Joenjoen laulu

[Virsu]

”Tenonsuu on kiimakumpu,
Utsjoki kalju kade,
Inarijoki paljas laki,
Outakoski sorakieli,
Inari on käräjäsarvi,
Kaarasjoki ylpeä sarvi,
Laisvuono suolasäkki,
Koutokeino veriveitsi”.

Tällainen vanha tietäjän joiku johdattaa loppukohtaukseen Päivi Alasalmen kirjassa Joenjoen laulu. Kirjassa on kolme Saamen maalle sijoittuvaa kertomusta, jokainen eri vuosisadalta.

Ensimmäinen kertomus sijoittuu 1500-luvulle ja kertoo nuoresta tytöstä Soruiasta, joka syksymyöhällä löytää haavoittuneen muukalaismiehen ja hoitaa hänet talven aikana kuntoon. Toinen kertomus sijoittuu 1800 -luvulle ja kertoo puolisaamelaisesta Lars Levi Laestadiuksesta ja hänen kipuilustaan siitä, että häntä ollaan vaatimassa tilille väkivallan lietsonnasta Kautokeinossa. Viimeisen kertomuksen tapahtumat sijoittuvat tähän aikaan. Nuori, Etelä-Suomessa epämääräistä elämää viettävä saamelainen mies Sami Uddas pakenee isiensä maille ja haluaa aloittaa siellä uuden elämän.

Kirja oli mielenkiintoinen ja helppolukuinen. Tarinoissa tulee hyvin esille monet saamelaisuuteen aikojen saatossa kuuluneet tavat ja saamelaisten kohtelu. Kaikissa kertomuksissa on läsnä ulkopuolisuuden tunne, erilaisuus ja omien juurien miettiminen. Ensimmäinen kertomus on jotenkin sadunomainen, toinen enemmän proosallinen ja viimeisessä kertomuksessa ihmiselämän kovuus ja raadollisuus ovat hyvinkin rankasti läsnä.

Kirjoittaja jättää kaikki tarinat sopivasti avoimeksi kuten elämä itsessäänkin jatkuu tarinasta ja kertomuksesta toiseen. Tässä vinkkinä viehättävä lukukokemus.

[sahamies]

Tarviipa laittaa tilaukseen kirjastoautolle.
Toivottavasti siinä ei ole joikuja tuota yhtä enempää.

[Virsu]

Toivottavasti siinä ei ole joikuja tuota yhtä enempää.

Itse asiassa - ei ole

[sahamies]

Eipä tuo miun maun mukainen kirja ollut, uskonkin että naisväki pitää enempi tuon tyylisistä kirjoista.
Uusin lainaus Kirottu Syväri iskee paremmin.

[peurakorva]

Eipä ollut miunkaan maun mukkaan.
Toki minulla rasitteena se, että odotukset olivat kovat kirjan nimen perusteella.

Ensimmäinen osio kelpasi kyllä, seuraava Laestadiusosio jotenkin outo ja kolmas ihan kelvoton, kun en tykkää huumehörhöilystä lukea ensinkään.

[Virsu]

^, ^^ Kuten totesin, Joenjoen laulu on ”viehättävä” lukukokemus. Olen huomannut, että miesväki ei tuolla määreellä olevaan tuotteeseen kovin herkästi innostu. Ehkä tosiaan Syvärin jutut ovat enemmän maskuliiniseen makuun.

[Luiro]

Ensi viikolla saan käsiini tuon kirjan.
Odotan mielenkiinnolla.