Polkujuoksu - ajatuksia

hartsuherra
Viestit: 140
Liittynyt: 31 Heinä 2013 09:13

Polkujuoksu - ajatuksia

Viesti Kirjoittaja hartsuherra »

Saattui luontoon.fi sivustolla silmiin kirjoitus, jossa todettiin mm seuraavaa: "Kiinnostus polkujuoksuun on kasvussa, kun juoksusta jo aikaisemmin innostuneet ihmiset etsivät vaihtoehtoja maantiejuoksuille. Kolilla 5.10.2013 juostuun Vaarojen maratonin osallistujapaikat myytiin loppuun viidessä vuorokaudessa, vaikka osallistujamäärää kasvatettiin edellisestä vuodesta. Kansallispuistoissa polkujuoksijat hyödyntävät jo olemassa olevia reittejä. Metsähallitus seuraa reittien kestävyyttä ennen ja jälkeen tapahtumien ja enimmäisosallistujamäärät sovitaan yhdessä tapahtumien järjestäjien kanssa. Polkujuoksulle on perustettu oma kansainvälinen lajiliitto ja Suomeen on perustettu ensimmäiset polkujuoksuseurat."

Nämä massatapahtumat eivät ole uusi ilmiö, sillä naapurimaassa on vielä suurempia tapahtumia mm Fjällräven Classic. Tapahtumien kasvu saattaa kuitenkin aluksi herättää ajatuksia. Ohessa omia:
+ kansallispuistojen ja muiden luontoalueiden käyttöaste nousee
+ yhä useammat pääsevät nauttimaan luonnosta ja maisemista siellä
+ liikuntatapahtumana vaihtoehto, joka saattaa koukuttaa mukaan uusia liikkujia
+ käyttävät polkuja, joten ei häiritse omia reittejä pitkin kulkevia
+ eivät ilmeisesti tukeudu tupiin ja kämppiin
+ osanottajamäärät ilmeisesti rajoitettuja
- normaali etappivaeltaja saattaa kokea ikävän yllätyksen, jos ei ollut tietoinen tapahtumasta
- syntynee oikopolkuja ja ohituksissa ei pysytä enää välttämättä polulla
- juoksija, jolle jokainen sekunti on kullanarvoinen ei välttämättä kerää mukaansa
tiputtamiaan roskia
- voiko syntyä vaaratilanteita
- stressaako juoksuäänet ja läähätys luonnon hiljaisuuteen tottunutta normivaeltajaa,
samoin voivatko eläimet tulla yllätetyiksi (esim. karhu)

Poluille mahtuu kyllä useamman lajin liikkujia. Jos muu porukka häiritsee niin ainahan voi lähteä polkuverkoston ulkopuolelle rauhallisemmille alueille. On hyvä että tapahtumiin on luotu tarkkoja sääntöjä ja reittien kestävyyttä tarkkaillaan.


Avatar
Pirunportti
Viestit: 1474
Liittynyt: 15 Touko 2012 11:06

Viesti Kirjoittaja Pirunportti »

En pitäisi kovin toivottavana, että iso polkujuoksijaporukka lähtisi juoksemaan Luirojärveltä Kiilopäälle Peltsin esimerkkiä seuraten.

Mutta en ole asiassa tiukka muuten kuin siinä suhteessa, että juoksijat kantavat Luirolle tavaransa telttoineen ja vievät ne juostessaan itse pois.
Korvapuoli
Viestit: 2678
Liittynyt: 11 Tammi 2006 21:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Korvapuoli »

Tuossa mennään kyllä pahasti ohi kansallispuistojen tarkoituksen. Luonnosta ei ehdi nauttimaan kuin huoltojoukot jotka tallovat polkujen varsia. Juoksijat nostavat uusia kiviä esiin. Kiilopää-Luiro väli esim. on jo niin irtokivinen, että nilkkoja menee remonttiin ja paljon.
hannes
Viestit: 10781
Liittynyt: 12 Tammi 2006 10:06

Viesti Kirjoittaja hannes »

Jos ainoastaan poluilla ja muilla valmiilla reiteillä juoksevat niin siitä vaan. Ainakaan minua ei haitaa.
Avatar
varg62
Viestit: 5828
Liittynyt: 03 Syys 2008 18:34
Paikkakunta: Pohjanmaa

Viesti Kirjoittaja varg62 »

Kyllä ihan oikein, jotta puistoissa liikutaan oli juosten tai ei.Muutenhan ne muutetaan kohta kaivoksiksi selittäen ei täällä kukaan käy kuin muutama rinkkasatiainen
Avatar
rautu
Viestit: 6662
Liittynyt: 26 Tammi 2006 23:03

Viesti Kirjoittaja rautu »

Siitä vaan. Lihasvoiminhan tuossa liikutaan.
Kuva
Ei oo häränpäivää!!
luuppi
Viestit: 5544
Liittynyt: 09 Tammi 2013 20:24

Viesti Kirjoittaja luuppi »

Tuo 'lihasvoimin' termikiinnitti huomiota mm. Kasivarren kp-raportissa.

Ilman etta se mitenkaan erityisesti siihen puistoon liittyisi, ilmeisesti kuvastaa ambivalenttia asennetta pyorailyn sallimiseen... Sehan on kiistamatta lihasvoimaista, ja termin kayttaminen moottorivoimaisen vastakohtana jattaa liikkumatilaa myohemmin kunkin puiston saannoissa.

...lueskelin rivien valista.

Niin, siita juoksemisesta olen sita mielta, etta Kitkajoen kanionia seuraava reitti ja Karitunturilta Riisille olisi erityisen soveltuvia; karsiutuisi jyvat akanoista
Avatar
Kaarle Suurehko
Viestit: 1778
Liittynyt: 22 Joulu 2011 19:26

Viesti Kirjoittaja Kaarle Suurehko »

Jos ei puhuta järjestetyistä tapahtumista niin eihän heiltä polkujuoksun harrastajilta voi ruveta liikkumistapaa rajoittamaan edes vaikka polkujen ulkopuolella juoksisivat tai kävelisivät. Vaikka polkujuoksuporukka olisi yhtä suuri kuin jotkin vaellusporukat ovat. Sama oikeus heillä lienee myös tupien käyttöön kuin kävelytekniikalla etenevillä. Olen nähnyt Ruotsin tuntureilla hyvin hitaita ja lyhytaskelisia polkujuoksioita, joista ripeä ja voimakas vaelluskävelijä menee ohitse. Pitäisi kai sitten säätää puistoihin jokin maksiminopeus lihasvoimin liikkumiseen. Pari nopeustutkaa kameralla alamäkiin yms. Jokin rekisterikilpi eteen ja taakseplus liikennesäännöt. Liikennesäännöistä tuli mieleen, että ne olisivat hyvät. Nythän on esimerkiksi pitkospuilla toisinaan tilanne se, että ylikohtelias vastaantulija saattaa hypätä sivuun porskuttamaan jo kymmeniä metrejä ennen kohtaamista. Laduillahan joitakin sääntöjä jo on. Kenties nyt myös poluille vauhdin kiihtyessä?

1. Juoksija väistää kävelijää . Herrasmiehet väistävät naisia, lapsia ja ikäihmisiä.
jne. :lol:
Ursus
Viestit: 9552
Liittynyt: 13 Tammi 2006 19:01
Paikkakunta: K-P Suomenselkä

Viesti Kirjoittaja Ursus »

Saa kansallispuistossa toki halutessaan juostakin. Konevoimin huolletut juoksutempaisut eivät kuulu kansallispuistoihin, kuten eivät muutkaan konevoimin huolletut ohjelmapalvelut. Voihan sitä juosta Paloheinässäkin tai Töölänlahtea kiertäen.
Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
Avatar
Kaarle Suurehko
Viestit: 1778
Liittynyt: 22 Joulu 2011 19:26

Viesti Kirjoittaja Kaarle Suurehko »

Konevoimin huolletut hiihtotempaisut kuitenkin kuuluvat kansallispuistoihin? Ainakin niitä on. (Itse en kannata minkäänlaisia konevoimia tai liiallista vauhdinpitoa puistoihin.)
Inari74

Viesti Kirjoittaja Inari74 »

Kaikenlaista sitä harrastetaan. Itselle erämaa ja sen upean tunnelman tavoittelu ovat lähellä sydäntä, ei niinkään suorittaminen, joka vaikuttaa olevan nykyisin kovin suosittua.
Avatar
Louestaja
Viestit: 4320
Liittynyt: 12 Joulu 2006 12:48
Paikkakunta: Vesivehmaa

Re: Polkujuoksu - ajatuksia

Viesti Kirjoittaja Louestaja »

hartsuherra kirjoitti: - juoksija, jolle jokainen sekunti on kullanarvoinen ei välttämättä kerää mukaansa
tiputtamiaan roskia.
Tuo ainakin itsellä pisti silmään Herajärven kierroksella. Polulla oli jonkin verran energiageelien yms. pakkauksia. Olivatko sitten juoksijoiden vai muiden kulkijoiden jätöksiä, en osaa sanoa.
"Antakaa minun vielä kerran katsoa tämän maailman hulluutta."
tyy

Viesti Kirjoittaja tyy »

Juosten tai kävellen, järjestettyjen massatapahtumien järjestämien on siitä irrallinen asia. Kaipa valvova viranomainen pysyttelee asiassa ajan tasalla.
Korvapuoli
Viestit: 2678
Liittynyt: 11 Tammi 2006 21:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Korvapuoli »

Polkuja on maa täynnä. Miksi tuommoiset kisat pitäisi viedä nimenomaan kansallispuistoihin?
Avatar
rautu
Viestit: 6662
Liittynyt: 26 Tammi 2006 23:03

Viesti Kirjoittaja rautu »

Kovin rajatusti kansallispuistoissa porukan mielestä saa toimia, kun on viime viikkoina keskusteluja lukenut. Onko ne nyt tarkoitus valjastaa vain vaeltajien käyttöön? Oikeiden vaeltajien, oikean värisissä vaatteissa? :lol:
Kuva
Ei oo häränpäivää!!
Vastaa Viestiin