Korvasienestys
-
- Viestit: 253
- Liittynyt: 23 Tammi 2024 09:30
Re: Korvasienestys
Luin alkuperäisen Ruokaviraston tutkimuksen, johon uutisointi perustuu. Siinä oli käytetty kolmen vanhan tutkimuksen tuloksia. Kaksi suomalaista 1970-luvulta ja yksi ruotsalainen 1980-luvulta. Tuloksista ilmenee, että uutisoinnissa ja myös Ruokaviraston tiedotteessa mainittu 18% keskimääräinen gyromitriinin jäämäpitoisuus ei pidä paikkaansa. 18% oli korkein mitattu pitoisuus, muut luokassa 1%. Tuloksista ilmenee myös se, että sekä lähtöpitoisuuksissa kuin myös loppupitoisuuksissa oli epäuskottavan suurta vaihtelua käsittelyjen välillä, siis kymmenkertaisia. Ei voi pitää paikkaansa näin yksinkertaisessa kuviossa: on mitattu eri asioita eri tutkimuksissa.
Miksi Ruokavirasto on lähtenyt epämääräiselle pelottelun tielle? Samalla vaivalla he olisivat voineet tehdä aitoa tutkimusta, eli toistaa yli 35 vuotta vanhat tutkimukset. Toistettavuus on tieteen kulmakiviä, ja juuri tässä tapauksessa se olisi ollut hyvin hyödyllistä.
Miksi Ruokavirasto on lähtenyt epämääräiselle pelottelun tielle? Samalla vaivalla he olisivat voineet tehdä aitoa tutkimusta, eli toistaa yli 35 vuotta vanhat tutkimukset. Toistettavuus on tieteen kulmakiviä, ja juuri tässä tapauksessa se olisi ollut hyvin hyödyllistä.
Re: Korvasienestys
Ensi viikolla on tarkoitus tehdä vaellus Itäkairaan. Siellä on tähän aikaan runsaasti korvasieniä, jos sattuu osumaan sopivalle paikalle. Olen kylläkin jättänyt syömättä myrkkyvarovaisuudestani johtuen. Niin ikään ajatus, että keittäisin niitä tuvassa, on tuonut ongelman (kenties täysin turhan), että myrkky leviää tupaan ja tulee hengittäessä vaaralliseksi kuin häkä.
-
- Viestit: 253
- Liittynyt: 23 Tammi 2024 09:30
Re: Korvasienestys
Gyromitriini liukenee veteen ja siksi sitä on myös vesihöyryssä. Jos lukisit käsittelyohjeet, niin keitetään rinsaassa vedessä ilman kantta hyvin tuulettuvassa tilassa, mieluiten ulkona. Kämpässä keittely on typerää.Nuortti kirjoitti: ↑07 Kesä 2025 10:33 Ensi viikolla on tarkoitus tehdä vaellus Itäkairaan. Siellä on tähän aikaan runsaasti korvasieniä, jos sattuu osumaan sopivalle paikalle. Olen kylläkin jättänyt syömättä myrkkyvarovaisuudestani johtuen. Niin ikään ajatus, että keittäisin niitä tuvassa, on tuonut ongelman (kenties täysin turhan), että myrkky leviää tupaan ja tulee hengittäessä vaaralliseksi kuin häkä.
Re: Korvasienestys
Olen omalla mökillä, joka on hyvin autiotupaan rinnastettavissa koon ja varustelun suhteen, keittänyt korvasieniä. Silloin oli ovi ja ikkunat auki ja ihminen sisällä vain kattilaa kaasuhellalle viedessä ja noutaessa. Huuhtelu tapahtui ulkona. Eli ei onnistu autiotuvalla järkevästi ja harvoin rinkasta tai tuvalta löytyy siivilää tai välikköä, jotta sienet saisi kunnolla huuhdeltua. Itse en vaelluksella söisi mitään keittämistä vaativaa sientä. Aina on riski oireista ja vaelluksella en kaipaa mitään vointia heikentävää.
Viimeksi muokannut Hanu, 07 Kesä 2025 19:08. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Korvasienestys
Nortentin Gamme 6:ssa tuli keväällä ryöpättyä korvasieniä, toki kaikki ovet ja tuuletukset auki. Mutta en pidä sitä mielestäni järkevänä, 3 ryöppäyksellä menee maut minimiin, jolloin lisukkeet ei tuo paljoakaan makua kastikkeisiin. Syksyllä saa paljon enemmän, kun löytää kanttarellejä, suppiksia tai torvisieniä.
"This is my nature, who I am
If you don´t like it, here I stand"
If you don´t like it, here I stand"
-
- Viestit: 3521
- Liittynyt: 13 Tammi 2008 19:58
Re: Korvasienestys
Kahden keittämiskerran jälkeenkin korvasienen gyromitriini-myrkkypitoisuus on edelleen 18%. Korvasienen ominaismaku johtuu osaltaan gyromitriinista. Mitä enemmän ryöppäyksen jälkeen korvasienen makua, sitä enemmän myrkkyä.
-
- Viestit: 253
- Liittynyt: 23 Tammi 2024 09:30
Re: Korvasienestys
Jos viittaat Ruokaviraston tiedotteeseen, jota on uutisoitu, niin tuo 18% ei pidä paikkaansa. Lue tuosta ylempää. Lähdekriittisyyttä pitäisi opettaa paljon enemmän.Metsän Omena kirjoitti: ↑07 Kesä 2025 19:10 Kahden keittämiskerran jälkeenkin korvasienen gyromitriini-myrkkypitoisuus on edelleen 18%. Korvasienen ominaismaku johtuu osaltaan gyromitriinista. Mitä enemmän ryöppäyksen jälkeen korvasienen makua, sitä enemmän myrkkyä.
-
- Viestit: 3521
- Liittynyt: 13 Tammi 2008 19:58
Re: Korvasienestys
Hyvä että oikaiset! Katsoin muistiinpanoistani, jotka olen kirjoittanut Mauri Korhosen Sienikirjaan ajat sitten, enkä ole korjannut sitä. Jossakin on täytynyt virheellinen tieto olla esillä jo 90-luvun alussa. Niissä, jos missä, tarvitaan lähdekriittisyyttä.Pate Teikka kirjoitti: ↑07 Kesä 2025 19:56Jos viittaat Ruokaviraston tiedotteeseen, jota on uutisoitu, niin tuo 18% ei pidä paikkaansa. Lue tuosta ylempää. Lähdekriittisyyttä pitäisi opettaa paljon enemmän.Metsän Omena kirjoitti: ↑07 Kesä 2025 19:10 Kahden keittämiskerran jälkeenkin korvasienen gyromitriini-myrkkypitoisuus on edelleen 18%. Korvasienen ominaismaku johtuu osaltaan gyromitriinista. Mitä enemmän ryöppäyksen jälkeen korvasienen makua, sitä enemmän myrkkyä.
Re: Korvasienestys
Aikanaan kun olin oppikölvinä Evon kalantutkimusasemalla, työkaveri sanoi, että kerta riittää ryöppäämiseen, hengissä se kaiketi oli silloinkin, mutta itse päädyin silloinkin ryöppäämään kolmesti. Hommahan katkesi siihen, että silloinen kumppani myi pari kassillista korvasieniä Vääksyn Tallukkaan keittiömestarille
... Toki huoli terveydestäni oli ihan OK, mutta hinta terveydestä oli muuta kuin OK
Kesällä 1998 noita löytyi Evon maastoista aika paljon...





Kesällä 1998 noita löytyi Evon maastoista aika paljon...
"This is my nature, who I am
If you don´t like it, here I stand"
If you don´t like it, here I stand"
-
- Viestit: 253
- Liittynyt: 23 Tammi 2024 09:30
Re: Korvasienestys
Sitten on olemassa ns. terve maalaisjärki. Mikäli korvasienet oikein käsiteltyinä olisivat haitallisesti myrkyllisiä, niin sen pitäisi näkyä populaatiotasolla. Eli lisääntynytä kuolevuutta niissä hlöissä, jotka syövät paljon korvasieniä (kuten minä). Ja vastaavasti Ruotsissa pitäisi olla selvästi erottuva kansanosa, jotka kärsivät syöpää nuuskan takia. Tästäkään en ole nähnyt ainuttakaan tieteellistä näyttöä, vain spekulaatioita ja kummallista besservisseröintiä.Metsän Omena kirjoitti: ↑07 Kesä 2025 21:09Hyvä että oikaiset! Katsoin muistiinpanoistani, jotka olen kirjoittanut Mauri Korhosen Sienikirjaan ajat sitten, enkä ole korjannut sitä. Jossakin on täytynyt virheellinen tieto olla esillä jo 90-luvun alussa. Niissä, jos missä, tarvitaan lähdekriittisyyttä.Pate Teikka kirjoitti: ↑07 Kesä 2025 19:56Jos viittaat Ruokaviraston tiedotteeseen, jota on uutisoitu, niin tuo 18% ei pidä paikkaansa. Lue tuosta ylempää. Lähdekriittisyyttä pitäisi opettaa paljon enemmän.Metsän Omena kirjoitti: ↑07 Kesä 2025 19:10 Kahden keittämiskerran jälkeenkin korvasienen gyromitriini-myrkkypitoisuus on edelleen 18%. Korvasienen ominaismaku johtuu osaltaan gyromitriinista. Mitä enemmän ryöppäyksen jälkeen korvasienen makua, sitä enemmän myrkkyä.
Re: Korvasienestys
Myrkky näyttäisi vaikuttavan sairauksiin, jotka kehittyvät pitkäaikaisesti ja voivat aiheutua monen vaikutusmekanismin yhteisvaikutuksena. Tilastollisestikin voi olla vaikea noukkia runsaasti syöneet edustavasti esiin ongelman marginaalisuuden takia vaikka yksilötasolla voikin olla iso ongelma.Copilot:Pate Teikka kirjoitti: ↑07 Kesä 2025 22:26
Sitten on olemassa ns. terve maalaisjärki. Mikäli korvasienet oikein käsiteltyinä olisivat haitallisesti myrkyllisiä, niin sen pitäisi näkyä populaatiotasolla. Eli lisääntynytä kuolevuutta niissä hlöissä, jotka syövät paljon korvasieniä (kuten minä). Ja vastaavasti Ruotsissa pitäisi olla selvästi erottuva kansanosa, jotka kärsivät syöpää nuuskan takia. Tästäkään en ole nähnyt ainuttakaan tieteellistä näyttöä, vain spekulaatioita ja kummallista besservisseröintiä.
Gyromitriini on myrkyllinen yhdiste, jota esiintyy muun muassa korvasienissä. Sen vaikutukset terveyteen voivat olla vakavia:
Akuutti myrkytys: Gyromitriini voi aiheuttaa ruoansulatuskanavan, keskushermoston ja maksan vaurioita.
Syöpäriski: Koe-eläimillä on havaittu, että gyromitriini voi aiheuttaa syöpää.
Myrkyllisyys säilyy: Vaikka korvasienet keitetään kahteen kertaan, niihin voi silti jäädä myrkkyjäämiä
https://www.hs.fi/suomi/art-2000011283461.html
-
- Viestit: 4557
- Liittynyt: 19 Tammi 2006 21:32
- Paikkakunta: Espoo
Re: Korvasienestys
Uutista on taidettu muokata, kun enää ei ole mitään mainintaa miten Ruokavirasto peruuttelee.omat polut kirjoitti: ↑08 Kesä 2025 09:45 Ruoksvirasto peruuttelee korvasienigatessä,
https://www.hs.fi/suomi/art-2000011283461.html
Mitä uutisessa kerrottiin Ruokaviraston ilmoittaneen ?
Nyt on enää Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon johtavan asiantuntijan kommentti. Mainitsi mm. että on tiedetty käsittelystä huolimatta jäävän myrkkyä ja ettei ole tutkittu tarpeeksi että voisi antaa määrällisiä suosituksia.