Älyaivot navigaattorina

[Metsän Omena]

Hitaat lihassolut, Nopeat aivosolut;
Suunnistusajattelua itse kartan ja kompassin avulla.
Mitä se on?

1) Reitinvalintaa ja 2) Toteutusta

Reitinvalinta sisältää kartan ymmärtämistä ja kokemusta maastotyypistä.

Toteutus sisältää silmin maaston ja kartan lukemista, ymmärtäen riittävissä määrin missä on ja minne menee.

[hannes]

Hitailla aivosoluilla ainakin nykyään menen.
Jos en tiedä kartan ja kompassin perusteella missä olen tarkalleen, etsin maastokohdan jota voin verrata karttaan.
Muuten pitää mennä ilmansuunnalla kunnes karttaan verrattavaa maastoa tulee vastaan.
Pahana tapana minulla on taipumus vaipua joskus ajatuksiini kulkiessa tasapaksussa maastossa ja suunnistus jää hunningolle...

No, jos en muuta keksi niin gps esiin...

[Metsän Omena]

Reitinvalinta on suunnistamisen ydin. Reitinvalinnan toteutus on vain yksinkertaista kartan ja maaston vertailua, toisinaan kompassin avulla.

Reitinvalinta määräytyy sen mukaan mitkä ovat edellytykset ja mitä haluaa kokea.

[Patikoitsija]

Veren maku ei käy suussa ja kulku on vastenmielisen pakkopullan sijaan useimmiten vaivatonta etenemistä peukalokompassilla. Semmoinen, ei kaikkein halvin malli vaan nopeaviisarinen. No, tuohonkin tulee kupla talvella ja myös kesällä, mutta neula on edelleen hyväkäytöksinen. Pieni ja nopea kulkee taskussa tai peukalossa ja sitä voi vilkaista nopeasti kuin aikarautaa, peukalon kynnen vieressä aina samassa asennossa makaava kompassi on hetkessä valmis kertomaan miten päin ilmansuunnat ovat. Hankittuani nopeaviisarisen, en voisi kuvitella palaavani enää taantumukselliseen kompassiin jonka viisarin asentoa saa odotella jonkin aikaa.

Kompassin ei tule olla sosialistinen, kuten CCCP-auton jolla ei tarvitse lähtökohtaisista syistä ohittaa.

[Metsän Omena]

Reitinvalintaan saattavat vaikuttaa lukemattomista seikoista vaikkapa sellaiset asiat kuten joutuisat harjanteet, kivi kengässä, juomavesipaikat, varustus, suojänteet, lämpötila, alamäet, kahluumahdollisuudet, oletetut pälvialueet, ajankäyttö, asutus, kivikot, tuulisuus, jaksaminen, asentopaikan vaatimukset, hillasuot, lumivyöryalueet, metsät jne. Nopein tai helpoin reitti ei useinkaan ole antoisin. ...Aivot ovat reitinvalinnan suhteen hyvä kunkin omiin tarpeisiin räätälöity alati päivittyvä navigaattori, jonka käyttöliittymä kannattaa pitää kunnossa.

[Tunnelivaeltaja]

Omistan itsekin nykyään GPS:n ja olen huomannut sen varsin hyödylliseksi kapistukseksi metsämaastossa. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että perinteinen vaellussuunnistus kartan ja kompassin avulla on tyydyttävämpää (avotunturissa kompassiakin tosin tarvitsee harvoin). Varmaankin siksi, että siinä joutuu ajattelemaan hieman enemmän.

[hannes]

Ensimmäiset reitinvalinnat teen jo kotona ennen reissua, tupppaavat muuttumaan sitten myöhemmin maastossa.

[Hanu]

Kartalla ja myssynavigaattorilla pärjää yleensä. Joskus tarvitsee kompassista tukea. Siis retkeilyssä. Saa toki toki sateliiteista ottaa tukea ihan vapaasti, mutta ilmankin pärjää. Tarkempaa metrin tarkkaa paikannusta kun tarvitsen, niin silloin tukeudun tekniikkaan. Nykyään, kun saa helposti tarkat kartat paperille mistä vain, niin retkilläkin saa tarkastikin navigoitua halutessaan kartallakin. GT-kartalla toteutettu vaellus on vielä toteuttamatta. Ehkä sen joskus teenkin. Uskoisin silläkin pärjäävän, mutta silloin reitinvalinta on tehtävä näköhavaintoja käyttäen, kun kartasta ei apua saa.

[Metsän Omena]

Aina jää kaikilla kartoilla pakostakin reitinvalinnan osia näkökentässä näköhavaintojen perusteella toteutettaviksi. Toisilla kartoilla enemmän ja toisilla vähemmän.

Joskus on keinoja tehdä reitinvalintoja näköhavaintojen perusteella, vaikka ei näkisi maastonkohtaa, johon reitinvalinnan tekee. Esimerkiksi jyrkkenevää rinnettä syvään laaksoon laskeutuessa ei näe omaa puolta, mutta laakson vastakkaisen puolen saattaa nähdä. Vuoristossa laakson vastakkaiset rinteet ovat usein keskenään samantyyppisiä.

[OS]

GT-kartalla toteutettu vaellus on vielä toteuttamatta. Ehkä sen joskus teenkin. Uskoisin silläkin pärjäävän, mutta silloin reitinvalinta on tehtävä näköhavaintoja käyttäen, kun kartasta ei apua saa.

Joskus aikoinaan oltiin Pöyrisjärven rannassa aloittamassa Pöyrisjoen melontareissua. Rannassa oli muutakin porukkaa ja siinä yleisen keskustelun lomassa joku kertoi juttua jostain hollantilaisnaisesta, joka oli rinkkoineen ilmestynyt paikalle. Karttana hänellä oli ollut 1:400000 GT-kartta ja jostain hän oli saanut tietoonsa vai olettiko vain, että Pöyrisjärvellä on kauppa. Enpä enää muista, oliko puhetta miten naisen matka oli jatkunut, toivottavasti selvisi kohtuudella ihmisten ilmoille.

[kepsilla]

Vanhalla GT18 (päivätty 1986 näkyy myös Pöyrisjärvi) kartalla joskus 1. vaelluksilla suunnistettiin ilman ongelmia.
Mittakaava tosin on 1:200 000.
Suunnistusta en tuolloin vielä ollut harrastanut.

[Metsän Omena]

Elämyksellisyys suuri kun kartan mittakaava pieni.

90-luvulla kuljin 1:800 000 kartalla Nepalin ja Tiibetin puolella käyrävälin ollessa 500m. Paikoin kartalla oli lyhyellä matkalla yhtämittaa nousevan rinteen merkkinä kuitenkin jopa 14 käyrää lähekkäin. (Kali Gandakin laakso Mustangiin mennessä) Siinä oppii kumartamaan korkeuskäyriä ja lukemaan tyhjää käyrien välistä että sielläkin voi olla jotain yllättävää, mutta viittäsataa metriä pienempää. Afrikan reissulla käyttökelpoisin saatavilla oleva kartta oli Brittien siirtomaa-aikana laatimat karttalehdet, joiden kartoituksen jälkeen oli ehtinyt tapahtua. Vuoristot piirretty paikoilleen, mutta mm. saviseinäisiä jo juurtuneita kaupunkeja oli pompsahtanut tyhjästä ja niiden läpäisyyn tarvittiin kompassia. Kaupungissa ummikko kun olen. Nyttemmin pyöräilin pikkuteitä Euroopan halki koululaisen kartastosta repäistyn 1:5miljoonaa karttasivun avulla. Joka päivä ei tarvitse tietää missä on jos asiat ovat muutoin kunnossa. Reitinvalintoja senkin avulla pystyi tekemään jotta osui siihen kapeikkoon, joka erottaa Biskajanlahden ja Välimeren. - Vieläkään kaikkia alueita ei ole vaeltamista silmälläpitäen kartoitettu, eikä tietyistä alueista edes Google Mapsin käyräkuvausta ole saatavilla. Sellaiselle kun osuu, on seikkailun makua ilmassa, sillä harharetket ovat vaeltamisen suola.

Ohje Sorjosen eräretkeilyn oppaasta 1949 miten tulee menetellä kun reitinvalinnan toteutus ontuu tai on hämärän peitossa:
"Jos retkikunta tilapäisesti joutuu maastokohtaan, jota ei tunnu olevan kartassa ja jota ei pitäisi olla maastossakaan, on asiaan suhtauduttava rauhallisesti. Jos päivän työ on jo pääpiirteissään tehty, on leiriytyminen sopivaan paikkaan hyvä keino. Seuraavana aamuna voi paikka löytyä kartaltakin, ja ellei löydy, on parasta pyrkiä lähimmälle näköalapaikalle suuntaa varmistamaan. Retkihän on pääasiassa ulkona olemista, ja jos ylimalkainen suunta voidaan edelleen säilyttää, on parasta jatkaa matkaa. Kyllä kartta ja maasto alkavat sitten lyödä yksiin. Ja ellei niin kävisi parin lähimmän päivän aikana, silloin on retki suunnattava suurta, turvana olevaa tavoitetta kohti."

[MrKnowItAll]

Elämyksellisyys suuri kun kartan mittakaava pieni.

90-luvulla kuljin 1:800 000 kartalla Nepalin ja Tiibetin puolella käyrävälin ollessa 500m. Paikoin kartalla oli lyhyellä matkalla yhtämittaa nousevan rinteen merkkinä kuitenkin jopa 14 käyrää lähekkäin. (Kali Gandakin laakso Mustangiin mennessä)

Nyt nostaa uteliaisuus päätään. Missäpäin Tiibetiä liikuit 90-luvulla kartan varassa? 80-luvun loppu oli aika avointa aikaa, itse kävin Lhasassa vuonna 1985 helmikuussa. Kun Intia ja Kiina alkoivat kalistella sapeleitaan alkoi liikkuminen olla rajoitetumpaa ja nythän autonomisella alueella pitää olle esihyväksytty aikataulu, opas ja auto kuskeineen. Eikä joka paikkaan edes pääse. Itä-Tibet on avoin (pääosiltaan) ja siellä on nykyään mieluisampaa liikkua. Jos tämä korona jätetään huomiotta.

Annapurnan kiersin enismmäisen kerran 1984 Dhumresta Pokharaan, kun teitä ei vielä missään ollut. Pyhättö mukaan lukien taisi mennä 25 päivää mokomaan.

[Metsän Omena]

Nyt nostaa uteliaisuus päätään. Missäpäin Tiibetiä liikuit 90-luvulla kartan varassa?

Tämä oli viiden viikon reissu. Lhasa oli ainoa paikka, jossa välillä huomasin tarkkailijan yrittävän seurata. Shigatsesta länteen teltalla. Ylin paikka josta kuljin oli noin 6000 metriä. Tosin alavimmat laaksonpohjat olivat monin paikoin 4500 metrissä. Kodarin rajanylityspaikan kautta Nepaliin. Kumpuilevaa karua ylänköä.
https://aijaa.com/udEZnN

Mielenkiintoisinta oli haistella tuulia ikivanhoissa asutuspaikoissa ja niiden liepeillä.
https://aijaa.com/Ho2w22

Potalassa kattoterasseilla tunnelma ajaton. Ensin en tajunnut että kaikki kellertävät metalliosat ovat kultaa.
https://aijaa.com/GxP1MA

Tämän miehen avulla navigoin Potalan uumenissa. Eksynyt sinne olisi ilman häntä. Välillä valtavasti munkkeja pimeissä saleissa mumisemassa omiaan. Myöhemmin olen ymmärtänyt kuinka erikoislaatuinen päivä oli.
https://aijaa.com/jt9ogN


Muistan 80-luvulla huomanneeni Ladun tai Erän lehtiartikkelin, jossa reissasit vaimosi kanssa Nepalissa. Sellainen on ainakin mielikuva jäänyt muistin syövereihin.