tst kirjoitti: ↑13 Tammi 2023 18:54
Eräkulkurille kiitoksia tarinoista ja kuvathan kertovat aina myös tosi paljon. Jos vielä jotain rakotulijuttua ja kuvaa löytyisi. Ps. Palma de Pahkis on inttiajoilta tuttu ja ohesta löytyvä Orilammen Maja vielä tutumpi ja olihan alueella aikanaan myös Hillosensalmen lomakylä. Hyviä muistoja...
Rakovalkeahan oli ennen muinoin se erämiehen kunnon yötuli, kun ei makuupusseja ja muita nykyajan mukavuuksia vielä ollut. Havupetillä tai poron/hirventaljalla maattiin louteen tai laavun suojassa.
Kuten edellä kerroin, olen yöpynyt rakotulilla aikanaan niin Lapissa kuin mm. Repoveden takamailla. Yleinen asenne rakotuliin muuttui vähitellen kielteiseksi ja jokamiehen oikeuksien vastaiseksi. Tämän vuoksi minäkin lopetin rakotulihommat paljon ennen digikameroiden aikaa ehkä viitisenkymmentä vuotta sitten. Joitain kuvia minulla on tässä muunnettuna digitaaliseen muotoon. Diakuvina niitä taitaa olla jossain kokoelmissani useampia.
Laitan tähän vähän rakotulen anatomiaa:
Asentopaikka on laadittava tuulen suunnan mukaan siten, että tuuli käy vinottain laavun tai louteen takaa ja lietsoo tulipuiden kylkiä. Alkuvaiheessa tervaksisiin sytykkeihin tuli tarttuu hanakasti, mutta tärkeintä on saada tulipinnat hiiltymään kunnolla. Sitä voi auttaa huitomalla ilmaa tulirakoon vaikkapa hatun reuhkalla. Kun tulipinnat ovat hiiltyneet ja hehkuvat punaisina, poistetaan tulpuspalikat pöllien välistä ja rakotuli palaa lähes varmasti loppuun asti.
Rakotuli säätelee palamistaan tuliraon avulla. Jos rako jossakin kohdin käy väljäksi, niin palaminen sillä kohdin hidastuu tulipintojen etääntyessä toisistaan niiden lämpötilan aletessa. Näin ollen rakotuli kysesessä kohdin "huilaa", kunnes palaminen on toisaalla edennyt samaan vaiheeseen. Päin vastaisessa tapauksessa tuliraon ahtautuessa käy niin, että palaminen siinä kohdassa kiihtyy tulipintojen lähetessä toisiaan, kunnes tasapaino jälleen saavutetaan. Palamisnopeutta säätelee siis vastakkaisten tulintojen lämpötila, joka puolestaa riippuu tuliraon suuruudesta.
Kaikessa täydellisyydessään rakotuleenkin voi tulla toimintahäiriö. Jos nimittäin tulirako pääsee jossakin kohdin esim. oksapaikassa napautumaan kiinni, ei tulirakoon virtaakaan enää riittävästi palamisilmaa. Tätä varten tarvitaan ns. terävä sohokeppi, jolla tulirako rassataan auki.
Tyynellä säällä rakotuli palaa heikommin ja kovertuneen alapöllin pinnalle voi tällöin kertyä tuhkaa, mikä huonontaa palamista. Kova sivutuuli taas syö pöllien tulipinnat toispuoleiseksi.
Rakotuli hohkaa lämpöään molemmille sivustoille. Tästä osoituksena se, että lumi jää sulamatta pöllien alta. Tärkeintä on nostaa rakotuli riittävän ylös, jotta lämpö parhaiten kohdistuisi laavun tai louteen pohjatasolle. Hyvä keino on nostaa rakopöllit lumipenkan ja poikittaisen aluspuun varassa olevien aisojen päälle. Erittäin tärkeää on tukea yläpölli yhdellä tai kahdella perkkapuulla, joka kiinnitetään isolla naulalla yläpöllin päälle ja toisesta päästään aisojen päähän. Näin koko systeemiä voidaan liikutella lähemmäs tai kauemmaksi yöpyjistä.
Aikanaan kirjoittelin juttuja silloiseen ERÄ-lehteen ja joskus 90-luvun alussa kirjoitin ERÄ-lehteen pitkähkön jutun rakotulen toiminnasta otsikolla RAKOTULEN ANATOMIA.