^ Hieno motiivi retkeilylle tuollainen paikallishistorian kokeminen oikeassa ympäristössä. Hieno on myös tekemäsi "gps-kuva"!
Hyvinkäältä Karkkilaan on myös mennyt muinoin kapearaiteinen rautatie ja nyt on ollut ainakin jotain suunnitelmia avata vanha rataväylä jonkunlaiseen ulkoilukäyttöön esim. pyöräilyreitiksi. Vanha ratapohja on kyllä osittain vielä helposti löydettävissä vaikka Kytäjän kartanon mailla Kytäjärven pengerryksinä.
Usmi kirjoitti:^ Hieno motiivi retkeilylle tuollainen paikallishistorian kokeminen oikeassa ympäristössä. Hieno on myös tekemäsi "gps-kuva"!
Joo, kiitti. Kun on retkeillyt vuosia tai vuosikymmeniä samoissa paikoissa, ainakin minä haluan löytää uusia näkökulmia, jotta tuoreus pysyy yllä. Hyvältä kuulostaa myös tuo Hyvinkään-Karkkilan radan elvytys -- Nuuksion rautatiestä kun ei tule ikinä turistikohdetta, siinä on nimittäin pari glofkenttää esteenä!
Kai Donnerin Siperian samojedien keskuudessa. Oli hyvä kirja. Oppii kummasti arvostamaan tätä omaa ilmastoamme. Itse en välitä ihan -50 asteen pakkasesta
Huomenna pitää hakea kirjastosta se Itkosen Lapin matkani. Kiitti vinkeistä, kuulosti mielenkiintoiselta.
Itse ahmin kahdelta istumalta lappalaisten elämään liittyvän romaanin, eräänlainen rakkausromaani & karu sukutarina. Ei siis mikään retkeilykirja mutta Lapin mystiikkaa riitti.
Annica Wennström, 2012: Lapinkylä
Veikkailen, että saattaa olla enempi naisten makuun...
Kirja keskittyy hieman liikaa uskontoon sekä alueen hallinnolisiin asioihin, näin retkeiljän näkökulmasta katsottuna.
Itse matkustamiseen ja sen kuvailuun on käytetty aika niukkasanaista ilmaisutyyliä, joka ei juurikaan valota lukijalle maisemaa. Lisäksi, aikalaisten tyyliä noudatellen, Lapin ihmiset kuvaillaan tyhmiksi, likaisiksi ja yksinkertaisiksi. Oikeastaan aika tyypillinen uskonnollinen opus. Voihan sen toki lukea, ei se hukkaan mene mutta ei kirjana herätä hurraa-huutoja.
"On aina ollut metsä ja kaira.
Sinne minä olen aina mennyt, kun on ollut vaikeaa.
Sinne minä olen aina mennyt, kun olen ollut onnellinen".
Juhani Valli, 2007
Muutama päivä sisällä flunssan kourissa on antanut aikaa lukemiselle.
Kai-Veikko Vuoriston MISSÄ PITKOSPUUT PÄÄTTYVÄT sai vaellus- ja hiihtohalut heräämään. Vaikka todellisuudessa en tuommoisille reissuille enää lähdekään, niin mukava noista on kuitenkin lukea ja haaveillakin.
Annikki Kariniemen SALAKAATO kertoo yhden tarinan lappilaiskylästä ja siellä tapahtuneesta hirven salakaadosta.
Veikko Haakanan LUOLAMIEHEN POJAT on ihmisen esihistoriaan liityvä seikkailukirja kahden nuoren veljeksen tulenhakumatkasta. Näihin Haakanan poikakirjojen teksteihin sisältyy aina pientä opetusta ja ohjausta varsinkin erilaisten erätaitojen oppimiseksi.
Risto Isomäen JUMALAN PIKKUSORMI on varsinainen toimintapläjäys, jonka tapahtumapaikkana on Egyptin Sahara ja sinne rakenteilla oleva valtava aurinkotuulivoimala.
Ylläksen hiihtoreissulta palatessa luin yöjunassa loppuun Eeva Kilven kirjan Lapikkaita. Mainiota kuvausta vaeltamisesta Lapinkävijän vaimon näkökulmasta, kun hänet raahataan Lappiin itikoiden syötäväksi ja joutuu kulkemaan pitkiä taipaleita miehensä perässä ja välillä on ylitettävänä vuolaita jokia. Kirjassa on kuusi erillistä kertomusta, jotka kuvaavat Lappia kirjoittajan itsensä kokemana. Tarinoissa tulee hyvin kuvatuksi lapinhullu (Homo lapponicus).
Venla kirjoitti:... Eeva Kilven kirjan Lapikkaita. Mainiota kuvausta vaeltamisesta Lapinkävijän vaimon näkökulmasta, kun hänet raahataan Lappiin itikoiden syötäväksi ja joutuu kulkemaan pitkiä taipaleita miehensä perässä ja välillä on ylitettävänä vuolaita jokia.
Eikö hän arvellut jossain välissä, että noilla reissuilla hän taitaakin olla mukana vain hätäravintona.
Retki -lehti 1/2013 tarttui hetken mielijohteesta mukaan sittarin hyllystä. En ole mokomaa aikaisemmin lukenut. Mahtaakohan tuo olla vaeltajien joukossa kovinkin suosittu julkaisu?
