Jos haluat rauhaa, varustaudu sotaan
Re: Jos haluat rauhaa, varustaudu sotaan
Tärkeintä on että suomalaiset kokevat maansa puolustamisen arvoiseksi. Yksi tärkeimmistä syistä on järkevän työuran mahdollisuus. Edelllisen kahinan aikaan monelle oli selvää työn jatkuminen perheen maatilalla tai edellisen sukupolven tapaisesti. Työhön siirtyminen oli usein melko luonteva ja saumaton jatkumo lapsuudesta. Nyt koulun ja opiskelun jälkeen seuraa aikamoinen epäjatkumo. Pitäisi jostain löytää töitä ja työmaailma on aivan erilaista kuin koulumaailma. Monelle koulutus ei ole antanut parhaita valmiuksia työhön, koska työelämän tarpeet muuttuvat nopeammin kuin koulutus. Hankaluuksia ja epävarmuutta. Yhteiskunnan pitää panostaa siihen että kaikki pysyvät mukana, jotta myös puolustustahtoa syntyy.
-
- Viestit: 43
- Liittynyt: 27 Marras 2010 18:26
Re: Jos haluat rauhaa, varustaudu sotaan
Jos kakaroiden käytös ei miellytä, katsokaa peiliin. Itsehän olette lapsenne hankkineet ja kasvattaneet.
Re: Jos haluat rauhaa, varustaudu sotaan
Vanhempiaan ei voi valita.
Voi teitä joista alkaa kuolemamme.
Voi teitä joita vapaus kahlitsee.(Juice)
Voi teitä joita vapaus kahlitsee.(Juice)
-
- Viestit: 868
- Liittynyt: 18 Syys 2010 01:15
Re: Jos haluat rauhaa, varustaudu sotaan
Oikein ladottu.Aaro kirjoitti: ↑27 Kesä 2024 17:09 Tärkeintä on että suomalaiset kokevat maansa puolustamisen arvoiseksi. Yksi tärkeimmistä syistä on järkevän työuran mahdollisuus. Edelllisen kahinan aikaan monelle oli selvää työn jatkuminen perheen maatilalla tai edellisen sukupolven tapaisesti. Työhön siirtyminen oli usein melko luonteva ja saumaton jatkumo lapsuudesta. Nyt koulun ja opiskelun jälkeen seuraa aikamoinen epäjatkumo. Pitäisi jostain löytää töitä ja työmaailma on aivan erilaista kuin koulumaailma. Monelle koulutus ei ole antanut parhaita valmiuksia työhön, koska työelämän tarpeet muuttuvat nopeammin kuin koulutus. Hankaluuksia ja epävarmuutta. Yhteiskunnan pitää panostaa siihen että kaikki pysyvät mukana, jotta myös puolustustahtoa syntyy.
Tuo nykyinen "koulutus" vaan ei enää anna häävejä valmiuksia työelämään...kenen lie syytä, mutta ammattikoulutuksen tulos on nykyään...surkea.
Kait se sieltä kurinpuutteesta kumpuaa?
Hankala siinä on halukkaan yrittää opiskella kun muut perseilee.
Alkaen alakoulusta, puolet luokasta on kelvottomia oppilaita!
-
- Viestit: 3502
- Liittynyt: 13 Tammi 2008 19:58
Re: Jos haluat rauhaa, varustaudu sotaan
Jos tilanteen tervehtyminen vaatii väistämättä sotaa, niin siitä vaan.
Re: Jos haluat rauhaa, varustaudu sotaan
Vihollisen vihollinen on ystäväni
Semper fidelis
Semper fidelis
Re: Jos haluat rauhaa, varustaudu sotaan
Tämä lääke taitaa olla tautia pahempi.Metsän Omena kirjoitti: ↑27 Kesä 2024 23:00 Jos tilanteen tervehtyminen vaatii väistämättä sotaa, niin siitä vaan.
Re: Jos haluat rauhaa, varustaudu sotaan
Ainakin on sodan jälkeen töitä rakennusmiehille kun kaupungit pommitettu maantasalle kuten Venäjällä on tapana.
Re: Jos haluat rauhaa, varustaudu sotaan
Onko kyse Venäjän kiusanteosta ja "narraamisesta" Suomea (peloissaan) panostamaan puolustukseensa kohtuuttomasti vai venäläisten valmistelemisesta vihamieliseen suhtautumiseen Suomeen jatkoseuraamuksineen? Putinin tavoitteet puskurivyöhykkeestä ja etupiiristä länsirajalleen ei ole kandonnut mihinkään ja Trumpin tapaiset epäjatkuvuus tekijät voivat keikauttaa pelikenttää yllättävästi. Länsi-Euroopan ääriliikkeet nakertavat tilannetta koko ajan Putinin pussiin.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-20000105 ... t=promobox
https://www.is.fi/ulkomaat/art-20000105 ... t=promobox
Re: Jos haluat rauhaa, varustaudu sotaan
Enemmän taitaa olla kysymys oman kansan pelottelusta ja nyky hallinnon epätoivoisesta valtaantakertumisesta.Ei tainnu Putleri saada Kiinalta eikä edes P -Korealta ihan sitä mitä oli hakemassa.Aaro kirjoitti: ↑28 Kesä 2024 13:12 Onko kyse Venäjän kiusanteosta ja "narraamisesta" Suomea (peloissaan) panostamaan puolustukseensa kohtuuttomasti vai venäläisten valmistelemisesta vihamieliseen suhtautumiseen Suomeen jatkoseuraamuksineen? Putinin tavoitteet puskurivyöhykkeestä ja etupiiristä länsirajalleen ei ole kandonnut mihinkään ja Trumpin tapaiset epäjatkuvuus tekijät voivat keikauttaa pelikenttää yllättävästi. Länsi-Euroopan ääriliikkeet nakertavat tilannetta koko ajan Putinin pussiin.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-20000105 ... t=promobox
Voi teitä joista alkaa kuolemamme.
Voi teitä joita vapaus kahlitsee.(Juice)
Voi teitä joita vapaus kahlitsee.(Juice)
-
- Viestit: 2790
- Liittynyt: 18 Elo 2010 19:17
Re: Jos haluat rauhaa, varustaudu sotaan
Jep. Jutussa mainitulle ryssälle, jonka on määrä matkata Petroskoihin pitämään jonkinlainen puhe, käytännössä siis suusta mongerrettava nippu valheita, on nyt sorvattu tämmöinen venäläisille perin ominainen nostatusteksti kun tulee tasan 80 vuotta siitä kun suomalaiset häipyivät kaupungista. Kyllä suomalaisetkin syyllistyivät jatkosodassa julmuuksiin, etenkin Petroskoin suunnalla. Eipä valvontakomissio sodan päätyttyä niissä mitään erikoista nähnyt, maan tapa joka puolella toista maailmansotaa. Ryssä kun heitti eka kiven nyt Ukrainassa ja Kiovaan ei yllätyksekseen voinutkaan noin vain kävellä ja länsi yhdentyi, pitää olla näitä uusia temppuja Putinilla - sisäpoliittisista syistä ja myös mahd. puhdistusten perusteeksi. Kohti perikatoa vääjäämättä luisuu, niin tämänlaisia kommervenkkejä tiedossa vastaisuudessakin. Trollitehtaiden kekseliäimmät trollit palkittaneen extravodkalla ja viikoksi uusi Lada käyttöön ilmaiseksi. Ei haitanne vaikka nappaa ensin sen vodkan, ja sitten maireana patrioottina Ladan sarviin.
Lisäys: Toki pidemmällä aikavälillä, kun oikea hetki ryssän kannalta avautuu, ryssän strateginen tavoite on alistaa Suomi etupiiriinsä. Sen aika ei ole ihan nyt, koska Ukraina sitoo resursseja. Tähän Putinin piiri pieni kuitenkin venäläisiä jo nyt valmistelee. Eräkulkuri avauksessaan valaisi asiaa - globaali kollektiivinen vastavoima mikä demokraattisella lännellä on. Eli sitten kun maailma makaa tarvittavassa asennossa niin ryssällä on suunnitelmat olemassa, kuinka Suomi hotkaistaan ja nukkehallitus pannaan toimeen. Tällä kertaa nuket eivät tulisi istumaan Terijoella, vaan lännempänä. Olisiko se vaikka Luumäki, Miehikkälä tai jokin muu hyvä paikka nukeille, ihan arvaten vaan. Lähellä Pietaria kuitenkin, eli vaikkapa Kokkolaan tai Ivaloon Putin tuskin nukkeporukkaansa komentaisi istumaan.
Putinhan on jo hankkinutkin tarkoitusta varten maita Saimaalta sekä muualta Suomesta. Syväväylien, tietoliikennehubien ja Suomen puolustusvoimain lähellä sijaitsevat kiinteistöt. Näitä Putin ennätti ostella kosolti, kunnes Suomessa astui voimaan lakimuutos.

Pakinoitsija
-
- Viestit: 868
- Liittynyt: 18 Syys 2010 01:15
Re: Jos haluat rauhaa, varustaudu sotaan
Jep.
Mutta Netanjahu & Co eivät seuraa putlerin oppeja (mitä ne ovat?).
Juutalaiset vain viekkaina käyttävät putlerin luomaa sekasorron tilaa (Ukrainan hätää) häikäilemättömästi omaksi hyväkseen.
Re: Jos haluat rauhaa, varustaudu sotaan
Vaan putler junaili Iranin kautta (Jemenin kapinalliset ja Hamas, Hizbollah) sekasorron tietäen Netanjahun vankilauhan pakottavan hänet äärimmäisiin toimiin (tosin innolla) pysyäkseen vallassa ja synnyttävän kaaoksen , johon Jemenkin komennettiin sorkkimaan merelle ja vaikeuttamaan Suezin liikennettä (opittiin konttilaivan jumittumisesta valtava vaikutus). Kaikki tämä syö Jenkkien resursseja, kun tuetaan Israelia ja paimennetaan Jemeniä ja on pois Ukrainan tukimahdollisuuksista. EU myös kärsii jossain määrin rahtien hidastumisesta eikä hässäkkä ainakaan laske öljyn hintaa.naavahauki kirjoitti: ↑29 Kesä 2024 19:48Jep.
Mutta Netanjahu & Co eivät seuraa putlerin oppeja (mitä ne ovat?).
Juutalaiset vain viekkaina käyttävät putlerin luomaa sekasorron tilaa (Ukrainan hätää) häikäilemättömästi omaksi hyväkseen.