Kevätseuranta 2021

jatta
Viestit: 279
Liittynyt: 07 Huhti 2011 10:44
Paikkakunta: Kotala

Viesti Kirjoittaja jatta »

ensimmäiset leskenlehdet kukkivat täällä pohjois-pirkanmaalla. Karhukin oli käynyt pienen matkan päässä repimässä rehupaaleja , onneksi lähdin lenkille päinvastaiseen suuntaan...


honkamukka
Viestit: 5407
Liittynyt: 12 Touko 2012 19:30

Viesti Kirjoittaja honkamukka »

Pari katiskaa laiturin varjoon pyyntiin. Salmi on pitkälle auki, mutta mättäikön reunaan pyytöjä ei vielä saanut. Eli näiden jäiden pilkkikausi on ohi ja hauki alkaa kiertämään matalan reunoja.

Sinivuokkomaani ovat hiukan varjoisia, joten kukat ovat vasta aluillaan. Samoin näsiä odottelee tulevan viikon lämpöjä.

Kanadanhanhet kuuluivat olevan jo perheen perustamis touhuissa ja vallanneet perinteisen pesimä paikkansa. Siitä se kevät taas etenee, vaikka aamun kelit olivat nastallista rengasta vaativat.
Aaro
Viestit: 1927
Liittynyt: 12 Tammi 2010 16:30

Viesti Kirjoittaja Aaro »

Kotka kaarteli puunlatvoja hipoen kahden westiemme yläpuolella, istui läheisen mahtipetäjän latvaan miettimään kun tulimme hätiin. Varikset ja lokit tietenkin metelöivät ympärillä.

Västäräkki lauloi monivivahteisesti rantakivellä, enpä aiemmin ole kuulut sellaista laulantaa.

Merimetsot ilmestyivät istuskelemaan ahvenkarikkoni kiville, jäät rannassa pitivät vielä minut maissa vaikka moottoriveneet jään läpi helposti ajelivatkin.
invader
Viestit: 232
Liittynyt: 05 Tammi 2014 23:42
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja invader »

Nyt on hätä.


Pääkaupunkiseudun susi nyt matkalla Espoossa – Helsingistä löytyi puoliksi syöty kettu https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007914837.html
Hanu
Viestit: 3366
Liittynyt: 03 Heinä 2007 14:30

Viesti Kirjoittaja Hanu »

Eilen raivuulla sitruunaperhonen.
pesala
Viestit: 2572
Liittynyt: 02 Elo 2008 20:46
Paikkakunta: länsisuomi

Viesti Kirjoittaja pesala »

Pitäkää nyt ihmeessä tuo susi kehäkolmosen sisäpuolella, sitähän nuo v-piiperät ovat halunneet . Nyt se on mahdollista , olkaa hyvät. Tiedätte sitten , mitä se on , kun susi hiipii lähistöllä. Me täällä maaseudulla olemme jo saaneet tuosta "herkusta" jo tarpeeksemme . Poistettavaksi.
omat polut
Viestit: 3769
Liittynyt: 19 Tammi 2006 21:32
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja omat polut »

Petoja tänne etelään on kaivattu, eivät vaan nekään kykene suitsimaan ruokittua ylitiheää kauriskantaa. Käsittääkseni susi on herättänyt vain uteliaisuutta, negatiivistä suhtautumista en ole aistinut.
amatööri
Viestit: 3096
Liittynyt: 05 Kesä 2009 07:20

Viesti Kirjoittaja amatööri »

Valokuvissa ainakin on kovasti sen näköinen että on mukavuusalueensa ulkopuolella. Muutama vaarallisempi eläjä tuolla liikkuu ihmisten seassa aivan vapaana.
-Umpikännissä kaikki näyttääkin niin selvältä-
Avatar
OS
Viestit: 7920
Liittynyt: 28 Helmi 2006 19:19
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja OS »

amatööri kirjoitti:Valokuvissa ainakin on kovasti sen näköinen että on mukavuusalueensa ulkopuolella.
Niin se monella meistä täällä susirajan tällä puolella asuvalla. :wink:
amatööri
Viestit: 3096
Liittynyt: 05 Kesä 2009 07:20

Viesti Kirjoittaja amatööri »

^
Juu...kovat on taas vieroitusoireet kun jäi lumet taakse :wink: . Heinäkuulla vasta seuraavan kerran.
-Umpikännissä kaikki näyttääkin niin selvältä-
amatööri
Viestit: 3096
Liittynyt: 05 Kesä 2009 07:20

Viesti Kirjoittaja amatööri »

Västäräkki eilen ja tänään oli tullut runsaasti räkättirastaita. Kuovi on vielä kuulematta eli siis vkl vielä jäitä etsimään :wink: ...
-Umpikännissä kaikki näyttääkin niin selvältä-
Ursus
Viestit: 8537
Liittynyt: 13 Tammi 2006 19:01
Paikkakunta: K-P Suomenselkä

Viesti Kirjoittaja Ursus »

Joko on näkynyt hyppynarua veivaavia ja hyppääviä tyttösiä? Sen on varma kevään merkki.
Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
amatööri
Viestit: 3096
Liittynyt: 05 Kesä 2009 07:20

Viesti Kirjoittaja amatööri »

Ursus kirjoitti:Joko on näkynyt hyppynarua veivaavia ja hyppääviä tyttösiä? Sen on varma kevään merkki.
Ei ole näkynyt,katoavaa kansanperinnettä kai .Eikä liioin ruutua hyppää enää kukaan. Keppareita joskus näkyy,ei tosin omalla tontilla enää aktiivikäytössä
-Umpikännissä kaikki näyttääkin niin selvältä-
Hanu
Viestit: 3366
Liittynyt: 03 Heinä 2007 14:30

Viesti Kirjoittaja Hanu »

Meidän pihalla on jo pari viikkoa ollut majan rakennus käynnissä lasten toimesta. Metsän puolelle on kaivattu joitain rakennustarpeita isältäkin... Kaikki ei ole ihan vielä kadonnutta kansanperinnettä.
Avatar
Pepi
Viestit: 7208
Liittynyt: 23 Tammi 2006 18:16

Viesti Kirjoittaja Pepi »

Pihaan putkahti krookus. Niitä oli aikoinaan vähän eri paikassa, kun lähes viisikymmentä vuotta sitten kuollut äitini hoivaili kukkamaata. Vuosikausiin ei ollut näkynyt, mutta siemenpankista kai on yksi havahtunut ja nyt ehtinyt kukkivaan ikään.

Parhaiten pihassani kukkivat nyt sinivuokot. Valkokukkainen on aina vähän toisista jäljessä ja ehkä huonommassa paikassakin. Jää päivän mittaan varjon puolelle. Senkin siemenet lienen joskus housunkäänteistäni ravistellut auton viereen metsäkeikalta palattuani.

Mustarastas luritteli aamulehden hakijalle pihakuusen latvasta ja naapurin kolme lasta kiipeilevät vanhoissa omenapuissa, kunhan vanhimmainen pääsee koulusta. Vanhempiensa luvalla, mitä pidän oikein hyvänä asenteena.

Naapurustosta kuuluu haravan rahina, itse en sitä kalua kovin paljoa käytä.. Lakaisin viikolla katon ja rännit, nyt on hyvää säätä tarkistaa muutamien kohtien kuntoa. Pikkuvarpunen asettui pesimään päätyräystään nurkkatiilen alle, olkoon rauhassa.

On tämäkin kevät vähän aikaisemmassa kuin monet lapsuusvuosinani.
Ainoa keino olla koskaan eksymättä on olla koko ajan perillä.
Vastaa Viestiin