Jylhää kuvaa... Ukkosmyrskyn kerran alppilaaksossa kokeneena voi vain kuvitella myrskyn voimaa, jos oikeasti ylhäällä kohdalle osuisi...
Mikä oli muuten majoituksen hinta noissa majoissa? Vaadittiinko jotain jäsenkorttia? Entäpä maksoiko telttapaikka noiden pihapiirissä?
Vaelluskertomus: GR5 - The Grand Traverse of the Alps
Kullervo: Maksoin Cheseryn majalla 38 eur (17 eur peti + 21 eur illallinen) ja De Longon majalla 18 eur (pelkkä peti). Moede Anternen majalla omistaja antoi telttailla majan vieressä 3 euron korvausta vastaan. Majan luona telttailu on kai täysin kyseisen majan omistajasta kiinni. Jäsenkorttia ei mielestäni tarvita, vaikka jostain refugeista sillä oletettavasti saa alennusta, koska osa majoista on Ranskan Alppiklubin ylläpitämiä.
Leirintäalueiden hinnat vaihtelivat sitten 4 - 14 euron välillä.
PÄIVÄ 23, REF. DE LONGON - ST.DALMAS
Nousua: 1050 m
Laskua: 1675 m
Matka: 27 km
Aika polulla: 6:30 - 14:45
Lähdin muita aikaisemmin liikkeelle. Päivän teemana oli ylittää syvä ja metsäinen Tinéen laakso. Askellus oli heti aamusta ripeää ja siinä oli voiton tahti.
Pettymyksekseni en nähnyt merta opaskirjan mainitsemasta kohdasta, mutta vuorijono näytti loppuvan! Maisema oli muuttunut; jäljellä olevat vuoret madaltuivat kukkuloiksi ja kaikki oli kauttaaltaan metsän peitossa.
Seuraavassa kylässä sain yhtäkkiä uuden ystävän; kyläkoira lyöttäytyi seuraani ja halusi johdattaa Rouren kylästä aina 600 korkeusmetriä alemmaksi laakson pohjalle St. Sauveaur sur Tineéhen. En halunnut ottaa kontolleni jonkun koiraa, mutta en päässyt karvakuonosta mitenkään eroon. Vaikka kuinka yritin, koira tuntui tietävän reitin alas. Eikä se tyytynyt vain seuraamaan, ei ollenkaan, sillä se halusi johtaa retkeä.
Lukuisissa polkujen haaroissa saatoin eksyttää koiran, mutta jopa vartinkin päästä se puski taas takaa ohitseni ottaen tiimin piikkipaikan. Tunnin jälkeen saavutin vilkkaan kylän, jossa oli lopulta liiaksi mielenkiintoisia asioita ja tiemme erosivat. Viimeinen havainto kieli pitkällä juosseesta koirasta oli kun näin jonkun nostavan sen kylän raitilta sivuun, pois autojen alta. Ehkä se löytäisi pian toisen vaeltajan ja johdattelisi tämän takaisin ylös. Mutta aina kun ajatukseni palaavat tuohon päivään, muistan hassun ja sympaattisen koiran, jolle olin lopulta ikävä ystävä.
Laakson pohjalla päivä kävi todella kuumaksi. Sellaista kuumuutta en ollut vielä reissussa kokenut. Jätin St. Sauveaur sur Tineén taakse ja kiipesin läpi pusikoiden ja metsäisten rinteiden pitkin teitä, joilla ei tuntunut olevan tarkoitusta. Viimeinen osuus kohti St. Dalmasta kävi voimille, mutta perillä mukava leirintäalue tarjosi helpotuksen. Illalla jännitys kohosi entisestään; meren näkeminen saattoi olla vain yhden nousun päässä.
(2 päivää jäljellä, joten laitan huomenna tuplapostauksen niin saadaan homma aatoksi pakettiin)
Leirintäalueiden hinnat vaihtelivat sitten 4 - 14 euron välillä.
PÄIVÄ 23, REF. DE LONGON - ST.DALMAS
Nousua: 1050 m
Laskua: 1675 m
Matka: 27 km
Aika polulla: 6:30 - 14:45
Lähdin muita aikaisemmin liikkeelle. Päivän teemana oli ylittää syvä ja metsäinen Tinéen laakso. Askellus oli heti aamusta ripeää ja siinä oli voiton tahti.
Pettymyksekseni en nähnyt merta opaskirjan mainitsemasta kohdasta, mutta vuorijono näytti loppuvan! Maisema oli muuttunut; jäljellä olevat vuoret madaltuivat kukkuloiksi ja kaikki oli kauttaaltaan metsän peitossa.
Seuraavassa kylässä sain yhtäkkiä uuden ystävän; kyläkoira lyöttäytyi seuraani ja halusi johdattaa Rouren kylästä aina 600 korkeusmetriä alemmaksi laakson pohjalle St. Sauveaur sur Tineéhen. En halunnut ottaa kontolleni jonkun koiraa, mutta en päässyt karvakuonosta mitenkään eroon. Vaikka kuinka yritin, koira tuntui tietävän reitin alas. Eikä se tyytynyt vain seuraamaan, ei ollenkaan, sillä se halusi johtaa retkeä.
Lukuisissa polkujen haaroissa saatoin eksyttää koiran, mutta jopa vartinkin päästä se puski taas takaa ohitseni ottaen tiimin piikkipaikan. Tunnin jälkeen saavutin vilkkaan kylän, jossa oli lopulta liiaksi mielenkiintoisia asioita ja tiemme erosivat. Viimeinen havainto kieli pitkällä juosseesta koirasta oli kun näin jonkun nostavan sen kylän raitilta sivuun, pois autojen alta. Ehkä se löytäisi pian toisen vaeltajan ja johdattelisi tämän takaisin ylös. Mutta aina kun ajatukseni palaavat tuohon päivään, muistan hassun ja sympaattisen koiran, jolle olin lopulta ikävä ystävä.
Laakson pohjalla päivä kävi todella kuumaksi. Sellaista kuumuutta en ollut vielä reissussa kokenut. Jätin St. Sauveaur sur Tineén taakse ja kiipesin läpi pusikoiden ja metsäisten rinteiden pitkin teitä, joilla ei tuntunut olevan tarkoitusta. Viimeinen osuus kohti St. Dalmasta kävi voimille, mutta perillä mukava leirintäalue tarjosi helpotuksen. Illalla jännitys kohosi entisestään; meren näkeminen saattoi olla vain yhden nousun päässä.
(2 päivää jäljellä, joten laitan huomenna tuplapostauksen niin saadaan homma aatoksi pakettiin)
Tuo pizzapaikan kuva on niin saman kaltainen kuin entisen kotikylani ravintola, etta taytyy lisata suomalaisittain erikoinen juttu:
Vieressa oli bensa-asema ja ravintola piti siella "leipa-automaattia". Korkeussuunnassa se pidettiin ladattuna valmiiksi kohotetuilla leipataikinamytyilla. Kolikolla sai kaynnistettya vuorossa olevan kerroksen "uunin" ja eika pitkaankaan kun oli valmis, rapea leipa. Kaipa se oli varsinaisesti aikaisten lahtijoiden aamiaistelua varten, mutta pidettiin iskussa 24h.
Vieressa oli bensa-asema ja ravintola piti siella "leipa-automaattia". Korkeussuunnassa se pidettiin ladattuna valmiiksi kohotetuilla leipataikinamytyilla. Kolikolla sai kaynnistettya vuorossa olevan kerroksen "uunin" ja eika pitkaankaan kun oli valmis, rapea leipa. Kaipa se oli varsinaisesti aikaisten lahtijoiden aamiaistelua varten, mutta pidettiin iskussa 24h.
luuppi kirjoitti:Tuo pizzapaikan kuva on niin saman kaltainen kuin entisen kotikylani ravintola, etta taytyy lisata suomalaisittain erikoinen juttu:
Vieressa oli bensa-asema ja ravintola piti siella "leipa-automaattia". Korkeussuunnassa se pidettiin ladattuna valmiiksi kohotetuilla leipataikinamytyilla. Kolikolla sai kaynnistettya vuorossa olevan kerroksen "uunin" ja eika pitkaankaan kun oli valmis, rapea leipa. Kaipa se oli varsinaisesti aikaisten lahtijoiden aamiaistelua varten, mutta pidettiin iskussa 24h.
Saanko udella missä päin tarkalleen asuit ja mitä puuhailit?
Kyla oli ison U-laakson pohjalla vanhan tien varrella Cannes'ista Grasse'en. Tuo maapera ja vankka havupuusto teki valtavan eron kesan porottaviin hellesaihin.
Ai etta mitako siella? Kansainvalistin yhta suomalaista ohjelmistoyritysta siirtamalla paaosan toiminnoista Pohjoismaista tuonne, IBM:n ja DECin hylkaamaan paikalliseen piilaaksoon, jossa kaikki oli valmiina (valtion epasuoria tukiaisia myoten)... seuraavaksi tyonantajasi perusti maailmanlaajuisen yksikon kattamaan sijoituspankit ja porssit, ja siirryin sinne (paluu Lontooseen kuului valitettavasti diiliin).
Ai etta mitako siella? Kansainvalistin yhta suomalaista ohjelmistoyritysta siirtamalla paaosan toiminnoista Pohjoismaista tuonne, IBM:n ja DECin hylkaamaan paikalliseen piilaaksoon, jossa kaikki oli valmiina (valtion epasuoria tukiaisia myoten)... seuraavaksi tyonantajasi perusti maailmanlaajuisen yksikon kattamaan sijoituspankit ja porssit, ja siirryin sinne (paluu Lontooseen kuului valitettavasti diiliin).
Kuulostaa mahtavalta kokemukselta!luuppi kirjoitti:Kyla oli ison U-laakson pohjalla vanhan tien varrella Cannes'ista Grasse'en. Tuo maapera ja vankka havupuusto teki valtavan eron kesan porottaviin hellesaihin.
Ai etta mitako siella? Kansainvalistin yhta suomalaista ohjelmistoyritysta siirtamalla paaosan toiminnoista Pohjoismaista tuonne, IBM:n ja DECin hylkaamaan paikalliseen piilaaksoon, jossa kaikki oli valmiina (valtion epasuoria tukiaisia myoten)... seuraavaksi tyonantajasi perusti maailmanlaajuisen yksikon kattamaan sijoituspankit ja porssit, ja siirryin sinne (paluu Lontooseen kuului valitettavasti diiliin).
PÄIVÄ 24, ST.DALMAS - ST.ANTOINE CHAPEL (Utelle)
Nousua: 1155 m
Laskua: 1732 m
Matka: 34 km
Aika polulla: 5:40 - 16:40
Halusin aloittaa pitkän päivän taas niin aikaisin kuin mahdollista ja kiivetä seuraavaan solaan, joka oli heti kylän takana. Kiipesin pitkin metsäistä rinnettä kunnes puiden lomasta alkoi pilkottaa avoin harjanne. Tunsin kuinka liikutus kasvoi sisällä. Siinä se oli, Col des Deux Cairesin (1921m) huipulta saatoin nähdä Välimeren siintävän kaukana edessä vaikkakin utuisena ja aavistuksenomaisena. Pitkään odotettu hetki oli sanoinkuvaamaton ja täydellinen. Olin yksin ylittänyt Alpit.
Seuraavana päivänä kaikki olisi ohi vaikka Nizzaan oli yhä ainakin 60 kilometriä matkaa. Toivuttuani liikutuksesta jatkoin matkaa pitkin loputtomien kukkuloiden pureutuen syvälle niiden metsäisiin rinteisiin. Kävely alkoi tuntua merkityksettömältä ja väsyttävältä. Olin saavuttanut huippuhetkeni ja nyt olisi vain taisteltava jäljellä olevat kilometrit.
Päivä oli astetta aikaisempaa kuumempi ja saavuttuani iltapäivällä Utellen kukkulan laella sijaitsevaan kylään, olin hyvin loppu. Missään ei ollut kuitenkaan mahdollista leiriytyä, joten pakotin itseni vielä tunniksi liikkeelle kohti St. Antoinen autiokappelia, jonka pihalla arvioin voivani yöpyä rauhassa.
Viimeinen ilta polulla oli lämmin ja hyvin Välimerellinen, saatoin jopa haistaa vienon meren tuoksun. En jaksanut pystyttää telttaa vaan päätin yöpyä paljaan tähtitaivaan alla. Aloin olla aika loppu niin monen kävelypäivän jälkeen, mutta en antanut keholle mahdollisuutta vielä hellittää, sillä dessä olisi vielä viimeinen 40 kilometrin marssi Nizzan lentokentälle. Sen tajuaminen herätti tunteita aina haikeudesta iloon; kuukauden ajan elämässäni ollut yksinkertainen tarkoitus ja vapaus olivat lähellä päätöstään.
(hetki niin postaan vikan päivän)
Nousua: 1155 m
Laskua: 1732 m
Matka: 34 km
Aika polulla: 5:40 - 16:40
Halusin aloittaa pitkän päivän taas niin aikaisin kuin mahdollista ja kiivetä seuraavaan solaan, joka oli heti kylän takana. Kiipesin pitkin metsäistä rinnettä kunnes puiden lomasta alkoi pilkottaa avoin harjanne. Tunsin kuinka liikutus kasvoi sisällä. Siinä se oli, Col des Deux Cairesin (1921m) huipulta saatoin nähdä Välimeren siintävän kaukana edessä vaikkakin utuisena ja aavistuksenomaisena. Pitkään odotettu hetki oli sanoinkuvaamaton ja täydellinen. Olin yksin ylittänyt Alpit.
Seuraavana päivänä kaikki olisi ohi vaikka Nizzaan oli yhä ainakin 60 kilometriä matkaa. Toivuttuani liikutuksesta jatkoin matkaa pitkin loputtomien kukkuloiden pureutuen syvälle niiden metsäisiin rinteisiin. Kävely alkoi tuntua merkityksettömältä ja väsyttävältä. Olin saavuttanut huippuhetkeni ja nyt olisi vain taisteltava jäljellä olevat kilometrit.
Päivä oli astetta aikaisempaa kuumempi ja saavuttuani iltapäivällä Utellen kukkulan laella sijaitsevaan kylään, olin hyvin loppu. Missään ei ollut kuitenkaan mahdollista leiriytyä, joten pakotin itseni vielä tunniksi liikkeelle kohti St. Antoinen autiokappelia, jonka pihalla arvioin voivani yöpyä rauhassa.
Viimeinen ilta polulla oli lämmin ja hyvin Välimerellinen, saatoin jopa haistaa vienon meren tuoksun. En jaksanut pystyttää telttaa vaan päätin yöpyä paljaan tähtitaivaan alla. Aloin olla aika loppu niin monen kävelypäivän jälkeen, mutta en antanut keholle mahdollisuutta vielä hellittää, sillä dessä olisi vielä viimeinen 40 kilometrin marssi Nizzan lentokentälle. Sen tajuaminen herätti tunteita aina haikeudesta iloon; kuukauden ajan elämässäni ollut yksinkertainen tarkoitus ja vapaus olivat lähellä päätöstään.
(hetki niin postaan vikan päivän)
PÄIVÄ 25, ST.ANTOINE CHAPEL - NIZZA (lentokenttä)
Nousua: 1029 m
Laskua: 1618 m
Matka: 40 km
Aika polulla: 4:30 - 15:30+
Yö meni kaikin puolin mönkään. Oli liian kuuma nukkua makuupussiin sulkeutuneena, mutta verenhimoiset itikat käyttivät hyväkseen pienimmänkin mahdollisuuden. Pusikossa joku outo eläin piti kraakkuvaa konserttia ja tunnit matelivat hitaasti.
Aamu neljältä sain tarpeekseni ja pakkasin tavarat. Puolen tunnin kuluttua olin jo liikkeellä kävellen otsalampun valokeilassa pitkin kukkulan rinnettä. Meno oli hidasta, sillä polku jalkojen alla oli alati muljahtelevaa irtokivikkoa. Tulipunaisena loistava kuu katosi harjanteen taakse ja viimeinen aamu alkoi hiljalleen valjeta.
Ohitin kyliä ja asutuksia ja kukkuloita toinen toisensa perään, mutta vähitellen meri alkoi piirtyä esiin kaiken takaa. Kuin viimeisenä koettelemuksena aurinko porotti keskipäivällä niin armottomasti kuin se vain niillä vyöhykkeillä osaa heinäkuussa tehdä.
Vihdoin olin viimeisen kukkulan laella ja jalkojeni juuressa levittäytyi tarujen Nizza. Olin lopulta yhdistänyt pisteet kartalla; 2009 kävelin Sveitsin Alppien halki Geneve-järvelle saakka, 2011 Korsikan vaellus sai alkunsa Nizzasta ja nyt olin vaeltanut noiden kahden reitin väliin jäävän GR5:n. Oli voitontuuletuksen aika.
Koska kotimainen lentoyhtiö peri 40 lisäeuroa vaellussauvoista, oli niille sanottava hyvästit. Jätin Karhut nojaamaan puuhun kohdassa, jossa polku loppuu ja asfaltti alkaa. Tuntui surulliselta jättää uskolliset kumppanit noin vain, olivathan ne olleet aina mukana. Toivottavasti joku sauvoja tarvitseva ne siitä löytää.
Suu hymyssä laskeuduin kohti Nizzan vilkkainta sydäntä yrittäen päästä suoraan meren rantaan. Kaikki ympärillä oli outoa ja sekasortoista verrattuna vuorten rauhaan. Tunne oli kuitenkin sanoinkuvaamaton kun saavutin rannan, eikä käveltävää enää ollut. Edessä oli vain sininen ja tasainen horisontti.
Uituani kävelin viimeiset kuutisen kilometriä pitkin rantabulevardia kohti lentokenttää. Keittelin terminaalin ulkopuolella jäljellä olevat ruoat ennen kuin siirryin sisälle ja painoin pääni kovaan lattiaan. Lento kotiin lähtisi seuraavana aamuna, kuukauden unohtumattoman seikkailun jälkeen.
Kiitos kaikille tukijoille ja lukijoille tuesta ennen ja jälkeen reissun! Arvon foorumisteilta kysyisin vielä, että onko mielestänne tässä reissussa aineksia mielenkiintoiseksi reissukirjaksi? Olen jo paljon kirjoittanut, vaikka mitään julkaisutavoitetta tai –aikataulua ei ole. Jos ei muuta, niin onpahan ainakin omaksi iloksi tarkat muistelmat, joita on mukava joskus raihnaisena lukea
Kirjoittelen vielä pyhien jälkeen tänne jotain vinkkejä yms. ajatuksia reissusta, mutta nyt toivotan kaikille Rauhallista Joulua!
JA LOPPUUN VIELÄ REISSUVIDEO:
GR5 reissuvideo
Nousua: 1029 m
Laskua: 1618 m
Matka: 40 km
Aika polulla: 4:30 - 15:30+
Yö meni kaikin puolin mönkään. Oli liian kuuma nukkua makuupussiin sulkeutuneena, mutta verenhimoiset itikat käyttivät hyväkseen pienimmänkin mahdollisuuden. Pusikossa joku outo eläin piti kraakkuvaa konserttia ja tunnit matelivat hitaasti.
Aamu neljältä sain tarpeekseni ja pakkasin tavarat. Puolen tunnin kuluttua olin jo liikkeellä kävellen otsalampun valokeilassa pitkin kukkulan rinnettä. Meno oli hidasta, sillä polku jalkojen alla oli alati muljahtelevaa irtokivikkoa. Tulipunaisena loistava kuu katosi harjanteen taakse ja viimeinen aamu alkoi hiljalleen valjeta.
Ohitin kyliä ja asutuksia ja kukkuloita toinen toisensa perään, mutta vähitellen meri alkoi piirtyä esiin kaiken takaa. Kuin viimeisenä koettelemuksena aurinko porotti keskipäivällä niin armottomasti kuin se vain niillä vyöhykkeillä osaa heinäkuussa tehdä.
Vihdoin olin viimeisen kukkulan laella ja jalkojeni juuressa levittäytyi tarujen Nizza. Olin lopulta yhdistänyt pisteet kartalla; 2009 kävelin Sveitsin Alppien halki Geneve-järvelle saakka, 2011 Korsikan vaellus sai alkunsa Nizzasta ja nyt olin vaeltanut noiden kahden reitin väliin jäävän GR5:n. Oli voitontuuletuksen aika.
Koska kotimainen lentoyhtiö peri 40 lisäeuroa vaellussauvoista, oli niille sanottava hyvästit. Jätin Karhut nojaamaan puuhun kohdassa, jossa polku loppuu ja asfaltti alkaa. Tuntui surulliselta jättää uskolliset kumppanit noin vain, olivathan ne olleet aina mukana. Toivottavasti joku sauvoja tarvitseva ne siitä löytää.
Suu hymyssä laskeuduin kohti Nizzan vilkkainta sydäntä yrittäen päästä suoraan meren rantaan. Kaikki ympärillä oli outoa ja sekasortoista verrattuna vuorten rauhaan. Tunne oli kuitenkin sanoinkuvaamaton kun saavutin rannan, eikä käveltävää enää ollut. Edessä oli vain sininen ja tasainen horisontti.
Uituani kävelin viimeiset kuutisen kilometriä pitkin rantabulevardia kohti lentokenttää. Keittelin terminaalin ulkopuolella jäljellä olevat ruoat ennen kuin siirryin sisälle ja painoin pääni kovaan lattiaan. Lento kotiin lähtisi seuraavana aamuna, kuukauden unohtumattoman seikkailun jälkeen.
Kiitos kaikille tukijoille ja lukijoille tuesta ennen ja jälkeen reissun! Arvon foorumisteilta kysyisin vielä, että onko mielestänne tässä reissussa aineksia mielenkiintoiseksi reissukirjaksi? Olen jo paljon kirjoittanut, vaikka mitään julkaisutavoitetta tai –aikataulua ei ole. Jos ei muuta, niin onpahan ainakin omaksi iloksi tarkat muistelmat, joita on mukava joskus raihnaisena lukea
Kirjoittelen vielä pyhien jälkeen tänne jotain vinkkejä yms. ajatuksia reissusta, mutta nyt toivotan kaikille Rauhallista Joulua!
JA LOPPUUN VIELÄ REISSUVIDEO:
GR5 reissuvideo
Kiitoksia Kukolle loistavasta joulukalenterista. Tuli joka päivä erikseen katottua tämä. Mielenkiintoisen oloinen reitti, todella onnistuneita kuvia ja kunnioitettava tahti kävellä tuommoinen matka tuollaisessa maastossa.
Kirjoittaminen kannattaa aina vaikka ihan omaksi ilokseenkin ja ainakin foorumilaisten kiinnostuksen perusteella tällaisille matkakertomuksille laajemmassakin muodossa lienee tilausta.
Kirjoittaminen kannattaa aina vaikka ihan omaksi ilokseenkin ja ainakin foorumilaisten kiinnostuksen perusteella tällaisille matkakertomuksille laajemmassakin muodossa lienee tilausta.
