Jerkyliha

Avatar
tjt73
Viestit: 62
Liittynyt: 11 Kesä 2013 15:50

Viesti Kirjoittaja tjt73 »

Juuri tein yhteensä n.2,5 kilon satsin jerkyä. Ostin valmiiksi pintamaustettua naudan paistia, minkä siivutin n. 5mm siivuiksi ja ja sivelin ne HP:n woodsmoke kastikkeella ja suolalla. Vuorokauden verran annoin olla jääkaapissa maustumassa ennen kuivausta uunissa, hyvää tuli jälleen kerran...


G+ Tero Turpeinen
Instagram/Twitter/Geocaching: sir9iron
http://palaomaarauhaa.blogspot.fi/
Korpijaakko
Viestit: 6935
Liittynyt: 07 Touko 2009 16:14
Paikkakunta: Etelä-Karjala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Korpijaakko »

Tein kaksi 500g koe-erää jerkyä hirven sisäpaistista. Siivutin koneella kohmeisen paistin 5mm siivuiksi. Voisi olla vähän paksumpaakin. Ohessa muistiinpanot mausteista ja lopputuloksesta. Annoin lihojen mqustua noin 20h. Pintamaustettu liha oli tarkoutus savustaa kevyesti ennen kuivausta, mutta leppälastuja ei ollut enkä jaksanut lähteä tuoretta leppää kaatamaan iltasella, niin se kokeilu jää seuraavaan kertaan. Pääosa lähtee evääksi ja osa jää lasipurkkeihin säilyvyystestiin. Ajatuksena edelleen, että pitäisi säilyä lähemmäs vuoden päivät, niin voi syksyllä tehdä tulevan vuoden eväät kerralla.

kuivamauste: 1tl suola + 1tl mustapippuri + 1 tl savustettu paprikajauhe (hyvää!); kului n. 1,5tl; ladotaan: mauste, liha, mauste, liha...; hyvä, mutta mieto, suolaa saisi olla enemmän ja mustapippuri tuoretta -> voi käyttää enemmän mausteseosta lihoille, savustettunakin saisi olla suolaa enemmän

marinadi: 1dl Pirkka Teriyaki soija, 1 rkl sriracha, 2 valkosipulinkynttä, 1tl suola, 1tl mustapippuri, 1tl sokeri; sekoitetaan; sekoitetaan lihat huolellisesti; vähän liian tulinen, peittää soijan maun -> vähemmän srirachaa
tst
Viestit: 6550
Liittynyt: 20 Heinä 2006 21:36

Viesti Kirjoittaja tst »

Tilasin juuri testimielessä tätä ja muutakin sopivasti että sai optimaalisen painon eli 25 kg on maaginen raja ja mulla tuli koriin 24,91 kg. https://goo.gl/DsdezR
luuppi
Viestit: 5544
Liittynyt: 09 Tammi 2013 20:24

Viesti Kirjoittaja luuppi »

Korpijaakko kirjoitti:Tein kaksi 500g koe-erää jerkyä hirven sisäpaistista. Siivutin koneella kohmeisen paistin 5mm siivuiksi. Voisi olla vähän paksumpaakin. [...]osa jää lasipurkkeihin säilyvyystestiin. Ajatuksena edelleen, että pitäisi säilyä lähemmäs vuoden päivät, niin voi syksyllä tehdä tulevan vuoden eväät kerralla.

kuivamauste: 1tl suola + 1tl mustapippuri + 1 tl savustettu paprikajauhe (hyvää!); kului n. 1,5tl; ladotaan: mauste, liha, mauste, liha...; hyvä, mutta mieto, suolaa saisi olla enemmän ja mustapippuri tuoretta -> voi käyttää enemmän mausteseosta lihoille, savustettunakin saisi olla suolaa enemmän

marinadi: 1dl Pirkka Teriyaki soija, 1 rkl sriracha, 2 valkosipulinkynttä, 1tl suola, 1tl mustapippuri, 1tl sokeri; sekoitetaan; sekoitetaan lihat huolellisesti; vähän liian tulinen, peittää soijan maun -> vähemmän srirachaa
Kaikki nuo aineet loytyy "hyllysta" ja tassa lahella on pihvikarjatilakin, mista voisi ostaa edullisesti isomman palan/ kimpaleen kerralla.

Kerro ihmeessa, mita tuloksia sailyvyydesta!
Toinen, pikkujuttu, on tuo savustettu paprika. Jos kaytat sita thaimaalaista chili-kastiketta (tuhtia kamaa!) niin tuo savustettu on kai yleensa dulce (makea)/ picante (arhakka) paprika-akselilla lahempana jalkimmaista, eli mahd. dulce voisi taydentaa (makuaistimuksena) sita terhakkaa chili-kastiketta paremmin?
- en yrita neuvoa (kun en ole itse kokeillut), mutta herkkuahan tuo on - ja soveltuu hyvin reisuun seka valipalaksi etta valmisruokien "mausteeksi"
LauriA
Viestit: 819
Liittynyt: 14 Tammi 2017 17:19

Viesti Kirjoittaja LauriA »

Korpijaakko kirjoitti: marinadi: 1dl Pirkka Teriyaki soija, 1 rkl sriracha, 2 valkosipulinkynttä, 1tl suola, 1tl mustapippuri, 1tl sokeri; sekoitetaan; sekoitetaan lihat huolellisesti; vähän liian tulinen, peittää soijan maun -> vähemmän srirachaa
Laitoin kyseisellä marinadilla maustetut lihat eilen jääkaappiin maustumaan ja tarkoitus olisi tänä iltana laittaa leivinuuniin kuivumaan.
Pyyhitkö ylimääräiset marinadit pois lihojen päältä vai suoraan sellaisenaan uuniin. Ajattelin itse jälkimmäistä vaihtoehtoa.
StefanG
Viestit: 1892
Liittynyt: 17 Joulu 2013 12:21

Viesti Kirjoittaja StefanG »

Kyllä järki sanoo että lihasta, mikä on tarkoitus kuivata, on viisainta pyyhkiä pinnalta pois ylimääräinen kosteus.
LauriA
Viestit: 819
Liittynyt: 14 Tammi 2017 17:19

Viesti Kirjoittaja LauriA »

^On sen verran hyvän näköistä/makuista marinadia että tekee mieli säästää kaikki.
Taidan kokeilla 50/50 ja katsoa kumpi parempi.
PeteBee
Viestit: 1084
Liittynyt: 28 Huhti 2006 14:57

Viesti Kirjoittaja PeteBee »

Veikkaan että jos/kun tuo on suun mukaista niin säilyvyyden kannalta tuo marinadin pyyhkiminen ei vaikuta suuntaan eikä toiseen. Liha loppuu hyvin nopeasti metodilla "mä otan vielä yhden " :lol:
H2SKV
Viestit: 65
Liittynyt: 05 Elo 2013 07:58

Viesti Kirjoittaja H2SKV »

Itse olen vain valuttanut siivilässä mitä lähtee marinadista pois ja sitten kuivumaan. En ole erikseen kuivannut marinadia pois. Ja hyvää on tullut.
Korpijaakko
Viestit: 6935
Liittynyt: 07 Touko 2009 16:14
Paikkakunta: Etelä-Karjala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Korpijaakko »

LauriA: Rapsuttelen esim. ruokalusikalla enimmät marinadit ja valkosipulin palat pois. Yleensä marinadia on sen verran vähän, että palat eivät varsinaisesti "valu", ovat vaan pinnasta märkiä ja kyllähän ne kuivurissa kuivuu. Tämä on hyvä varsinkin jos marinoi lyhyen aikaa (alle 8h?), niin jää enemmän makua.

Tein edellämainitun tapaisella soijamarinadilla toisenkin satsin (olisiko ollut 1-1,5kg lihaa), josta puolet syöty. Nyt kun on hirvenlihaa taas tullut (ja toivottavasti lisää tuloillaan), niin pitää kuivatakin. Ajattelin kokeilla biltong-tyylistä eli vähän paksumpaa palaa, mausteet pintaan ja lopuksi huuhtelu etikkaliemellä. Voisi kuivata myös ihan vaan suolattuja paloja ja tehdä hirven talin kanssa pemmikaaniksi... Saatanpa piruuttani kokeilla.
LauriA
Viestit: 819
Liittynyt: 14 Tammi 2017 17:19

Viesti Kirjoittaja LauriA »

Lihat meni marinadeineen uuniin. Oli sen verran pieni annos etten ruvennut pyyhkimään mitään pois kuitenkaan. Eka pihvi on jo syöty ja jos sais edes yhden säästymään homehtumatta parin viikon päähän, niin testi on onnistunut.
Korpijaakko
Viestit: 6935
Liittynyt: 07 Touko 2009 16:14
Paikkakunta: Etelä-Karjala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Korpijaakko »

LauriA kirjoitti:Lihat meni marinadeineen uuniin. Oli sen verran pieni annos etten ruvennut pyyhkimään mitään pois kuitenkaan. Eka pihvi on jo syöty ja jos sais edes yhden säästymään homehtumatta parin viikon päähän, niin testi on onnistunut.
Itse olen säilytellyt joitain kuukausia lasipurkissa tai vakuumipakkauksessa (käteviä viikkoannoksia pidempiin reissuihin) ja on säilynyt moitteetta. Lasipurkkeihin olen laittanut pienen kourallisen riisiä pohjalle imemään kosteutta, mutta lienee turhaa varmistelua.
Vastaa Viestiin