Joenjoen laulu

Avatar
Virsu
Viestit: 1511
Liittynyt: 25 Kesä 2007 14:21

Joenjoen laulu

Viesti Kirjoittaja Virsu »

”Tenonsuu on kiimakumpu,
Utsjoki kalju kade,
Inarijoki paljas laki,
Outakoski sorakieli,
Inari on käräjäsarvi,
Kaarasjoki ylpeä sarvi,
Laisvuono suolasäkki,
Koutokeino veriveitsi”.

Tällainen vanha tietäjän joiku johdattaa loppukohtaukseen Päivi Alasalmen kirjassa Joenjoen laulu. Kirjassa on kolme Saamen maalle sijoittuvaa kertomusta, jokainen eri vuosisadalta.

Ensimmäinen kertomus sijoittuu 1500-luvulle ja kertoo nuoresta tytöstä Soruiasta, joka syksymyöhällä löytää haavoittuneen muukalaismiehen ja hoitaa hänet talven aikana kuntoon. Toinen kertomus sijoittuu 1800 -luvulle ja kertoo puolisaamelaisesta Lars Levi Laestadiuksesta ja hänen kipuilustaan siitä, että häntä ollaan vaatimassa tilille väkivallan lietsonnasta Kautokeinossa. Viimeisen kertomuksen tapahtumat sijoittuvat tähän aikaan. Nuori, Etelä-Suomessa epämääräistä elämää viettävä saamelainen mies Sami Uddas pakenee isiensä maille ja haluaa aloittaa siellä uuden elämän.

Kirja oli mielenkiintoinen ja helppolukuinen. Tarinoissa tulee hyvin esille monet saamelaisuuteen aikojen saatossa kuuluneet tavat ja saamelaisten kohtelu. Kaikissa kertomuksissa on läsnä ulkopuolisuuden tunne, erilaisuus ja omien juurien miettiminen. Ensimmäinen kertomus on jotenkin sadunomainen, toinen enemmän proosallinen ja viimeisessä kertomuksessa ihmiselämän kovuus ja raadollisuus ovat hyvinkin rankasti läsnä.

Kirjoittaja jättää kaikki tarinat sopivasti avoimeksi kuten elämä itsessäänkin jatkuu tarinasta ja kertomuksesta toiseen. Tässä vinkkinä viehättävä lukukokemus.


sahamies
Viestit: 4645
Liittynyt: 01 Touko 2010 08:58

Viesti Kirjoittaja sahamies »

Tarviipa laittaa tilaukseen kirjastoautolle.
Toivottavasti siinä ei ole joikuja tuota yhtä enempää.
Avatar
Virsu
Viestit: 1511
Liittynyt: 25 Kesä 2007 14:21

Viesti Kirjoittaja Virsu »

sahamies kirjoitti: Toivottavasti siinä ei ole joikuja tuota yhtä enempää.
Itse asiassa - ei ole :lol:
sahamies
Viestit: 4645
Liittynyt: 01 Touko 2010 08:58

Viesti Kirjoittaja sahamies »

Eipä tuo miun maun mukainen kirja ollut, uskonkin että naisväki pitää enempi tuon tyylisistä kirjoista.
Uusin lainaus Kirottu Syväri iskee paremmin.
peurakorva
Viestit: 523
Liittynyt: 15 Tammi 2006 18:19
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja peurakorva »

Eipä ollut miunkaan maun mukkaan.
Toki minulla rasitteena se, että odotukset olivat kovat kirjan nimen perusteella.

Ensimmäinen osio kelpasi kyllä, seuraava Laestadiusosio jotenkin outo ja kolmas ihan kelvoton, kun en tykkää huumehörhöilystä lukea ensinkään.
Avatar
Virsu
Viestit: 1511
Liittynyt: 25 Kesä 2007 14:21

Viesti Kirjoittaja Virsu »

^, ^^ Kuten totesin, Joenjoen laulu on ”viehättävä” lukukokemus. Olen huomannut, että miesväki ei tuolla määreellä olevaan tuotteeseen kovin herkästi innostu. Ehkä tosiaan Syvärin jutut ovat enemmän maskuliiniseen makuun. :lol:
Avatar
Luiro
Viestit: 507
Liittynyt: 03 Elo 2007 12:55

Viesti Kirjoittaja Luiro »

Ensi viikolla saan käsiini tuon kirjan.
Odotan mielenkiinnolla.
"On aina ollut metsä ja kaira.
Sinne minä olen aina mennyt, kun on ollut vaikeaa.
Sinne minä olen aina mennyt, kun olen ollut onnellinen".
Juhani Valli, 2007
Vastaa Viestiin