Pekka kirjoitti:Jos kenkä hölskyy vähääkään, tulee hiertymiä. Ongelma on tietysti siinä, että sopivuuden tietää vasta jonkinmoisen käytön jälkeen.
Helpoin ja ensimmäisenä mieleen tuleva asia on tietysti syyttää kenkää, jos tulee rakkoja, vaikka pyhään kolminaisuuteen oleellisesti liittyy myös jalka ja sukkakin.
Vastavuoroisesti voin kertoa kuinka esim. viime syksynä (monesti aiemminkin) lopistelin kilometritolkulla tunturinkuvetta vaelluskengät "leirinauhoituksessa", eli nauhoituksen alapäätäkään sen kummemmin kiristelemättä ja nauhojen yläosa vain kietaistuna pari kierrosta nilkan ympärille ja löysään solmuun, yksi vaellussukka jalassa. Popot hölskyen menemään ilman ainuttakaan rakkulaa. Hengittää muuten melko hyvin. (Selän takia nauhojen sitominen on joskus kovin hankalaa.)
Silloin ei voi syyttää kenkää, sukkia, eikä jalkojakaan, kun ei tule rakkoja niin ei tule. (Muistaakseni joskus kerran oli yksi.)
Tästä tekisi mieli vetää johtopäätös, että jalassa voisi olla se suurin syy rakkoihin, eli ihon laatu ja koostumus, jota ehkä sopimaton sukka ja kenkä vielä voivat pahentaa, tai sitten eri variaatiot näistä, tai ilmastonmuutos.