Riihimäen erämessut 2014, 2016, 2018, ...

StefanG
Viestit: 1922
Liittynyt: 17 Joulu 2013 12:21

Viesti Kirjoittaja StefanG »

Minä olen Riihimäen erämessuilla käynyt muutaman kerran, ensimmäisen kerran 1998, muistaakseni. Viime kerralla, siis 2012 tuli semmoinen olo että tää on niin nähty, ei tänne kyllä enää kiinnosta tulla.


Avatar
Mr_C
Viestit: 3141
Liittynyt: 12 Tammi 2006 01:07

Viesti Kirjoittaja Mr_C »

Hamalainen kirjoitti:Lueskelin tänään matkalla tätä säiettä ja vähän ihmettelin sitä nihkeyttä mikä muutamilla kirjoittajjilla on erämessuja kohtaan.
Hei, retkeilyalalta on tosi vaikea löytää mitään järisyttävän uutta. Jäämällä pois messuilta äänestät niiden alasajon puolesta.
Minusta siellä on mukava tutkailla ja hyvpistellä ihan tavallisiakin tavaroita ja aina sieltä on jotain ideoita tarttunut. Ja onhan yleisössäkin paljon näkemistä :D ja se yleinen hyvä fiilis mikä siellä vallitsee :D
Minusta ei näkynyt nihkeyttä suhtautumisessa erämessuihin.
Enemmänkin siihen miten maahantuojat ja kaupat on toteuttanut / jättänyt toteuttamatta osallistumisensa erämessuihin.
Sekä tietysti (sanomaton tai sanottu) toive siitä että messut säilyy ja pystyy ylläpitämään tai jopa parantamaan retkeilymahdollisuuksia ja tietoutta. Sama kalastamisen, metsästämisen ja muun eräilyn osalta.

Sitten yleistä kommentointia keskustelun pohjalta ja tarkennusta ajatuksista messujen suhteen.

Itsellä oli 15. kerta kun kävi Riihimäen erämessuilla. Nuorena kun aloittaa niin ehtii.
Tuolle ajalle on osunut monentasoisia messuja. Nykyiset ei ollut kaikkein huonoimmat, mutta silti pitää voida puhua siitä millaiset messut oli / on. Mitä parannettavaa olisi tai siitä mikä oli hyvin.

Joiltakin osilta messut varmaan ovat paremmat kuin ne mitkä kokonaisarviolta olisivat parhaat, kun jokin osia välillä paranee vaikka toinen huononisi.

Itsellä se on perinne että käy tuolla aina. Siitä riippumatta onko ostettavaa tai uutuuksia on ollut hyvä käydä, mutta ei sekään tarkoita että olisi aina ollut tyytyväinen messujen tasoon.

Messuruokien ja sisäänpääsylipun hinta nousee samoin kuin muunkin elämisen. Onko ne sitten kalliit, sopivat vai halvat on mielipidekysymys.
Itselle yli sen 15 € oleva lippukaan ei olisi estänyt menemästä, mutta joillekin se alkaisi (nykyisellä hinta- / palkkatasolla) tuntua liian paljolta. Kävijöiden vähentyessä tulee rahaa vähemmän. Kalliimmista lipunhinnoista huolimatta ja messumyynnistä ihan suoraan kun ostajia on vähemmän. Siksi hinta ei varmaankaan nouse yleistä kehitystä nopeammin.
Ruokien hinta mitä ostin oli sopiva messuille ja annoskoko samaten, ainakin niissä mitä itse ostin.

Jos jotain messujen alaan liittyviä uutuuksia on tullut markkinoille, niin kyllä niitä olettaisi messuillä olevan esittelyssä.
Samoin olettaisi tiettyjen perusretkeilytarvikkeiden olevan ainakin esittelyssä ja joidenkin mallien mahdollisesti jopa ostettavana.

Ei voida olettaa että kaikki olisi nähnyt kaiken ja voisi lähiliikkeessä käydä tutustumassa valikoimaan. Sellainen on harvinaista monelle.
Useimmilla on huonosti valikoimaa lähiliikkeessä tai ei edes ole lähiliikettä ja paljon ihmisiä jotka ei ole edes käynyt retkitarvikekaupassa.
Messut voi olla se ensikerta kun on mahdollisuus saada yhden päivän aikana tietoa koko valikoimasta mitä retkellä tarvitsee.
Silloin toivottavasti olisi valikoimaa muussakin kuin paitojen / takkien tms väreissä.

Telttoja oli jonkin verran. Paremmin kuin huonoimmillaan ns. telttanäyttelyosion alettua, mutta huonommin kuin mm. edellisellä kerralla. Siihen ainakin osasyynä Trekin konkurssi.
Edellisellä kerralla Trekki järjesti telttanäyttelyn Partiovarusteen (Scandinavian outdoorstore) kanssa, jolloin malleja tietysti ollut helpompi järjestää ja kuluja jakaa.
Nyt ei näkynyt kuin yksi tarppi riippumaton päällä. Ei olisi ollut iso panostus laittaa pari eri tarppi-mallia / -kokoa esille. Samalla esittää vaikka miten sillä saa teltan edustalle suojatun paikan ruoan laittoa ja syömistä varten.

Makuupussien esittelyyn suurelle yleisölle messut on erittäin hyvä paikka, mutta en kehuisi esittelyn määrää tai laatua. Edelliset messut oli yksi parhaiten järjestettyjä kertoja sen suhteen, vaikka silloinkin olisi voinut parantaa.

Retkikeittimien merkkien, mallien ja toiminnan esittely olisi messuilla tehokasta. Potentiaaliset asiakkaat näkisi mitä on olemassa. Muutenkin kuin nettisivujen kautta.
Suomessa on paljon ihmisiä joiden lähialueella ei ole mahdollisuutta päästä tutustumaan noihin, paitsi tilaamalla. Kauppakaan ei usein tilaa tuotteita ilman että sitoutuu ostamaan, mikä usein tehdään maksamalla käsiraha.
Paineistettujen bensalla / valopetroolilla toimivien keitinten toimintaa käytännössä esittely messuilla olisi hyvin perusteltua. Harvassa liikkeessä onnistuu.
Samoin kaasukeitinten toiminnan esittely. Sekin mitä pitää huomioida kun hankkii keitintä. Kokkaako vai onko vain nopea veden kiehautus keittimen tarkoitus, vaikuttaa keittimen ja kattilan ominaisuuksien vaatimuslistaan.
Miksi ei näkynyt mitään näistä ?
Mielestäni retkikeitin on nykyisin sellainen välttämättömyys keskimääräiselle retkeilijälle että pitäisi olla messuilla. Avotulta ei saa tehdä ilman lupaa ja metsäpalovaroitusaikaan ei ollenkaan, joten keitin on retkeilijälle välttämätön monessa paikassa.

Jos retkikeittimien määrällä arvioidaan messujen tasoa, niin olihan ne aika ... niin missä ne retkikeittimet oli messuilla ?

Jalkineita on monenlaisia merkkejä ja malleja. Messuilla voisi järjestää niistä esittelyn ja kokeilun. Useamman kaupan / maahantuojan yhteistyössä tekisi sellaisen muutaman metrin (~ 2 - 4m) radan jossa voisi kokeilla. Kivikkoa, juuria yms alustassa kiinni ja noin puolen metrin töyssy matkalla ylä- ja alamäkeä kokeiltavaksi. Leveyttä niin että mahtuu vastaan tulevan ohittamaan.
Tuon tapaisia on jossain liikkeissä noin max 1,5 m pituisina.

Kenkiä olisi esittelykappaleet (mieluiten) joka kokoa ja mieluiten ainakin yleisesti saatavat mallit.
Voisi parantaa myyntiä kun voisi oikeasti kokeilla miten toimivat.
Sijainti niin että 2 - 3 järjestäjää olisivat ympärillä / vieressä.

Messujen lopuksi sitten myytäisiin testijalkineet. Tuossa ajassa kun ei kovin helposti päästä yli 150 km kävelymatkan jalkineparilla. Osa ajasta kun menee jalkineiden vaihtamiseen ja messujen kesto on 32 tuntia.
Kenkiä ei tarvitsisi olla kaikkia malleja myynnissä messuilla, kun kokeilun avulla voisi selvittää mitkä olisi mieleiset ja jos ei ole niitä messuilla niin myöhemmin ostaa liikkeestä.

Vaikka pidän siitä että voi ostaa jotain mitä tarvitsee ja vieläpä halvemmalla kuin olisi liikkeessä hintana, niin mielestäni messujen ensisijainen tehtävä (tuotteiden osalta) on esitellä tuotteita ja niiden ominaisuuksia. Uutuuksien ja jo vanhempien mallien.
Sitten tietysti eri paikkojen / alueiden mahdollisuuksien ja muun infon saaminen on eduksi. Sekin vaihtelee taloustilanteen mukaan. Kun rahat on kunnissa vähissä, niin ei ole niitä aina erämessujen kuluihinkaan.

Erilaisten esittelyjen ja demojen järjestäminen on eduksi. Tunneliteltan pystytys kovassa tuulessa oli viime messuilla. Siinäkin olisi näille messuille ollut kehitettävää, esim miten pystytetään kupoliteltta. Telttaosion järjestely tietysti ei ollut niin yksinkertaista kevään muutosten takia.
Joskus oli kalan fileointi opastus, tietyin kellonajoin. yms yms.

Mielipiteiden ja kokemusten vaihto on yksi tuollaisen messun hyöty.

Mahdollisuuksia on paljon, toivotaan että niitä jatkossa myös käytetään.

Monta seikkaa pitäisi mielestäni korjata, mutta siitä huolimatta seuraavilla Riihimäen erämessuilla jonain päivänä tulee käytyä, ellei tule ylittämätöntä estettä.
Heikki
Viestit: 1824
Liittynyt: 06 Helmi 2006 07:01

Viesti Kirjoittaja Heikki »

Olikos siellä mitään melonnasta?
Avatar
jalmari
Viestit: 520
Liittynyt: 15 Maalis 2006 01:37
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jalmari »

Tällä kertaa jäi messut väliin kun en saanut ketään mukaan. Ei viitsinyt yksin lähteä.
Makuupussiosastolta olisi voinut löytyä sopiva untsikka vanhan tilalle.
Aina messuilta on jotain ostettavaa löytynyt. Tuo retkikeitin esittely ja testausosasto
Olisi loisto idea. Testikeittimetkin voisi kaupata sopivaan hintaan messujen lopuksi.
Siellä se hernes toveriaan ehtii mutta turhaa on työnsä.
Avatar
Umpihanki
Viestit: 3927
Liittynyt: 18 Tammi 2006 11:38

Viesti Kirjoittaja Umpihanki »

JukkaTapani kirjoitti:
Kulut ovat kasvaneet
Aivan, ja juuri siksi ei olekaan varaa messuilla.

No rehellisyyden nimissä on sanottava, että olen huono kuluttaja jos minua tarkastelee retkeilyvälinevalmistajan vinkkelistä. Vaikka löysää rahaa olisikin käytettävissä, niin minua ei ole helppo saada ostamaan juuri yhtikäs mitään. Olen synnynnäinen jahkailija = huono kuluttaja.
Avatar
Pekka
Viestit: 4242
Liittynyt: 12 Tammi 2006 08:26

Viesti Kirjoittaja Pekka »

...jatkaen Umpparin juttua; kun on aikanaan löytänyt hyvät kamppeet, miksi hankkia uusia?
Kun eksyn, lähden kotiin.
Ainoa
Viestit: 66
Liittynyt: 12 Tammi 2009 16:52

Viesti Kirjoittaja Ainoa »

vetta kirjoitti:Partioaitta oli ainakin Oulun Erämessuilla viime kesänä. Eli ihan systemaattinen "ei messuilla" linja siellä ei ole. Oulun messuthan on kyllä pienemmät. Minulle on tullut sellainen käsitys, että alueella vakituisesti toimivat kauppiaat eivät kovin paljoa pidä messuista. Sotkee kuulemma koko vuoden myynnin.
Oliko varmasti? Minulla on toinen muistikuva, mutta voin hyvin olla väärässä.
Hamalainen
Viestit: 3511
Liittynyt: 12 Tammi 2006 09:40

Viesti Kirjoittaja Hamalainen »

Tänään vietin erilaisen messupäivän. Suomen ladun osastolla olin esittelemässä ladun toimintaa ja siinä sivussa oli Eräkärry esillä. Kyllä messuvieraat katselivat ja kyselivät kärrystä mukavasti.
Kävin katsomassa telttakylää ja siellä oli telttoja aika paljon. Tunnetut merkit olivat hyvin esillä. En osaa sanoa mutta jotkin kaukaiset marginaalimerikt olivat poissa, näin mutu tuntumalla. Niitä haluvat voivat bongata niitä netistä ja ulkomaisista nettikaupoista :D
Tunnelma oli leppoisa ja kaljaveikkoja ei juurikaan näkynyt. Muovikasseista päätellen kauppa kävi hyvin.
honkamukka
Viestit: 6124
Liittynyt: 12 Touko 2012 19:30

Viesti Kirjoittaja honkamukka »

Pekka kirjoitti:...jatkaen Umpparin juttua; kun on aikanaan löytänyt hyvät kamppeet, miksi hankkia uusia?
Kuten sopivat ja riittävät.

Me olemme käyneet erämessuilla (Riihimäellä) liki niiden alusta saakka. Tuo on perinne, ei niinkään ostomielessä, vaan tunnelman haussa. Onhan sieltä tullut hankittua vuosien varrella niin telttaa kuin vaatettakin. Nytkin haeskelin sopivaa makuualustaa ja hypistelinkin tuollaista liki parinsadan euron leposohvaa. Ehkä olisin ostanutkin, mutta tunsin kokeneeni ikärasismia. :shock: Esittelijä oli kiinnostunut yli puolet itseäni nuoremman lihaskimpun ja ruskettuneen alfa uroksen kaupanteosta.

Käymme näissä yleensä torstai perjantai kantimissa, kuten nytkin kelien mukaan ja tietysti se pääsymaksun hintakin houkuttimena. Lähisuvun kasvattama karkeakarvainen saksalainenkin ilostui tuttuja tuoksuja kohdatessaan. Ihmisvirtaan välinpitämättömästi suhtautuva nelijalka tunnisti meidät vasta, kun laitoimme kätemme sen kirsun ulottuville. Sanoisinko että oli riemuisa tapaaminen.

Sitten taas kahden vuoden kuluttua liitymme tuohon sankkaan joukkoon tuttujakin kasvoja haeskellen.
honkamukka
Viestit: 6124
Liittynyt: 12 Touko 2012 19:30

Viesti Kirjoittaja honkamukka »

^^ Voi harmi, kuinka tuo ladun osasto jäikin väliin. Käveltiin vissiin silmät ummessa ohitse. Siis oltiin perjantaina.
Camomiila
Viestit: 33
Liittynyt: 18 Heinä 2012 20:52

Viesti Kirjoittaja Camomiila »

Kävin tänään ensimmäistä kertaa erämessuilla - uteliaisuuttani ja hankinta-aikeissa. Mukava oli sovitella kolmen eri valmistajan vaelluskenkiä ja Lowat sitten lähtivät mukaan. 8) Muussa tapauksessa olisi ollut edessä retki Helsinkiin... :cry: Jos olisin ollut ostamassa telttaa, niin myyjän avausrepliikki: "Ostatko teltan?" ei olisi purrut minuun... Rinkkoja en nyt tällä kertaa tohtinut sovitella, kun sieltä olisi kuitenkin löytynyt joku todella hyvä, joka sitten olisi ollut pakko saada :oops: - jääpähän jotakin hankittavaa seuraavaan kertaan... Tuli vielä hankittua katu-uskottava puukko - sellainen pienen pieni vuolupuukko. :lol: Niin, Hämäläisen kanssa tuli vaihdettua muutama sananen eräkärrystä. Mainio kulkupeli, tosin testikierrosta en tohtinut pyytää - olisin varmaankin ollut liian pieni kyseiseen malliin... :shock:
vetta
Viestit: 411
Liittynyt: 27 Joulu 2012 13:24

Viesti Kirjoittaja vetta »

Ainoa kirjoitti:
vetta kirjoitti:Partioaitta oli ainakin Oulun Erämessuilla viime kesänä. Eli ihan systemaattinen "ei messuilla" linja siellä ei ole. Oulun messuthan on kyllä pienemmät. Minulle on tullut sellainen käsitys, että alueella vakituisesti toimivat kauppiaat eivät kovin paljoa pidä messuista. Sotkee kuulemma koko vuoden myynnin.
Oliko varmasti? Minulla on toinen muistikuva, mutta voin hyvin olla väärässä.
Oli varmasti. Ks. Ei olisi ollut enimmäinen kerta kun erehdyn, mutta ostin sieltä Real Turmat ruokia ja asia jäi mieleen. Norjalaiset olivat niitä maistattamassa.
Avatar
Mr_C
Viestit: 3141
Liittynyt: 12 Tammi 2006 01:07

Viesti Kirjoittaja Mr_C »

Hamalainen kirjoitti:Kävin katsomassa telttakylää ja siellä oli telttoja aika paljon. Tunnetut merkit olivat hyvin esillä. En osaa sanoa mutta jotkin kaukaiset marginaalimerikt olivat poissa, näin mutu tuntumalla. Niitä haluvat voivat bongata niitä netistä ja ulkomaisista nettikaupoista :D
En väittäisi olevan paljon ja vain marginaalimerkkien puuttuvan, kun esillä on mitä nyt on.
En väittäisi paikalla olleillen merkkienkään olleen hyvin esillä. Yksi tai kaksi telttaa ei tee merkkiä hyvin esillä olleeksi.

En väittäisi Norjalaista Helsport valmistajaa marginaalimerkiksi, enkä kaukaiseksi. Heidän telttoja ei messuilla ollut.
Osa pitää sitä parempana kuin Hillebergin telttoja, jos ei muuten niin väriltään.

Itse en pitäisi seuraaviakaan marginaalimerkkeinä: Jack wolfskin, The North Face, Terra Nova.
Noitakin myydään suomessa.

Hieman kyllä haluaisin perusteluja miten määrittelet nuo marginaalimerkeiksi tai kaukaisiksi.

Hillebergin uutuusväri ei ollut ainossakaan teltassa nähtävänä.
Missä oli Keron GT, joka useilla extreme-reissuilla ollut majoitteena. Niistä kun on kohtuullisesti uutisoitukin ja siten odottaisi että se olisi nähtävänä, kun muulloin sen näkeminen on suurimmalle osalle harvinaista.
Muitakin malleja jotka pitäisi esitellä messuilla puuttui. Muualla niitä kun harvoin voi nähdä, niin messuilla kuuluisi siksi olla esillä.

Muillakin merkeillä olisi voinut olla eri malleja paremmin kuin 1 - 2 erilaista. Mikä osalla oli pelkästään esitelty.

Muitakin merkkejä maailmalla on ja suomessakin saa ainakin tilaamalla netistä, joten niiden esittelyä en odottanutkaan messuilla.

On hyvä jos kävijä on tyytyväinen.
Mutta onko tyytyväinen siksi että näkee (= on esillä) vain sen minkä jo tietää olevan ja luulee siksi tietävänsä kaiken.

Messujen tehtävä on mm. tiedon jakaminen, myös harvinaisemmista mutta saatavilla olevista. Kaikki mainitsemani on Suomesta saatavilla, mutta monella alueella vain tilaamalla. Siksi niitä pitäisi esitellä messuilla. Sinne kun tullaan juuri siksi että voi tutustua sellaisiin tuotteisiin / asioihin joihin ei muualla niin helposti voi (tai on mahdotonta) tutustua.
weijoesso
Viestit: 50
Liittynyt: 12 Heinä 2013 10:57

Viesti Kirjoittaja weijoesso »

Tuo Hellsportin uupuminen jäi itseä kyllä harmittamaan, teltan hankinta mielessä tuli messuille pitkästä aikaa lähdettyä. Teltta jäi kuitenkin ostamatta kun tuo Hellsportin Fjellheimen on yksi vaihtoehdoista. Suurempi ihme oli ehkä kuitenkin että telttaa ei ole esillä XXL:ssä vaikka sitä myykin, joten hukka reissu tuli sinnekkin! Muutenkin messujen kuihtuminen ja keittimien uupuminen ihmetytti. Matkaan tarttui kuitenkin kela, 9 purkkia kilohailia ja koiralle luita.
Avatar
Kaarle Suurehko
Viestit: 1778
Liittynyt: 22 Joulu 2011 19:26

Viesti Kirjoittaja Kaarle Suurehko »

Mr_C kirjoitti:
Hamalainen kirjoitti:Kävin katsomassa telttakylää ja siellä oli telttoja aika paljon. Tunnetut merkit olivat hyvin esillä. En osaa sanoa mutta jotkin kaukaiset marginaalimerikt olivat poissa, näin mutu tuntumalla. Niitä haluvat voivat bongata niitä netistä ja ulkomaisista nettikaupoista :D
En väittäisi olevan paljon ja vain marginaalimerkkien puuttuvan, kun esillä on mitä nyt on.
En väittäisi paikalla olleillen merkkienkään olleen hyvin esillä. Yksi tai kaksi telttaa ei tee merkkiä hyvin esillä olleeksi.
.
Tässä näkyy hyvin vertausta messulla olijoiden haitariin. Suurin osa messuilla kävijöistä on harrastuneisuudeltaan-tietämykseltään-jne. melko vaatimattomalla tasolla aktiivisiin asianharrastajiin nähden. Suurimmalle osalle siis riittää vähempikin mieltä kiinnostamaan.
Vastaa Viestiin