Positiivista palvelua

rance
Viestit: 1172
Liittynyt: 11 Tammi 2006 15:17
Paikkakunta: Pirkkala

Positiivista palvelua

Viesti Kirjoittaja rance »

Täytyy myöntää, että joskus yllättyy positiivisesti.

Ostin reilut pari vuotta sitten Vantaalta esittelykäytössä olleet Lugerin DA 8x42 kiikarit Retkiaitta Outdoor nimisestä liikkeestä. Muutama päivä takuuajan (2 vuotta) jälkeen piti katsoa kiikareilla mitä pikkulintuja takapiha oli väärällään. Hihnasta kun nosti kiikareita, niin hihnan toisessa päässä oli irtonainen okulaari ja toisessa päässä loput osat kiikareista.

Aika outoa, kiikarit olivat korkeintaan levänneet mahaläskieni päällä, ei siis tiputeltu eikä hakattu kallioilla kiipelleissä kallioon. Murtumakohtaa tutkiessani huomasin, että siinä oli jo vanha murtumajälki (koska siihen oli mennyt kumitiivisteessä käytettyä silikonitahnaa) ja vain pari kohtaa piti okulaaria enää kiinni. No, irtosihan se tietysti aikaa myöten. Oliko alkuperäinen murtuma tullut jo liikkeessä, niin sitä on vaikea sanoa.

Pari päivää meni selvitellessä kuka takuusta nyt vastasi ja Partiovaruste oli Retkiaitan "perijä", monen mutkan kautta.
No, eikun Tampereen Klingendahlissa sijaitsevaan liikkeeseen. Täytettiin reklamaatiolomake (takuukorjauspyyntö) ja nyt reilun viikon jälkeen purin paketista uudet kiikarit. Loisto homma!

Olisin odottanut, että maahantuoja olisi edes kysellyt selvästi kahden eriaikaisen murtuman vuoksi. Millä olisin pystynyt todistamaan ostaneeni esittelykäytössä olleet kiikarit? Toisaalta myös Partiovaruste olisi voinut sanoa takuuajan ylittyneen muutamalla päivällä.

Oppihan tuossa sen, ettei enää osta esittelykäytössä olevia laitteita, vaikka saisi ne halvemmallakin.


Avatar
Pekka
Viestit: 4242
Liittynyt: 12 Tammi 2006 08:26

Viesti Kirjoittaja Pekka »

Hienoa, että palvelu pelasi.
Opiksi tuosta on, että aina kannattaa yrittää. Hätäsempi olisi luovuttanut ilman että olisi edes lähtenyt yrittämään.
Kun eksyn, lähden kotiin.
Kore
Viestit: 583
Liittynyt: 21 Loka 2012 16:42
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Kore »

Sipoon Bear & Waterissa oli kehumisen arvoista palvelua, kun kävimme enemmän tai vähemmän noviiseina hankkimassa melontaliivit ja kanoottimelat. Ei tyrkytetty kalleinta, vaan kerrottiin varsin rehellisesti järkevistä vaihtoehdoista ja niiden pienistä eroista. Aina ei erikoisliikkeissäkään ole palvelu kohdallaan, mutta tuolla oli.
rance
Viestit: 1172
Liittynyt: 11 Tammi 2006 15:17
Paikkakunta: Pirkkala

Viesti Kirjoittaja rance »

Aikoinani työssä ollessani opin, että asiakasta on kuunneltava ja huomioida kaikki asiaan kuuluvat yksityiskohdat. Ikävä kyllä, kun kyse oli useimmiten tietokoneista, käyttöjärjestelmistä ja ohjelmista, niin asiat eivät olleet aina näin yksinkertaisia.
Onneksi sain päätäntävallan, ainakin toistaiseksi, niin voin ratkaista moniakin asioita omatuntoni mukaan.

Voi että mikrosofti sai syyt, aiheesta syyt päälleen, vasta monia vuosia jälkeenpäin mikkisoftan isoimmat ongelmat korjattiin ja palautteet vähenivät.

Nyt on taas noi uudet käyttikset aivan kuraa, onneksi olen jo eläkkeellä. Hiukan ottaisi päähän selvitellä noita Win8:n omituisuuksia.

No joo, meni vähän ohitse aiheesta...

Osta Win7, jos jostain saat !
Avatar
OS
Viestit: 8142
Liittynyt: 28 Helmi 2006 19:19
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja OS »

rance kirjoitti:Osta Win7, jos jostain saat !
Seiska käytössä eilisestä lähtien.
rance
Viestit: 1172
Liittynyt: 11 Tammi 2006 15:17
Paikkakunta: Pirkkala

Viesti Kirjoittaja rance »

OS kirjoitti:Seiska käytössä eilisestä lähtien.
Hienoa ! Pärjäät varmaan pidemmälle kuin entiset työkaverini, ihmetellessään Win8:n omituisuuksia. Jälkipolveni, todelliset koodinvääntäjät, ovat jo tuominneet Win8:n kuolleenna syntyneeksi, kuten aikoinaan Windows Vistan.

Ehkä Mikkisofta voisi jotenkin kuunnella käyttäjiään ja julkaista samanlaisen päivityksen kuin oli XP:n käyttäjien suhteen Windows 7:aan. Ei hassumpi päitys, vaikka se harppasikin yhden päivityksen yli.

Välillä ihmettelen minkälaisia koodinvääntäjiä siella Seattlessa oikein istuu? Käyttävätköä ne koneitaan ihan todellisessa elämässä?
Tuskin meistä kukaan metsästävät aina uusinta käyttöjärjestelmää. Pikemminkin hakusessa on mahdollisimman monessa tilanteessa toimivaa käyttistä.
Windows on laajimmalle toimiva käyttis, mutta jos se alkaa sekoilla nykyisten mukaan, niin unixilla alkaa olla saumaa jo kotikoneissakin. Mikkisofta saa kohta pakata käyttiksensä pahviin ja toivoa että joku edes jouluna muistaisi heitäkin.
PeteBee
Viestit: 1084
Liittynyt: 28 Huhti 2006 14:57

Viesti Kirjoittaja PeteBee »

Kasi on kai kelpo käyttis kännykässä ja tabletissa eli tilanteissa joissa kädet on vapaana pyhkiin, mutta hiiren ja näppiksen kanssa täysin onneton. Hädin tuskin osasin sitä käyttää läppärissäkään.

Eli XP otin käyttöön kun oli pakko, seikan otin käyttöön kun oli pakko enkä kyllä sitä vaihda ennen kuin on pakko !
amatööri
Viestit: 3493
Liittynyt: 05 Kesä 2009 07:20

Viesti Kirjoittaja amatööri »

Löytyy myös positiivista palvelua ja myös kiikareista.
Mennä vuosina ostin Olympuksen 8*42 EXWP 1 malliset kiikarit ja käytettyä on tullut.Kunnes kerran huomasin että toisen okulaarin kierrettävä silmäsuppilo jää puoliväliin elikkä tarkkuus/tarkennus kärsii kun silmät on eri etäisyydellä okulaareista.

No asiaa ihmettelemään liikkeeseen josta ne olin ostanut.Kaveri kattoi että huoltoon pitää lähettää ja arveli että aikaakin saattaa kulua enemmänkin.

No parin päivän päästä liikkeestä soitettiin että kiikarit olis täällä.Ihmeteltiin remontin nopeutta ja avattiin paketti.Uudet kiikarithan siellä oli ja takuu alkoi alusta.Usa:n ulkopuolella noissa on 25 vuoden takuu mutta silti.Liekkö edelliset menneet tehtaalle vai romulaatikkoon jäi arvoitukseksi.
luuppi
Viestit: 5544
Liittynyt: 09 Tammi 2013 20:24

Viesti Kirjoittaja luuppi »

Kore kirjoitti:Sipoon Bear & Waterissa oli kehumisen arvoista palvelua, kun kävimme enemmän tai vähemmän noviiseina hankkimassa melontaliivit ja kanoottimelat. Ei tyrkytetty kalleinta, vaan kerrottiin varsin rehellisesti järkevistä vaihtoehdoista ja niiden pienistä eroista. Aina ei erikoisliikkeissäkään ole palvelu kohdallaan, mutta tuolla oli.
Olen jo aiemmissa yhteyksissa todennut, etta palvelu on hyvaa myos umpis/tunturihiihdin puolella.
tst
Viestit: 6547
Liittynyt: 20 Heinä 2006 21:36

Re: Positiivista palvelua

Viesti Kirjoittaja tst »

Olen ennenkin kehunut kirjastolaitosta ja taas onnistunen saamaan sähköpostitse parin lehden skannatut artikkelit isosta metsäpalosta -70 luvun lopulta. Yritin itse etsiskellä noita Kansalliskirjastosta ja Finnasta, mutta eipä löytynyt. Täytyy harkita jakaako tuota jo unohtanutta ja tahallaan sytytettyä metsäpalojuttua jossa paloalue oli n. 70 ha. Itsekin tuli vietettyä pari vuorokautta sammutustöissä letkuhommissa ja hosalla lakaisten + jälkisammutusta.
Ursus
Viestit: 9552
Liittynyt: 13 Tammi 2006 19:01
Paikkakunta: K-P Suomenselkä

Re: Positiivista palvelua

Viesti Kirjoittaja Ursus »

Kirjastoalan ihmisillä on joko amk-tutkinto tai yliopistossa suoritettu tutkinto informaatiotutkimuksesta. Varsinkin jälkimmäiset ovat tiedon järjestämisen, luokittelun ja hakemisen erityisiä ammattilaisia. Myös itsellä on kirjastoista ja niiden palvelualttiista henkilökunnasta vain positiivia kokemuksia.
Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
Vastaa Viestiin