli parasta ennenin "avatussa" paketissa alkaisi epäilyttää.
rar
Viestit: 66
Liittynyt: 13 Loka 2008 21:06

Viesti Kirjoittaja rar »

Kun parasta ennen -päiväys on ohitse on ruoka toiseksi parasta.
tst
Viestit: 6535
Liittynyt: 20 Heinä 2006 21:36

Viesti Kirjoittaja tst »

Meikäläinen on tosi huono kokki ja olenkin kunnostautunut enemmän syömisen saralla. Silloin tällöin teen jotain pataruokaa koska se on helppoa ja tuotoksen voi sitten vaan huiskaista uuniin ja unohtaa sen sinne muutamaksi tunniksi. Olen huomannut että kun laittaa mukaan jotain mystisempää maustetta niin uhrit harhautuvat hyvin ja alkavat maistelemaan näitä vieraampia makuja ja eivät mutustellessaan huomaakaan että perusasiat ovat ehkäpä ihan poskellaan. Siirappi on esim. hyvä harhautusmauste, juuri pilkoin ja laitoin uuniin perunaa, porkkanaa, lanttua, sipulia, broilerin filesuikaleita muutamaa maustetta ja ainakin desin siirappia.
Avatar
OS
Viestit: 8138
Liittynyt: 28 Helmi 2006 19:19
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja OS »

tst kirjoitti:Meikäläinen on tosi huono kokki ... juuri pilkoin ja laitoin uuniin perunaa, porkkanaa, lanttua, sipulia, broilerin filesuikaleita muutamaa maustetta ja ainakin desin siirappia.
Huono (äärettömän laiska) kokki olen minäkin. ^ Eihän tuosta voi tulla muuta kuin syötävän hyvää. :)
Vastaa Viestiin