Mitä(retkeilyyn liittyvää) jätit ostamatta viimeksi?
Tähän mennessä olen pärjännyt esimerkiksi ostamatta kuksaa, kun vanhan termospullon muovinen kuppi toimii vielä. En ole sellaista aikonut hankkiakaan, mutta jos mietin kansantaloudellisesti, niin päätökseni tarkoittaa että joku käsityöläinen tai valmistuttaja menettää myyntiään, ja talouden taantuma on takiani lähempänä. Siksi isänmaallisen (tai "eurooppalaisen") ihmisen pitäisi ostaa ja tukea taloutta, sillä nytkin on väärä hetki säästää.
Joten koska varusteväittelyitä ei tällä palstalla ole, niin sinun vihjailujesi on pakko olla perusteettomia...
Et kai vain vihjaile, että tunteilla olisikin suuri rooli ostopäätöksissä, eli ettei tavaroiden hankkiminen olisikaan pelkästään järkeen perustuvaa toimintaa? Tai että järkeä käytettäisiin vain keksimään hyviä tekosyitä miksi jokin tavara tarvitaan? Sillä tuohan tarkoittaisi esimerkiksi että ei ole olemassa mitään järkeen pohjautuvaa totuutta kelvollisista saati parhaista varusteista, vaan mielipiteet, omat arvostukset ja muut tunteet vaikuttaisivat siihen mitä kukin hankkii. Ja tuohan johtaisi väistämättä siihen, että varustekeskustelut menisivät väittelyiksi ja inttämisiksi, sillä kukin puolustaisi omia tunteitaan (tai keksittyjä tekosyitä) kun kyse olisi omasta varusteesta.JBay kirjoitti:Eli kun jättää ostamatta niin aika monesta jää paitsi...
Joten koska varusteväittelyitä ei tällä palstalla ole, niin sinun vihjailujesi on pakko olla perusteettomia...

-
- Viestit: 1358
- Liittynyt: 10 Huhti 2010 21:04
Joka kerta kun partio/urheilu kauppaan sisään astun, mieleen tulee kilometrit joita olen taivaltanut numeron isoissa kengissä/hanskat jotka ei sateessa millään mene märkiin käsiin/illat jotka jäätävässä tuulessa illalla teltanvieressä istuessa olen palellut/nousut jotka väsyttää.
Uudet kengät,paremmat hanskat,uusi untuvatakki tauolle ja uudet vaellus sauvat (pari).
Noita kun oon hiplaamassa useasti kaupoissa käyny, niin myyjät varmaan katsoo että mikähän lie tuokin.
Tähän asti mitään ei ole vielä tullut hankittua (piheys vaiko ajatus että onko sittenkään oikeata tarvetta), kengät ehkä silti vielä hankin ennen kesää. Pitäiskö sittenkin se taukotakkikin hankkia? Ostampa ne uudet kepitkin keventämään kiipeämistä.
Ei saakeli vieköön. Pärjään vanhoilla........no ehkä sittenki ne kengät/taukotakki....pärjään vanhoilla.....Ostan kengät.........

- Pirunportti
- Viestit: 1474
- Liittynyt: 15 Touko 2012 11:06
-
- Viestit: 1358
- Liittynyt: 10 Huhti 2010 21:04
Päivitin listaa, koska rikastuin (tosin vain väliaikaisesti)....sallatuulia kirjoitti:Olen toistaiseksi jättänyt ostamatta talvimakuupussin (kunnollisen), kunnon 40 litrasen repun, lumikengät, tunturisukset, kevyemmän (tietty Hillen) teltan, vara-merinovillakerraston...yms. koska rahat ei riitä. Mutta mutta, tilanne on vain väliaikainen...kunhan rikastun niin...

- jänkäjussi
- Viestit: 711
- Liittynyt: 17 Tammi 2011 01:14
- Paikkakunta: Oulu
Minulla on ollut jokusen vuoden tuollainen ilma/untuvapatja. Olen päätymässä takaisin solumuovipatjoihin. Tuon Expedin patjan kanssa on liikaa ähräämistä. Pakkasella venttiilit on hankalia avata, pitää vähän lämmittää ensin niin aukeaa ilman väkivaltaa. Pumppaaminen on oma projekti, tyhjentäminen rullaaminen ja paketointi on kolmas vaiva. Nuukana patjan päällä ei viitsi istua täytettynä (tuleeko liikaa painetta yhteen kohtaan?), joten se ei ole kovin lämmittävä iltatoimissa. Lisäksi puhkeamista ja likaantumista pitää varoa.akpoika kirjoitti:Pari viikkoa intoilin Expedin Synmattien ja Downmattien perään, kunnes tulin tulokseen (/järkiini?), että enpäs ostakkaan. Pitäydyn solumuovisessa toistaiseksi. Se ei ole vielä puhjennut.
Talvella 2-3 päällekkäistä solumuovipatjaa on helppo laittaa auki ja kiinni. Lisäksi niiden päällä voi istua ja eristyskyky on hyvä myös istumiseen. Puhkeamista eikä likaantumista tarvitse varoa.
Nukkuessa ilma/untuva patjalla tuntuu olevan kellumassa, solumuovipatjoilla pysyy maatuntuma ja nukkuja+makuupussi ei nouse teltan pohjalta liikaa jolloin teltan sisäseinät ei kosketa niin paljon makuupussia.
Ainakin tuo Exped Downmat 7 M -venttiilin korkki näyttää tosiaan laajenevan pakkasella, vaikuttaisi näköjään olevan enemmän ominaisuus kuin sattuma. Minulle kävi viimeksi niin, että korkki ei mennyt millään kiinni pumppaamisen jälkeen. Jotenkin sen siihen sain, mutta korkin reunaan jäi pienen pieni rako. Yöllä se sitten oli tietysti oli tyhjentynyt. Onneksi oli lämpöiset makuupussit ja solumuovipatja alla, eikä tarvinnut palella.JBay kirjoitti: Pakkasella venttiilit on hankalia avata, pitää vähän lämmittää ensin niin aukeaa ilman väkivaltaa.
- Sokosti Suomujoki
- Viestit: 2405
- Liittynyt: 26 Syys 2008 22:37
Useamman vuoden eri palstoilla, niin täällä kuin muuallakin, on kirjoitettu siitä, että Expedien venttiilit eivät toimi. Google käyttöön ennen kauppaan menoa, niin skeidan myynti loppuu aikanaan.
Jokainen gramma on liikaa - http://sokosti.wordpress.com/
"Kyseinen nimimerkki SS on niitä joiden viesteissä ei useinkaan ole mitään perää. Sen olen todennut niin monesti vuosien aikana. " - Eräkulkuri
"Kyseinen nimimerkki SS on niitä joiden viesteissä ei useinkaan ole mitään perää. Sen olen todennut niin monesti vuosien aikana. " - Eräkulkuri
Minä sain tuon patjan lahjaksi ja tykkään nukkuakin siinä. Enkä muuten koe patjan pumppaamista ja pakkausta mitenkään hankalaksi, venttiilin korkkia lukuunottamatta.
Eikö kukaan ole antanut palautetta suoraan valmistajalle, jos ongelma on ollut tiedossa jo vuosia? Minä ainakin ajattelin tehdä asiasta reklamaation.
Eikö kukaan ole antanut palautetta suoraan valmistajalle, jos ongelma on ollut tiedossa jo vuosia? Minä ainakin ajattelin tehdä asiasta reklamaation.