Paitsi etta Berner Oberland on ihan ehdoton alueena, sinne (sen solmukohtaan, Interlaken) paasee myos helposti ja nopeasti. Ja nuo nimet yhdistamalla hakusanoiksi, jo alkaa loytya. Juuri tuollaisia Kukon kayttamia majoja, ruokailuineen, loytyy ihan metsan keskelta. Ne ovat yleensa hiihtoyhdistyksien yllapitamia, mutta auki lapi(tulkoon) koko vuoden.Inari74 kirjoitti: reissu tai pari Zurichiin edessä ja pientä patikointia tekis mieli harrastaa, vinkkejä olisi mukava saada?
Vaelluskertomus: GR5 - The Grand Traverse of the Alps
Joo, suosittelen kyllä Sveitsissä samaa aluetta. Ja aina parempi jos pääset näkemään Eigerin.
2009 kävelin Sveitsin Alppien halki välillä Sargans - Montreaux ja toi alue Meiringen-Grindelwald-Lauterbrunnen oli sen helmi. Samaa ajatteli tietysti moni muukin kävelijä
Alpine Pass Route 2009
Tyttöystävän kanssa oltiin yksi pääsiäinen Zurichissa kaupunkilomalla niin tehtiin pieni puolenpäivän retki siihen viereiselle kukkulalle. Lisäksi mentiin junalla Lucerneen, jossa kävimme päiväkävelyllä Rigi-vuorella (järven yli makeella botskilla). Muuta en osaa itse suositella.
2009 kävelin Sveitsin Alppien halki välillä Sargans - Montreaux ja toi alue Meiringen-Grindelwald-Lauterbrunnen oli sen helmi. Samaa ajatteli tietysti moni muukin kävelijä
Alpine Pass Route 2009
Tyttöystävän kanssa oltiin yksi pääsiäinen Zurichissa kaupunkilomalla niin tehtiin pieni puolenpäivän retki siihen viereiselle kukkulalle. Lisäksi mentiin junalla Lucerneen, jossa kävimme päiväkävelyllä Rigi-vuorella (järven yli makeella botskilla). Muuta en osaa itse suositella.
Kiitti!sahamies kirjoitti:Mahdottoman hienoja kuvia sujuvalla kerronnalla!
Harvoin korkeuserot näkyvät kuvissa noin selvinä kuin näissä otoksissa. Johtuuko siitä että tuolla niitä eroja todellakin on vai kameran käyttäjän taidoista?
Korkeutta tuolla varmasti piisasi!
Mutta tosiaan korkeuserot ja skaala on kinkkinen juttu ja hukkuu helposti. Mä yritin saada aina kun mahdollista jotain kooltaan tunnistettavaa kuvaan mukaan, esim. muita vaeltajia tai etualalle jotain antamaan syvyyttä. Kuvaaminen alkaa helposti viemään koko huomion vaelluksella, joten melkeinpä aina kuvat oli todella nopeita räppäsyjä. Pidin huolen vaan että arvot oli sopivat tai vedin jopa maisema-automaatilla, nopee sommittelu ja laukaus niiltä sijoilta. Ainut poikkeus oli kun otin itsestä ajoittain kuvia gorillapodin kanssa, samoin videokuvaa.
Kamerasta vielä niin olen kyllä ihastunut kyllä tuohon Sonyn pokkariin. Kulkee lantiovyöhön kiinnitettynä eikä häiritse eikä paina. Nopeesti esiin, laukaus, ja matka jatkuu. Ja kuvanlaatu riittää ainakin toistaiseksi mulle.
Sony RX100
Ja jos tuonne asti lähtee, niin ehdottomasti käynti Jungfraubahn hammasrata Kleine Scheideggista (tai alhaalta Grindelwaldista) vie vaeltajan huimiin maisemiin läpi Eigerin pohjoisseinämän Jungfraujochin rautatieasemalle 3,454 metriin. On muuten takuulla mahtavat maisemat. Ei tunnu Halti sen jälkeen kovin mahtavalta retkikohteelta.Kukko kirjoitti:Joo, suosittelen kyllä Sveitsissä samaa aluetta. Ja aina parempi jos pääset näkemään Eigerin.
2009 kävelin Sveitsin Alppien halki välillä Sargans - Montreaux ja toi alue Meiringen-Grindelwald-Lauterbrunnen oli sen helmi. Samaa ajatteli tietysti moni muukin kävelijä
Alpine Pass Route 2009
Kyllä Siperia opettaa!
Maisemiltaan samaan kastiin voisi liittää Mont Blancin massiivin ylityksen köysiradalla, kiva oikotie, jos vaikka vahingossa sattuu olemaan kävelyllä sielläpäin.
http://en.wikipedia.org/wiki/Tour_du_Mont_Blanc
http://en.wikipedia.org/wiki/Tour_du_Mont_Blanc
Kyllä Siperia opettaa!
-
Inari74
PÄIVÄ 20, LARCHE - BOUSIEYAS
Nousua: 1240 m
Laskua: 1035 m
Matka: 21 km
Aika polulla: 6:00 - 13:30
Larchen jälkeen GR5 kulki Mercantourin luonnonpuistoon, jossa telttailu oli kielletty, samoin pulleiden murmeleiden ruokinta. Olin taas kerran aikaisin liikkeellä ja palkintona siitä eteen avautui hiljainen laakso, jonka rinteillä murmelit ja gemssit juoksentelivat vailla pelkoa ihmisistä.
Ohitin muutaman vuoristojärven matkalla kohti Pas de la Cavalen (2671m) solaa. Loppunousu oli jyrkkä ja irtokivinen rinne tuntui luisuvan jalkojen alla.
Solan jälkeen oli laskeuduttava tiukasti zigzagaten alas laaksoon, jonka toiselta laidalta matka jatkui ylös vanhojen kasemattien tiukasti vartioimaan Col des Fourchesin (2261m) solaan. Taivas muuttui tummaksi ja ilma synkkeni. Tiivistin askellusta.
Camp des Fourchesin raunioilta alkoi suoraviivainen loppulasku, vaikka maantie Bousieyasin (1883m) uinuvaan hamlettiin mutkitteli serpentiinin tavoin.
Paikallinen gîte d’etape tarjosi mahdollisuuden telttailuun pienellä nurmikaistaleella, tosin telttaa ei saanut pystyttää ennen iltaseitsemää luonnonpuiston sääntöjen takia. Taivas repesi ja vesi pieksi katuja. Onneksi pienen kahvion yläkerrasta löytyi kodikas terassi, jonka turvassa vietin iltaa kokaten ja kirjoitellen päiväkirjaa. Sain juttuseuraa kahvion mukavasta tytöstä ja paikalla olleesta yli seitsemänkymppisestä aussi-pariskunnasta, joka oli juuri tullut GR20:lta Korsikalta ja oli ollut aikeissa vaeltaa GR5 siihen perään. Valitettavasti pariskunnan mies oli loukannut itsensä Korsikan karuissa oloissa ja he tekivät nyt vain päiväkävelyjä, mutta hurjia eläkeläisiä taas kerran.
Seuraava päivä olisi jo viidennen etapin päätös ja aloin todella tuntea lopun lähestyvän. Huolestutti vähän syvän laakson toisella rinteellä majaileva lammaslauma, jonka ohi polku mitä todennäköisemmin jatkuisi ja jonka vahtikoirien haukunta kaikui pitkin iltaa. Olin toistaiseksi selviytynyt ilman todellista kohtaamista lammaskoirien, pastous, kanssa.
Nousua: 1240 m
Laskua: 1035 m
Matka: 21 km
Aika polulla: 6:00 - 13:30
Larchen jälkeen GR5 kulki Mercantourin luonnonpuistoon, jossa telttailu oli kielletty, samoin pulleiden murmeleiden ruokinta. Olin taas kerran aikaisin liikkeellä ja palkintona siitä eteen avautui hiljainen laakso, jonka rinteillä murmelit ja gemssit juoksentelivat vailla pelkoa ihmisistä.
Ohitin muutaman vuoristojärven matkalla kohti Pas de la Cavalen (2671m) solaa. Loppunousu oli jyrkkä ja irtokivinen rinne tuntui luisuvan jalkojen alla.
Solan jälkeen oli laskeuduttava tiukasti zigzagaten alas laaksoon, jonka toiselta laidalta matka jatkui ylös vanhojen kasemattien tiukasti vartioimaan Col des Fourchesin (2261m) solaan. Taivas muuttui tummaksi ja ilma synkkeni. Tiivistin askellusta.
Camp des Fourchesin raunioilta alkoi suoraviivainen loppulasku, vaikka maantie Bousieyasin (1883m) uinuvaan hamlettiin mutkitteli serpentiinin tavoin.
Paikallinen gîte d’etape tarjosi mahdollisuuden telttailuun pienellä nurmikaistaleella, tosin telttaa ei saanut pystyttää ennen iltaseitsemää luonnonpuiston sääntöjen takia. Taivas repesi ja vesi pieksi katuja. Onneksi pienen kahvion yläkerrasta löytyi kodikas terassi, jonka turvassa vietin iltaa kokaten ja kirjoitellen päiväkirjaa. Sain juttuseuraa kahvion mukavasta tytöstä ja paikalla olleesta yli seitsemänkymppisestä aussi-pariskunnasta, joka oli juuri tullut GR20:lta Korsikalta ja oli ollut aikeissa vaeltaa GR5 siihen perään. Valitettavasti pariskunnan mies oli loukannut itsensä Korsikan karuissa oloissa ja he tekivät nyt vain päiväkävelyjä, mutta hurjia eläkeläisiä taas kerran.
Seuraava päivä olisi jo viidennen etapin päätös ja aloin todella tuntea lopun lähestyvän. Huolestutti vähän syvän laakson toisella rinteellä majaileva lammaslauma, jonka ohi polku mitä todennäköisemmin jatkuisi ja jonka vahtikoirien haukunta kaikui pitkin iltaa. Olin toistaiseksi selviytynyt ilman todellista kohtaamista lammaskoirien, pastous, kanssa.
Sveitsissa onneksi ei ole poistettu juna-bussi lippusysteemia (aikaisemminhan bussit olivat paaosin keltaisia postibusseja paikkoihin, joihin liikennetiheys ei houkutellut yksityisia bussilinjoja). En ole tutkinut, missa nama jatkoyhteydet nykyisin nakyvat, mutta joka kantoonillahan on turistitsto.Inari74 kirjoitti:Kiitos vinkeistä. Itse olen jo ehtinyt tutkia tuota Murrenin seutua jossa maisemassa myös Eiger. Näyttää olevan vain 130 km Zurichistä, eli Inarilaisittain vieressä
Joo palaan asiaan vielä. En ole koskaan ollut koira-ihmisiä allergian vuoksi ja siksi en osaa juuri tulkita koirien käyttäytymistä. Vahtikoirista varoiteltiin kyltein siellä täällä; älä häiritse ja äläkä yritä taputella tms. Kierrä jos mahdollista. Niiden pitäisi vain käydä nuuskimassa ja todeta että et ole susi tai uhkaksi laumalle ja antaa mennä menojaan. Toistaiseksi olin välttynyt suorilta kohtaamisilta...luuppi kirjoitti:Kerro lisaa jatkossa noista lammaskoirista. Englannissa ja Skotlannissa (eri rotua) ovat nekin ihmisia kohtaan lauhkeita kuin lampaat.
Kukolla edelleen henkeäsalpaavan kauniita maisemia!
Mennessä päin tuli vielä bussimatka ennen kaapeliradalla nousua, kun ensimmäinen kaapelirata ei ollut sinä iltapäivänä toiminnassa.
En malta olla sanomatta, että pistäydyin tuolla viime kesänä, hieno paikka. Ja tein tuon pikku matkankin Zürichin kentälle Mürrenista - matka alkoi junalla, jatkui kaapeliradalla, sitten vaihdettiin taas junaan ja junaa kai vielä kolmesti, ennen kuin päästiin perille. Jokunen tunti siinä meni, kaikki toki yhdellä lipulla.Inari74 kirjoitti:Kiitos vinkeistä. Itse olen jo ehtinyt tutkia tuota Murrenin seutua jossa maisemassa myös Eiger. Näyttää olevan vain 130 km Zurichistä, eli Inarilaisittain vieressä
Mennessä päin tuli vielä bussimatka ennen kaapeliradalla nousua, kun ensimmäinen kaapelirata ei ollut sinä iltapäivänä toiminnassa.
PÄIVÄ 21, BOUSIEYAS - AURON
Nousua: 1265 m
Laskua: 1535 m
Matka: 26 km
Aika polulla: 6:00 - 14:30
Lähdin aikaisin liikkeelle koukaten laakson pohjan kautta vastapuolen rinteelle. Kävelin pitkin kapeaa metsätietä kohti Col de Colombieren (2237m) solaa jännittäen jo etukäteen lammaslauman kohtaamista. Pian huomasin ylärinteellä oikean käden puolella aidan sisässä uinuvat lampaat, mutta edessä tien mutkassa odotti kaksi tummaa hahmoa. Rinne oli jyrkkä eikä ollut muuta mahdollisuutta kuin astella rohkeasti tietä eteenpäin.
Nuorempi koira juoksi haukkuen kohti. Se oli musta ja kiharaturkkinen näyttäen omaan koiratietouteen jonkinlaiselta terrieriltä. Uhkaavan näköiset hampaat murisivat reiden korkeudella. Pysähdyin ja annoin sen tulla haistelemaan. Koko nukkuva laakso kaikui koiran haukkuessa.
Ajan kulua oli vaikea hahmottaa, mutta olin seisonut paikoillani jo pitkän tovin, katsellen muualle ottamatta koiraan kontaktia kuten opaskirjassa neuvottiin. Haukkuminen hieman rauhoittui, mutta kun yritin ottaa askeleen eteenpäin, sai koira valtavan hepulin. Se yritti hampaat irvessä estää etenemiseni, mutta puskin hitaasti tietä eteenpäin. Kun saavuin mutkaan, liittyi vanhempi koira asentopaikaltaan sirkukseen mukaan ja olin yhtäkkiä koirien piirittämä. Olin varma, että loppuni olisi enää sekunneista kiinni. Mutta niiden vartiopaikan jäädessä kauemmaksi taakse alkoi koirilta onneksi loppua mielenkiinto ja oli pian vapaa. Sydän hakkasi kuin vimmattu ja toivoin todella, ettei sama toistuisi enää uudelleen.
St. Dalmas le Sevagen kylässä nenään leijaili houkutteleva tuoreen leivän tuoksu, mutta en löytänyt mistä sitä saisi ostettua. Jatkoin matkaa, sillä sateen uhka alkoi olla varsin todellinen.
Taivas tummui noustessa Col d’Anellen solaan (1739m), jossa eteeni avautui St. Etienne de Tinéen kylä ja syvä Tinéen laakso, joka jatkui aina Nizzaan saakka. Kadotin reitin laskeutuessa kohti asutusta, mutta löysin sen uudelleen kylän laidalta, josta alkoi päivän viimeinen nousu ylös Auronin hiihtokeskukseen.
Jyrkässä rinteessä puolisen tuntia ennen määränpäätä taivas vihdoin repesi. Odotin puun alla hetken, odotin yksinäisen majan kulmalla toisen, mutta sade ei ottanut laantuakseen. Vettä tuli niin paljon, että siltä oli mahdotonta suojautua. Lopulta uhmasin sitä ja kävelin loppupätkän Auroniin. Istuin elokuvateatterin rappusilla toista tuntia sadetta pitämässä ennen leirintäalueen etsimistä.
Lopulta ilma rauhoittui ja sain teltan pystyyn sekä ostettua kylän kattavasta marketista hieman sapuskapaloja. Viides etappi oli nyt päätöksessään ja seuraavana päivänä kävisin viimeisen kimppuun, mikä tuntui mahtavalta ja jännittävältä. Neljä viimeistä päivää olisivat kuitenkin raskaat, sillä matkaa Nizzaan oli vielä mukavat 132km eikä maasto kauheasti helpottunut. Päivät kävisivät myös jatkuvasti kuumemmiksi.
Nousua: 1265 m
Laskua: 1535 m
Matka: 26 km
Aika polulla: 6:00 - 14:30
Lähdin aikaisin liikkeelle koukaten laakson pohjan kautta vastapuolen rinteelle. Kävelin pitkin kapeaa metsätietä kohti Col de Colombieren (2237m) solaa jännittäen jo etukäteen lammaslauman kohtaamista. Pian huomasin ylärinteellä oikean käden puolella aidan sisässä uinuvat lampaat, mutta edessä tien mutkassa odotti kaksi tummaa hahmoa. Rinne oli jyrkkä eikä ollut muuta mahdollisuutta kuin astella rohkeasti tietä eteenpäin.
Nuorempi koira juoksi haukkuen kohti. Se oli musta ja kiharaturkkinen näyttäen omaan koiratietouteen jonkinlaiselta terrieriltä. Uhkaavan näköiset hampaat murisivat reiden korkeudella. Pysähdyin ja annoin sen tulla haistelemaan. Koko nukkuva laakso kaikui koiran haukkuessa.
Ajan kulua oli vaikea hahmottaa, mutta olin seisonut paikoillani jo pitkän tovin, katsellen muualle ottamatta koiraan kontaktia kuten opaskirjassa neuvottiin. Haukkuminen hieman rauhoittui, mutta kun yritin ottaa askeleen eteenpäin, sai koira valtavan hepulin. Se yritti hampaat irvessä estää etenemiseni, mutta puskin hitaasti tietä eteenpäin. Kun saavuin mutkaan, liittyi vanhempi koira asentopaikaltaan sirkukseen mukaan ja olin yhtäkkiä koirien piirittämä. Olin varma, että loppuni olisi enää sekunneista kiinni. Mutta niiden vartiopaikan jäädessä kauemmaksi taakse alkoi koirilta onneksi loppua mielenkiinto ja oli pian vapaa. Sydän hakkasi kuin vimmattu ja toivoin todella, ettei sama toistuisi enää uudelleen.
St. Dalmas le Sevagen kylässä nenään leijaili houkutteleva tuoreen leivän tuoksu, mutta en löytänyt mistä sitä saisi ostettua. Jatkoin matkaa, sillä sateen uhka alkoi olla varsin todellinen.
Taivas tummui noustessa Col d’Anellen solaan (1739m), jossa eteeni avautui St. Etienne de Tinéen kylä ja syvä Tinéen laakso, joka jatkui aina Nizzaan saakka. Kadotin reitin laskeutuessa kohti asutusta, mutta löysin sen uudelleen kylän laidalta, josta alkoi päivän viimeinen nousu ylös Auronin hiihtokeskukseen.
Jyrkässä rinteessä puolisen tuntia ennen määränpäätä taivas vihdoin repesi. Odotin puun alla hetken, odotin yksinäisen majan kulmalla toisen, mutta sade ei ottanut laantuakseen. Vettä tuli niin paljon, että siltä oli mahdotonta suojautua. Lopulta uhmasin sitä ja kävelin loppupätkän Auroniin. Istuin elokuvateatterin rappusilla toista tuntia sadetta pitämässä ennen leirintäalueen etsimistä.
Lopulta ilma rauhoittui ja sain teltan pystyyn sekä ostettua kylän kattavasta marketista hieman sapuskapaloja. Viides etappi oli nyt päätöksessään ja seuraavana päivänä kävisin viimeisen kimppuun, mikä tuntui mahtavalta ja jännittävältä. Neljä viimeistä päivää olisivat kuitenkin raskaat, sillä matkaa Nizzaan oli vielä mukavat 132km eikä maasto kauheasti helpottunut. Päivät kävisivät myös jatkuvasti kuumemmiksi.
PÄIVÄ 22, AURON - REF. DE LONGON
Nousua: 1795 m
Laskua: 1460 m
Matka: 31 km
Aika polulla: 5:30 - 16:40
Lähdin mahdollisimman aikaisin taittamaan GR5:n kuudetta ja viimeistä etappia, sillä säätiedotus lupasi voimakasta sadetta iltapäivälle ja halusin ylittää päivän korkean solan ennen kuin myrsky todella iskisi.
Royan kylän vanha mies nokosilla puun alla.
Reitti vei kohti villin tuntuista vuoristoa, joka päästäisi kulkijan sen toiselle puolen Col de Crousetten solasta (2480m). Kivikkoisella rinteellä kävi kuitenkin selväksi, että olin hävinnyt kilpajuoksun sään kanssa. Tummat pilvet saavuttivat ja alkoi sataa. Hikoilin sadeviitassa ylöspäin vaikka ilma viileni ja näkyvyys tippui. Maisema peittyi usvaan ja mataliin pilviin. Vältyin suuremmalta kartanluvulta seuraamalla edellä kulkenutta ryhmää kohti solaa, jonka jälkeen sade onneksi hieman laantui.
Useita rankkoja sadekuuroja myöhemmin aloin olla märkä ja väsynyt. Päivä oli ollut pitkä ja päätin turvautua reissulla toistamiseen refugen tarjoamaan suojaan. De Longon maja oli samalla maatila, mutta sisältä varsin viihtyisä. Seuraamani ryhmä majoittui oven taakse toiseen saliin ja sain nauttia omasta rauhasta. En ottanut osaa yhteiselle illalliselle vaan kokkailin omiani kunnes vetäydyin ajoissa yöpuulle. Loppu tuntui olevan aivan kulman takana, sillä seuraavana päivänä saattaisin nähdä jopa vilauksen merestä!
Nousua: 1795 m
Laskua: 1460 m
Matka: 31 km
Aika polulla: 5:30 - 16:40
Lähdin mahdollisimman aikaisin taittamaan GR5:n kuudetta ja viimeistä etappia, sillä säätiedotus lupasi voimakasta sadetta iltapäivälle ja halusin ylittää päivän korkean solan ennen kuin myrsky todella iskisi.
Royan kylän vanha mies nokosilla puun alla.
Reitti vei kohti villin tuntuista vuoristoa, joka päästäisi kulkijan sen toiselle puolen Col de Crousetten solasta (2480m). Kivikkoisella rinteellä kävi kuitenkin selväksi, että olin hävinnyt kilpajuoksun sään kanssa. Tummat pilvet saavuttivat ja alkoi sataa. Hikoilin sadeviitassa ylöspäin vaikka ilma viileni ja näkyvyys tippui. Maisema peittyi usvaan ja mataliin pilviin. Vältyin suuremmalta kartanluvulta seuraamalla edellä kulkenutta ryhmää kohti solaa, jonka jälkeen sade onneksi hieman laantui.
Useita rankkoja sadekuuroja myöhemmin aloin olla märkä ja väsynyt. Päivä oli ollut pitkä ja päätin turvautua reissulla toistamiseen refugen tarjoamaan suojaan. De Longon maja oli samalla maatila, mutta sisältä varsin viihtyisä. Seuraamani ryhmä majoittui oven taakse toiseen saliin ja sain nauttia omasta rauhasta. En ottanut osaa yhteiselle illalliselle vaan kokkailin omiani kunnes vetäydyin ajoissa yöpuulle. Loppu tuntui olevan aivan kulman takana, sillä seuraavana päivänä saattaisin nähdä jopa vilauksen merestä!