Vaelluskertomus: GR5 - The Grand Traverse of the Alps

[Kukko]

SOJ: Mukava kuulla! Haaveilin siitä, että voisi vain olla ja haaveilla

PÄIVÄ 15, NEVACHE - VACHETTE
Nousua: 1032 m
Laskua: 1244 m
Matka: 28 km
Aika polulla: 5:50 - 14:00



Jätin aamuvarhaisella laakson taakse ja ehdin kiivetä des Aclesin chaleteille (1870m) ennen kuin aurinko saavutti vuorijonon harjan ja varjot väistyivät. Tuntui siltä, että päivästä tuli joka askeleella kuumempi.





Ohitin puurajan paremmalla puolella mukavia ruohikkoisia rinteitä, jotka olisivat sopineet täydellisesti telttailuun, ennen kuin saavutin pitkän nousun jälkeen Col de Dormillousen (2445m) ja Col de la Lauzen (2529m) solat.





Solien jälkeen oli laskeuduttava taas reipas matka ja noin kahden tunnin uurastuksen jälkeen saavuin Montgenèvren kylän laidalle. Kylällä oli rikas sotahistoria, sillä suuret keisarit ovat ilmeisesti aikojen saatossa marssittaneet armeijoitaan sen läpi. Nyt se vaikutti vain varakkaalta talvilomakeskukselta.



Kävelin suoraan kylän läpi ja löysin sen takaa kapean ja heinikkoisen polun eteenpäin kohti Brianconin kaupunkia. Reilun tunnin kuluttua saavuin risteykseen; Briancon 4km ja Vachette 10min reitiltä sivuun. Valitsin jälkimmäisen, sillä Vachetessa pitäisi olla hyvä leirintäalue ja aloin olla kuumassa päivässä kypsää tavaraa.



Mitään kauppaa ei äärimmäisen pienessä kylässä ollut, mutta leirintäalue ja kylän ravintola ajoivat mainiosti asiansa. Nautin mukavan brittiläisen pariskunnan pyörittämässä ravintolassa rasvaisen annoksen tartiflettea, joka oli juuri sitä, mitä pitkän päivän rasittama keho kaipasi, olutta unohtamatta. Olin TAAS ravintolan ensimmäinen asiakas sen avattua seitsemältä ovet.

[Kukko]

PÄIVÄ 16, VACHETTE - BRUNISSARD
Nousua: 1425 m
Laskua: 966 m
Matka: 25 km
Aika polulla: 6:30 - 14:30





Kävelin viimeiset neljä kilometriä kohti Brianconia pitkin mukavaa balconya. Juuri ennen esikaupungin linnoitettuja muureja ylitin huiman syvän rotkon ylitse kurottavan, 1700-luvun alussa rakennetun kivisillan.







Briancon on GR5-reitillä suurin vastaantuleva kaupunki, enkä tuntenut niin monen vuorilla vietetyn päivän jälkeen oloani kotoiseksi kävellessäni pitkin vilkkaita katuja. Halusin päästä kaupungin läpi mahdollisimman nopeasti.



Nousu Col des Ayesin (2477m) solaan oli pitkä ja raskas, ja kulki läpi tiheiden pöheikköjen ennen kuin metsä antoi myöten avoimemmille rinteille. Solassa joku yksinäinen vaeltaja oli päiväunilla.







Leiriydyin metsäiselle leirintäalueelle juuri ennen Brunissardin kylää. Paikka oli mukavan rauhallinen ja lähistön pitseriasta sai mahtavan lätyn päivän päätteeksi. Ainut ongelma olivat kärpäset, joita ilmestyi metsän kätköistä satoja ja ne pyrkivät kaikki jostain kumman syystä asettumaan sisä- ja ulkoteltan väliin. Illan hämärtyessä irrotin ulkoteltan ja pöläytin koko katraan takaisin vapauteen. Ne katosivat yhdessä laskevan auringon kanssa; liekö menivät häiritsemään paksun metsän siimeksessä röhkivää villisikaa?

[AnttiH]

Arvostan Nättiä settiä.

[Sini-Marja]

Tämä on kyllä ehdottomasti paras joulukalenteri. Kiitos hirveästi! Miehellekin piti linkittää, niin kovasti kuvat ja tarina inspiroivat reissusuunnittelulle.

[Kukko]

AnttiH: kiitos kaima! Tähän väliin kehuja isoja kädellä sun omista kuvista. Pidän!

Sini-Marja: kiitos paljon ja mukava kuulla!

PÄIVÄ 17, BRUNISSARD - CEILLAC
Nousua: 1305 m
Laskua: 1410 m
Matka: 26 km
Aika polulla: 6:00 - 16:00



Onneksi kärpäset eivätkä villisiatkaan häirinneet uniani vaan heräsin pirteänä, valmiina neljännen etapin viimeiseen päivään. Käki kukkui kun jätin metsäisen leirintäalueen taakseni.





Ohitin muutaman uinuvan kylän ennen kuin polku kääntyi nousuun läpi korkea heinäisen rinteen. Suunnistaminen oli hankalaa, mutta löysin lopulta pienelle idylliselle järvelle noin kaksi tuntia lähdön jälkeen. Siinä nauttiessani aamiaismysliä huomasin takaa polulta lähestyvän kulkijan, mikä oli epätyypillistä niin aamuvarhaisella. Tarkkailin miestä kiinnostuneena ja aloin tuntea hänessä jotain erityistä; askellus näytti päättäväiseltä ja monia kilometrejä tallanneelta. Olin nimittäin kuullut huhua alueella nähdystä Lentävästä Hollantilaisesta, kuten opaskirjani hauskasti ilmaisi, ja nyt mietin, olinko aikeissa tavata oikean legendan.



Kyllä vain, sillä siinä vaihtaessamme kuulumisia sain selville, että jo eläkkeellä oleva mies oli kävellyt aina Amsterdamista saakka ja oli matkalla vielä Nizzan jälkeen Roomaan. Hänellä oli hoppu jatkaa ja jäin aamiastani viimeistellessä miettimään, että siinäpä vasta vaellus.





Metsä ennen Fort Queayrasin linnoitusta oli hämmästyttävän kaunis ja taianomainen. Harmillisesti nenäni oli jostain ärsyyntynyt ja taivallus oli pelkkää aivastusten konserttia.



Törmäsimme hollantilaisen kanssa uudestaan Château-Queyrasin kylässä ja juteltuamme lisää vaellusjuttuja päädyimme kävelemään loppupäivän samaa matkaa.





Matkalla kohti solaa ohitimme ison joukon onnellisen näköisenä paikallaan ruokailevia lehmiä, mutta jostain syystä porukka lähti liikkeelle heti meidän perään. Toivottavasti emme olleet syypäitä mihinkään vakavaan.



Legenda ja Pointe de la Sellen kaksoistornien ihailu.



Lentävä Hollantilainen jäi solaan päivänokosille ja nauttimaan korkeuksien rauhasta kuten hänellä oli tapana tehdä (muistatteko edellisen päivän valokuvan miehestä nukkumassa solassa?). Minä aloin olla niin vähillä muonatarpeilla että kiiruhdin viimeisen tunnin alas kohti Ceillacin kylää ja leirintäaluetta. Halusin varmistua, että ehdin ajoissa kylän kauppaan.



Innostuin ostamaan ruokaa 2,3 kilon edestä, joten seuraavana päivänä reppu painaisi. Mahtava fiilis, sillä neljäs etappi oli nyt päätöksessään ja päivä oli ollut mitä mainioin: vahvaa kävelyä, monipuoliset ja kauniit maisemat, sekä tietenkin ainutlaatuinen matkaseura.

[Kullervo]

Vielä on muutama päiv'ä jouluun...onneksi.

Noista metsäkuvista tuli mieleen, että montako avohakkuuta näit matkallasi?

Itseäni ainakin tuolla Sveitsin alpeilla hämmästytti valtavan kokoiset vanhat puut - paljon isommat kuin olen koskaan Suomessa nähnyt. Ja kantoja oli tosiaan siellä täällä, isoin oli mittaukseni mukaan 120 cm halkaisijaltaan (havupuu). Vaikeissa olosuhteissa oli kaadettu ja viety pois yksittäisiä puita karmean jyrkissä rinteissä.

[Kukko]

Kullervo: En nähnyt yhtään niin surullista näkyä kuin mitä Skotlannissa, jossa vähiä metsiä oli hakattu suurin avohakkuin.

Mutta en muista nähneeni tällä reitillä isoja hakkuita, tietenkin jotain tommosia nätisti harvennettuja mahtui joukkoon. Pääsääntöisesti metsät olivat hyvin taianomaisia ja tuntuivat vanhoilta, niissä oli jotain erityistä. Samat muistikuvat on Sveitsistä.

[luuppi]

Taisin mainita, etta asuin siella Alpes Maritimes puolella (ja naiden kuvien jalkeen ihmettelen, etta mista kumman syysta muutin pois). Mutta noista hakkuista: rinteiden osalta on tietenkin itsestaan selvaa, etta eroosiokontrollin nakokulma on mukana.
- vuoriston laaksojen pohjaltakaan ei voimaperaisesti hakata, koska ne luonnontilassa muodostavat toimivan valipuskurin vuorilta tuleville sulamis/ sadevesille ja alempana oleville asutuille laaksoille (jotka on hakattu aikoja sitten maanviljelyn ja asutuksen tielta). Tuhotulvakontrollin on laskettu toimivan halvimmin nain.

[Kukko]

Taisin mainita, etta asuin siella Alpes Maritimes puolella (ja naiden kuvien jalkeen ihmettelen, etta mista kumman syysta muutin pois). Mutta noista hakkuista: rinteiden osalta on tietenkin itsestaan selvaa, etta eroosiokontrollin nakokulma on mukana.
- vuoriston laaksojen pohjaltakaan ei voimaperaisesti hakata, koska ne luonnontilassa muodostavat toimivan valipuskurin vuorilta tuleville sulamis/ sadevesille ja alempana oleville asutuille laaksoille (jotka on hakattu aikoja sitten maanviljelyn ja asutuksen tielta). Tuhotulvakontrollin on laskettu toimivan halvimmin nain.

Hyvä selvennys!

Muutamassa kohdassa oli jotain vyörynyt ylhäältä ja voimalla. Hurjannäköistä kun kaikki on laonnut yhdeksi mössöksi. Siinä on kivet ja kannot saaneet kyytiä.

[Kukko]

PÄIVÄ 18, CEILLAC - FOUILLOUSE
Nousua: 1496 m
Laskua: 1195 m
Matka: 26 km
Aika polulla: 6:20 - 16:00



Viides etappi käynnistyi hieman epävarmoissa fiiliksissä, sillä pitkästä aikaa en tiennyt missä yöpyä. Päivän aikana en ohittaisi leirintäalueita, joten varauduin telttailuun jossain tavoitemaaston tietämillä.



Seurasin aluksi jokea laakson pohjalla kunnes polku kävi viereisen seinämän kimppuun ja sukelsin syvälle taas melko taianomaiseen metsään.







Saavuin pian Lac Miroir-järvelle (2214m), joka oli nimensä veroinen heijastaen ympäröivät huiput kauniisti sen tyyneen pintaan. Parempaa paikkaa aamupalalle en olisi voinut toivoa.





Tunti eteenpäin ja toinen järvi, Lac Ste Anne (2415m) piirtyi näkyviini, tällä kertaa turkoosina.





Järveltä oli noustava vielä tunti ylöspäin kohti Col Girardinin solaa (2706m). Polku mutkitteli jyrkästi ylöspäin hentoisen kivimurskan antaen periksi askelten alla. Solasta aukeava näkymä oli kaiken sen vaivan arvoinen ja vaivuin ajatuksiini pitkäksi aikaa. Ilma oli täysin tyyni ja mukavan lämmin. Olin täydellisesti kiinni hetkessä, melkein nukahtamaisillani. Aika kului ja muutama pilvenhattara leijaili ohitse, samoin kaksi vaeltajaa. Harmillisesti en nähnyt enää Lentävää Hollantilaista sinä päivänä. Lopulta jostain syvältä kumpusi velvollisuudentunteen ääni ja ravisteli taas liikkeelle. Päivää oli vielä pitkälti jäljellä.















Saavutin alempana polkujen risteyksen, josta käännyin kohti La Bargen hamlettia, kulkien pitkin vuoren kylkeä tiukasti nuolevaa kapeaa polkua. La Bargesta (1875m) alkoi pitkä, melkein kahden tunnin maantiekävely kohti Fouillousen risteystä. Jos ylhäällä solassa oli ollut mukavan lämmin, oli ilma laakson pohjalla pysähtynyt muodostaen siitä aikamoisen pätsin.







Maantiekävely otti todella koville ja olin aivan kuitti kun saavuin lopulta risteykseen, josta polku jatkuisi vielä 300 korkeusmetrin nousulla Fouillousen kylään ja päivän tavoitemaastoon. Ensimmäistä kertaa olin todella väsynyt ja rajoilla. Jalat eivät ottaneet noustakseen ja jouduin pysähtymään polttavassa rinteessä vähän väliä. Nousu tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Päässäni soi Rockyn tuttu ääni hokien: “..keep moving forward, how much you can take and KEEP MOVING FORWARD!” Ja niin hassulta kuin se kuulostaakin, sain siitä voimia puskea mäki ylös.





Löysin heti kylän jälkeen mukavan ruohikkoisia rinteitä, jotka olivat sopivasti näkösuojassa ja pystytin teltan. Kaikki oli muuten mainiosti ja nautin aurinkoisesta illasta palkitsevan kävelypäivän jälkeen, mutta jo kolmatta päivää peräkkäin kärpäset valtasivat teltan. Olikohan se sama parvi joka päivä vai mikä ihme vaivasi Alppien tätä osaa?

[luuppi]

olipa ko. paivan taianomainen metsa naavoittunutta! Vastaavaa en ole nahnyt kuin Olympic National Parkissa, Oregonissa, jossa sataa kuin Norjassa, mutta ilmasto paljon lampimampi.

Minka luulet tuolla olevan syyna? Istuuko laakson pohjalla niin paksu sumu, etta kosteutta riittaa?

Kuvankaunis tuo peilijarvi foto; Riisitunturin Peililampi tuli heti mieleen, vaikkeivat identtisia ole lahellakaan.

[reikäteltassataas]

Onpa hienoa saada tällaista kuvaraporttia, pisti kyllä kiinnostumaan näistä paikoista. Todella hienoja maisemia, laakso pilvikaton alla oli aivan huikea.

[Heksa]

Todella hienoja maisemia taas kerran. Nuo vihreät vuorten ympäröimät alppiniityt vetävät kyllä puoleensa.

Mietin noiden polkujen kapeutta ja pientä kulumista noissa korkeissa solissa. Luulisi että tuolla olisi todella paljon kulkijoita, enemmän kuin esimerkiksi Kiilopäällä, jossa polut ovat pahasti kuluneet. Miksi nuo polut eivät ole niin pahassa kunnossa? Onko maasto kuivempaa ja kiinteämpää, onko kulutus jostain syystä pientä (lumi peittää suurimman osan ajasta), ovatko ihmiset siellä tarkempia kuin Suomen Lapissa (kuvissa poikettiin kyllä poluilta), vai miksi?

[Kukko]

PÄIVÄ 19, FOUILLOUSE - LARCHE
Nousua: 755 m
Laskua: 1014 m
Matka: 17 km
Aika polulla: 6:20 - 11:40





Olin edellisenä päivänä kävellyt alkuperäistä suunnitelmaani pidemmälle, joten seuraava stoppi, Larchen kylä, ei ollut enää kovin kaukana. Lähdin silti ajoissa liikkeelle nousten hitaasti kohti Col du Vallonnetin (2520m) ja Col de Mallemortin (2558m) solaa.





Aivan jälkimmäisen solan alla lepää Baraquements de Virayssen rauniot, joita nykyään asuttaa murmeliperhe. Onnistuin yllättämään yhden niistä.



Raunioparakkien piha olisi tarjonnut myös hyvän telttapaikan.









Solasta oli enää pari tuntia alas seuraavaan laaksoon ja leirintäalueelle. Kävely tuntui aavistuksen tylsältä ja merkityksettömältä, sillä edellinen päivä oli ollut varsinaista tykitystä mahtavien maisemien ja taistelun uupumusta vastaan johdosta. Saavuin nyt vaihteeksi todella ajoissa leirintäalueelle, ja tuntui hyvältä levätä loppupäivä ja tehdä kunnollinen huolto.





Kiitti kommenteista kaverit!

Heksa: Mietin samaa jossain vaiheessa itsekin. Toki tuolla on syvään kuluneita uria etenkin ruohikkoisemmilla rinteillä ja jopa viereen tehtyjä uusia uria, mutta eroa Lappiin on. Kävelijöitä kyllä piisaa silmämääräisesti Alpeillakin ja jengi käyttää paljon sauvoja myös, mutta kaikki vastaantulijat tulivat kyllä polkua pitkin. Oikopolkuja oli syntynyt lähinnä tiukkiin mutkiin. Paljon myös pyöräilijöitä. Lähellä solaa polku oli usein aika kivikkoinen tai pelkkää pientä irtokiveä, ainakin nyt jo hiukan etelämmässä. Aikasemmin solat olikin aika lumen peitossa vielä. Vaikea sanoa.

luuppi: naavainen metsä ei enää ollut ihan laakson pohjalla vaan jo jonkin verran korkeammalla. Sitä halkoi varsin vahva virta, joka laski alas laakson ja muodosti joen siellä. Ehkä kosteus vaikuttaa tai ehkä alueella ei ole niin ilmansaasteita?

[Inari74]

Olisko tuolla ruohon ja heinän kasvu niin paljon nopeampaa kuin Lapissa että vain eniten poljettu polun keskikohta pysyy auki? Eihän esim. Kiilopään paljakassa kasva kuin joitain varpukasveja ja nekin hyvin hitaasti.

Upeita kuvia, kiitos niistä!

Saattaapa itselläni olla parin vuoden sisään reissu tai pari Zurichiin edessä ja pientä patikointia tekis mieli harrastaa, vinkkejä olisi mukava saada?