vesistöjen ylitys

Nuortti
Viestit: 869
Liittynyt: 23 Loka 2021 16:01

Re: vesistöjen ylitys

Viesti Kirjoittaja Nuortti »

Kerran UK-puiston Muorravaarakan joessa vesi oli korkealla. Tulimme Luirojärveltä Sokostin yli Lumikurua pitkin Muorravaarakan tuvan kohdalle. Vesi ulottui melkein lanteisiin ja virta oli varsin voimakas. No, yli mentiin paikalta löytyneitä koivusauvoja apuna käyttäen. Rinkkavyö oli varmuuden vuoksi avattuna. Hidasta oli, kun koko ajan sai pelätä kaatumista kovassa virrassa. Saappaatkin täyttyivät tietysti vedestä ja se hankaloitti ylitystä..
Kun sitten seuraavana päivänä lähdimme kohti Sarviojaa, kävelimme muutaman kilometrin ylävirtaan ennen ylitystä. Kämpän lämmössä kuivaksi saatujen varusteiden uudelleen kasteluhan ei houkuttanut.
Reittisuunnitelmaani vaikuttaa varsin selkeästi se, mistä pääsen jokien yli saappaat jalassa. UK-puistossa ongelmia tuottavat yleensä vain Suomujoki ja Nuortti.


Metsän Omena
Viestit: 3040
Liittynyt: 13 Tammi 2008 19:58

Re: vesistöjen ylitys

Viesti Kirjoittaja Metsän Omena »

Eräkulkuri kirjoitti: 19 Syys 2022 09:21
Metsän Omena kirjoitti: 18 Syys 2022 09:24 -Jos virta on syvä ja voimakas, on kahluusauvan pitäminen oppien mukaan ylävirran puolella mahdotonta. Pidettävä silloin pakon sanelemana alavirran puolella.
Omien kokemusteni perusteella näissä vaativissa olosuhteissa kahluusauvan pitäisi olla riittävän tukeva ja painava pikemminkin riuku tai salko, ...
Tuota olen koettanut painottaa ensimmäisen sivun viesteissä. Nuorille vasta kahluutaipaleidensa alussa oleville tarjonnut aina selvästi itseään pidemmän ja rannetta paksumman puun. Siellä oli joitain kuviakin kahluusauvoista, mutta näemmä katoavat tietyn ajan kuluessa.
PeteBee
Viestit: 1084
Liittynyt: 28 Huhti 2006 14:57

Re: vesistöjen ylitys

Viesti Kirjoittaja PeteBee »

Olen vuonna 2019 uinut Lätäsenon yli ja juuri tuolla Ursuksen tempulla. Rinkka oli isossa jätesäkissä jonka kellutusta lisäsin hieman ilmatulla Neoairilla. Välttämättömät varusteet ( = lue jos rinkka hukkuu niin selviän maalikyliin ) oli erillisessä kuivapussissa. Olin katsonut sellaisen kohdan jossa virta tekee mutkan ja vie mut vastarannalle. Laskin että uintimatkaa ei montaa kymmentä metriä tule. Onnistui niin kuin suunnittelin.

Ja 2020 Vetsijoen ylityksessä alavirran puolella oli sauvana 1,5 metrinen reilun peukalon paksuinen hiilikuitusauva. En huomannut että olisin paksumpaa tarvinnut vaikka hyvin huomasi kuinka virta siihen otti.

Tärkein ohje ylityksiin löytyy mun mielestä Käsikirjasta Linnunradan liftareille:

Don't panic !
akallio
Viestit: 2061
Liittynyt: 18 Elo 2010 14:20

Re: vesistöjen ylitys

Viesti Kirjoittaja akallio »

Koskipelastuskurssilla tuli havaittua, että sauvaa hyödyllisempi tuki on toinen kahlaaja. Kuljetaan parina niin, että toinen on ylävirrassa ja toinen tukee takaa suojaisemmasta asemasta. Ote viilekkeistä hartian kohdalta. Kolmella tehdään kolmio, takimmaisilla kädet ristissä, jne. Kun itsellä on oikein huono kohta jalan alla niin kaverilla ei todennäköisesti ole. Etummainen voi käyttää lisäksi sauvaa tukena ylävirtaan.

Toki sauvastakin on iloa, mutta paksun sauvan liikuttelu alkaa olla oma haasteensa siinä vaiheessa kun virtauksen voima on ihan äärirajoilla. Ja kuten sanottua, niin ohut keppi voi auttaa tasapainon pitämistä kivikossa kävellessä, mutta virtaavassa vedessä sen pitää olla jykevämpi.
kpa
Viestit: 31
Liittynyt: 04 Loka 2013 07:19

Re: vesistöjen ylitys

Viesti Kirjoittaja kpa »

Yksi huomio (90-luvun Utemagasinetin jutun perusteella) aiheesta rinkan lantiovyö kiinni vs auki:
-Kokeilkaa joskus (kuivalla maalla), kuinka helposti (lue:vaikeasti) pääsette repusta eroon tilanteessa, jossa reppu on"lentänyt" suoraan pään yli siten, että itse on rähmällään raskaan rinkan alla kontallaan ja rinkka käytännössä aika lailla lukinnut asennon siihen. Utemagasinet:ssa väitettiin, että ko. tavalla on muutama retkeilijä Ruotsissa hukkunut virtaa ylittäessään. Joskus itse kokeillessani ko. olotilaa oma päätelmäni oli, että pidän vyön kiinni, jolloin kokonaisuus muutenkin tukevampi. Kukin tavallaan, mutta tuokin kannattaa huomioida.
Metsän Omena
Viestit: 3040
Liittynyt: 13 Tammi 2008 19:58

Re: vesistöjen ylitys

Viesti Kirjoittaja Metsän Omena »

^Kyseisten Ruotsin hukkumatapausten jälkeen asia oli tapetilla. Retkeilyjärjestöt päätyivät suosittamaan kuitenkin "lantiovyö auki" kahluuta. Sitten tapahtui hukkuminen, jossa vaeltaja tipahti puun rungolta jokea ylittäessään lantiovyö auki (rinkka löi veteen osuessaan takaraivoon kohtalokkain seurauksin). Ohjeeseen annettiin lisäys; Lantiovyö kiinni, mikäli ylittäessä on mahdollisuus pudota jokeen korkeammalta. Oma kantolaite on kiinni.

Suositukset laaditaan aina hieman keskimääräistä vaeltajaa kokemattomampaa ajatellen. Näin on asiat aina elvytyksestä lähtien vaikkapa jäihin tippumiseen asti. Kokenut vaeltaja voi, ruumiinvoimiensa puitteissa, soveltaa ohjeita parhaaksi näkemällään tavalla. Kokematon ei sovella.
Tunnelivaeltaja
Viestit: 262
Liittynyt: 16 Kesä 2006 18:38
Paikkakunta: Espoo

Re: vesistöjen ylitys

Viesti Kirjoittaja Tunnelivaeltaja »

Lantiovyön kiinnitys on ilmeisesti kaksipiippuinen asia. Itse olen pitänyt sen kiinni, sillä ajatuksella että tasapaino pysyy paremmin ja riski kaatua jokeen on pienempi.

Sen sijaan itsestään selvä ohje lienee se, että jos kahlaus vaikuttaa riskialttiilta, kannattaa ensin käydä tiedustelemassa kahlausreittiä ilman rinkkaa. Uiminen on paljon turvallisempaa ilman rinkkaa kuin rinkan kanssa. (Stabburselvassa olen kokeillut kesällä 2000, siis ilman rinkkaa. Päätös 25 km sakkokierroksesta oli sen jälkeen melko helppo). Eräkulkurin linkittämän videon tekijä olikin tutkinut reittiä ilman rinkkaa paikassa, josta hän ensin aikoi Karigasjoen yli (ja päättänyt etsiä paremman kahluupaikan), mutta epäselväksi jäi, muistiko/viitsikö hän tehdä niin siinä kohti, jossa onnettomuus tapahtui.
Avatar
Pepi
Viestit: 7423
Liittynyt: 23 Tammi 2006 18:16

Re: vesistöjen ylitys

Viesti Kirjoittaja Pepi »

Melkein kaikessa turvallisuuteen tähtäävässä toiminnassa tulee esiin ristiriita: onnettomuudesta selviämiseen varautuminen saattaa lisätä onnettomuuden mahdollisuutta. Lantiovyö auki/kiinni on luonteeltaan sellainen. Itse pidän kiinni, koska tasapaino on silloin parenpi ja minun rinkkani lantiovyön saa ilman sorminäppäryyttä tai mainittavaa näppivoimaa auki kummalla tahansa yhdellä kädellä.

Toisaalta jaan kuormaa myös rinnalla olevaan kamerareppuun, joka toimii välipäivien päiväreppuna. Rinnalla olevan kantamuksen kanssa en kahlaa, vaan vien kamat yli kahdessa erässä. Ylityksiä tulee silloin kolme, mutta ne ovat helpompia. Aiemmin mukanani oli itseni pituinen jykevä kameran yksijalka, jota käytin sauvana, nykyisin käytän kahta kävelysauvaa ja vältän syvempiä kuin polveen ulottuvia paikkoja. Voimakkaan virran kohdalla pidän jalkaterät vastavirtaan, jolloin liukastumisvaara on pienempi. Kahluutossuinani on nykyään nastattomat sprinttisuunnistustossut ilman sukkia.

"Tiimityöhön" suhtaudun epäillen, koska kahden kahlaajan on vaikeampi löytää epätasaiselta pohjalta hyviä jalansijoja samanaikaisesti ja huomio kiinnittyy liian moneen asiaan. Aiemmin olen ylittänyt kahlaamisen ohella vesiä rinkkalautalla (jopa 400 metriä) ja varustenyyttiä kelluttaen uimalla (20-150 metriä) tarkoitetulla tavalla onnistuen. Kerran olen käyttänyt tukiköyttä, kun mukana oli köysi, mutta ei sauvaa.

Varmaotteisuus on turvallisuutta. Jos et tiedä, mitä tehdä ja/tai et uskalla, älä mene.
Ainoa keino olla koskaan eksymättä on olla koko ajan perillä.
akallio
Viestit: 2061
Liittynyt: 18 Elo 2010 14:20

Re: vesistöjen ylitys

Viesti Kirjoittaja akallio »

Pepi kirjoitti: 20 Syys 2022 10:44 "Tiimityöhön" suhtaudun epäillen, koska kahden kahlaajan on vaikeampi löytää epätasaiselta pohjalta hyviä jalansijoja samanaikaisesti ja huomio kiinnittyy liian moneen asiaan.
Kannattaa kokeilla, kyllä siitä oikein tehtynä saa merkittävää tukea. Idea juuri on, että kaikkien ei tarvitse löytää hyviä jalansijoja samanaikaisesti tai edes liikkua samanaikaisesti. Virran voima myös jakautuu useammalle ihmiselle. Minusta myös jossain vaellusoppaissa tuota tekniikkaa neuvotaan.

Toki toisaalta vesistöjen ylityksessä kannattaa mielummin etsiä parempaa paikkaa kun lähteä venyttämään sitä rajaa missä vielä juuri ja juuri pysyy jaloillaan.
cobbo
Viestit: 700
Liittynyt: 22 Elo 2017 20:48

Re: vesistöjen ylitys

Viesti Kirjoittaja cobbo »

Olen itsekin oudoksunut tuota lantiovyö"sääntöä". Sehän vaikuttaa loogiselta, mutta käytännössä heikentää tasapainoa merkittävästi ja siirtää rinkan painon täysin hartioille painamaan kahlaajaa kyyryyn sekä hankaloittaa kahlaussauvankin käsittelyä.

Ihan spekulointipohjalta sanon, että rinkan (hieman etukäteen löysytetyt) olkaremmit on lisäksi helpompi heittää hartioilta pois silloin, kun vielä kiinni oleva lantioremmi keventää niitä, ja viimeiseksi klipsauttaa iso hanskakäsinkin avattavissa oleva lantiosolki auki. Tietysti asento jossa rinkka pitää saada heitettyä pois voi olla ihan mitä tahansa muuta kuin pystysuuntainen, jolloin lantiovyön tuesta ei ole hyötyä, mutta jo tuon tasapainon takia olen itse pitänyt kahlauksissa lantiovyön kiinni.
PeteBee
Viestit: 1084
Liittynyt: 28 Huhti 2006 14:57

Re: vesistöjen ylitys

Viesti Kirjoittaja PeteBee »

Sama tapa täälläkin. Tiukka lantiovyö pitää kyllä rinkan hyvin paikoillaan löysistä viilekkeistä huolimatta. Putosin "pohjattomaan" suo-ojaan ( tai oikeammin hyppy jäi lyhyeksi ) 2019 ja jäin roikkuun ojassa rantapajuihin. Sain viilekkeen helposti irti ja sitten lantiovyö ja sain työnnettyä rinkan sitten penkalle. Tämän jälkeen pajuista kitkutellen ylös. Olis ollu todella hankalaa jos olisin vielä joutunut viilekkeiden kanssa temppuilemaan. Tilanne oli sellainen että en halua käydä kokeilemassa onko tiukat viilekkeet parempi tapa :lol: Näin olen katsonut että on mulle hyvä tapa joten näin mennään.
Raato
Viestit: 189
Liittynyt: 10 Maalis 2008 12:13

Re: vesistöjen ylitys

Viesti Kirjoittaja Raato »

Jos joutuu uimaan niin parempi varuste kamojen kelluttamiseen on jätesäkkiä paksumpi säkki, myydään ainakin rakennussäkin nimellä. Se ei rikkoudu heti ensimmäisestä kivi- tai oksakosketuksesta.
dailymail
Viestit: 2973
Liittynyt: 23 Tammi 2013 20:41

Re: vesistöjen ylitys

Viesti Kirjoittaja dailymail »

Metsän Omena kirjoitti: 19 Syys 2022 09:33 ^Mutta kahluusauvan ylävirran puolella pitäminen ja siirtäminen ei vain kertakaikkiaan enää onnistu virran ollessa riittävän syvä ja voimakas. Monet kerrat käytännössä todettu asia. Tosin harva vahva aikuinenkaan lähtee niissä kohdin kahluuseen. On tunnettava omat rajat. - Helpommissa kahlauksissa toki kannattaa mennä perinteisen ohjeen mukaan.
Samaa mieltä. Olen kokeillut salonkin kanssa ja syvässä vedessä ylävirta puskee salkoa pystyyn ja sitä on vaikea saada tuettua pohjaan riittävän nopeasti. Alavirran puolelta homma onnistuu helpommin, mutta tukipisteen luotettavuus kannattaa varmistaa huolella, koska myötävirrassa salko nousee syvässä helposti pohjasta. Myötävirtaan myös salkoon tukeutuminen eli nojaaminen onnistuu paremmin kuin virtaa vasten. Tämä tuntuu pätevän kun vettä on noin nivusiin, virran ei välttämättä tarvitse olla edes kovin kova. Suosittelen pysymään poissa tuollaisista paikoista.
Mikään ei ole niin varmaa kuin minä
Aaro
Viestit: 2377
Liittynyt: 12 Tammi 2010 16:30

Re: vesistöjen ylitys

Viesti Kirjoittaja Aaro »

Paria variaatiota ei ole vielä taidettu pohtia. Kahden vaellussauvan avulla on aina kolme tukipistettä kun yhtä siirtää. Oman kokemuksen mukaan matalahkossa mutta kivisen liukkaassa ylityksessä sauvoista suuri apu. Ajatuksena tuli mieleen että rinkan voisi vetää erikseen perässä. Paksuhto säkki ja pitköhkö naru ja uittaisi säkkiä ylityksen alussa niin pitkälle kuin hyvin saa ja jättäisi parkkiin jonkin kiven tms varaan ja kahlaisi hankalan paikan yli ja vetäisi rinkan sitten tukevilta jalansijoilta yli.
PeteBee
Viestit: 1084
Liittynyt: 28 Huhti 2006 14:57

Re: vesistöjen ylitys

Viesti Kirjoittaja PeteBee »

Mun on vähänkin enemmän virtaavassa vedessä on vaikea siirtää kävelysauvoja koska ranteessa ei riitä jerkku voittamaan pitkän momentin päässä olevaa sauvan kärkeä. Tästä syystä siirryin yhden pitkän sauvan käyttäjäksi koska sitä voi käsitellä kaksin käsin. Silloin kun sauvaa siirretään niin jaloille on haettu tukevat pisteet.
Vastaa Viestiin