paras pikku paistinpannu rinkkaan?

Avatar
Normanton
Viestit: 172
Liittynyt: 05 Heinä 2019 12:32
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Normanton »

Primuksen pikkupannu on itsellä kulkenut mukana parin vuoden ajan. Kevyt ja näppärä vaikka ei toki paistamisessa pärjää valuraudalle.
https://varuste.net/p415/primus-litech-frying-pan

Tuo on kyllä yllättänyt positiivisesti kaikin puolin, pinnoite on hyvä ja ainakin vielä tallella vaikka pannua käytetty sekä avotulella että sprii ja kaasuliekin päällä. Lettuja ei tule tehtyä mutta amerikkalaistyylisiä pannukakkuja olen monta kertaa paistanut, kaikki muukin paistaminen tuntuu toimivan. Teinpä jopa kerran pizzaa päiväretkellä folion avulla.


kuu-ukkeli
Viestit: 1142
Liittynyt: 04 Elo 2010 18:09

Viesti Kirjoittaja kuu-ukkeli »

Micke kirjoitti:Edellisellä hiihtovaelluksella oli mukana tämä ja en voi kuin kehua sitä. Riittävän iso, että siinä viitsii tehdä kastikkeen kahdelle, varmaan saisi tehtyä pastakastikkeen tms neljällekin. Ainakin talvella aion käyttää sitä jatkossakin.
Minulla on ollut tuollainen MSR:n Ceramic Skillet käytössäni muutaman vuoden. Erinomainen esimerkiksi kalojen paistamisessa. Tulee todella hyvä paistopinta ja on tosi helppo pitää puhtaana. Käytössä ja kuljetuksessa tulee tietysti olla sen verran huolellinen, ettei pilaa keraamista pintaa eli pakkaa pannun hyvin, ei käytä metallisia paistovälineitä eikä kuumenna tyhjänä.

En käytä tätä pannua nuotiolla paistamisessa. Laajaliekkinen kaasu- tai monipolttoainekeitin (esim. MSR:n WindPro tai DragonFly) sopii sen kanssa parhaiten.
Vastaa Viestiin