Kevätseuranta 2026

honkamukka
Viestit: 6818
Liittynyt: 12 Touko 2012 19:30

Re: Kevätseuranta 2026

Viesti Kirjoittaja honkamukka »

Meilläkin, mökillä, pari kimalaista pörräsi, mutta kuinka ruokaa. Kevään ensimmäiset sinivuokot myöskin kukassa, ihan metsämaalla. Vaimon tulppaanimaan reunus on jo muuttanut väriään, mitä lie esikoita.

Metsä on myöskin alkanut soimaan tositarkoituksella. Peipot ja tintit äänessä, kuten myös mustarastaat. Kyyhkyt ovat lisääntyneet ja kuherrus kuuluu, liekö jo ensimmäiset munat työn alla.

Närhi yllätti äänellään, tai sen monipuolisuudella. Pidin raivuulla taukoa, ja ihmettelin, kun kuukkelimaisia ääniä alkoi kuulua. En nähnyt lintua, mutta kuulin sen liikkuvan. Liekö närhi käynyt pohjoisen mailla laulu opissa ja antoi ääninäytteen.


Aaro
Viestit: 3197
Liittynyt: 12 Tammi 2010 16:30

Re: Kevätseuranta 2026

Viesti Kirjoittaja Aaro »

Ensimmäiset valkovuokot sattuivat pihalla silmiin. Haravoin kiireesti pihan Pääsiäisen tienoilla ettei valkovuokot kärsisi. Hienot on kevään kelit täällä meren rannalla Pellingin suunnalla, tuulikin tulee sopivasti idästä maan puolelta, Eipä ole miesmuistiin ollut näin hienoa talvea ja kevättä paitsi tämä yksin touhuaminen. Peippo kuitenkin tullut jo kaveriksi.
honkamukka
Viestit: 6818
Liittynyt: 12 Touko 2012 19:30

Re: Kevätseuranta 2026

Viesti Kirjoittaja honkamukka »

Kurkemme oli saanut siippansa jakamaan kevään riennot. Ehdin jo huolestumaan, josko puolikas on jäänyt matkalle.

Pulloonpuhaltajakin, kaulushaikara, kuului myös tulleen. Aamupäivästä oli vielä äänessä, tuo hämärän laulaja.

Todella hienoa kevättä meneillään. Laiturinpää tikkaat laitoin odottämaan tarvitsijoita. Kuinkahan tuonne hirviäisi mennä kastautumaan, kun en ole avantouimari. Ei voi sanoa, ettei enään, vaikka jokusia vuosia sitten tuli vuoden jokaisena kuukautena käytyä pulahtamassa puhtaassa järvivedessämme.
Ursus
Viestit: 10309
Liittynyt: 13 Tammi 2006 19:01
Paikkakunta: K-P Suomenselkä

Re: Kevätseuranta 2026

Viesti Kirjoittaja Ursus »

Puurijärvi-Isosuon kansallispuistossa huuteli kaulushaikaroita jo viime viikolla.
Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
omat polut
Viestit: 4715
Liittynyt: 19 Tammi 2006 21:32
Paikkakunta: Espoo

Re: Kevätseuranta 2026

Viesti Kirjoittaja omat polut »

Vähän ihmetyttää kun täällä etelärannikolla vakiruovikoissa ei ole kaulushaikaraa kuulunut. Muuten kevät hyvässä vauhdissa.
honkamukka
Viestit: 6818
Liittynyt: 12 Touko 2012 19:30

Re: Kevätseuranta 2026

Viesti Kirjoittaja honkamukka »

Ensimmäinen sääksi saapui mökkisalmellemme tänään ~15:30.
Kuulin sen tulon järvenselkäämme myötäillen, pesälleen. "Hän" kertoilee, että täältä tullaan.
Sääksellä on on tunnistettava ääni ja tein myös näköhavainnon.
Toivottavasti päästään taas aitiopaikalta seurailemaan pesinnän kehitystä. Laituriltamme on vajaat 300 metriä, veden yli pesäsaareen.

Pesäpaikka on vilkkaan laivareitin vieressä. Monenlaista moottoripaattia siinä kulkee ja vesiskootterit niistä äänekkäimpinä. :?
omat polut
Viestit: 4715
Liittynyt: 19 Tammi 2006 21:32
Paikkakunta: Espoo

Re: Kevätseuranta 2026

Viesti Kirjoittaja omat polut »

^Jos ajavat vain ohi niin tuskin pesintä häiriintyy, eri asia jos jäädään pesän lähelle.
diver
Viestit: 3618
Liittynyt: 28 Helmi 2008 19:10

Re: Kevätseuranta 2026

Viesti Kirjoittaja diver »

Västäräkki :shock:
Voi teitä joista alkaa kuolemamme.
Voi teitä joita vapaus kahlitsee.(Juice)
honkamukka
Viestit: 6818
Liittynyt: 12 Touko 2012 19:30

Re: Kevätseuranta 2026

Viesti Kirjoittaja honkamukka »

Tänään oli salmemme sääksipesällä tositarkoitus meneillään. Ilmeisesti oli siippa saapunut, tai ainakin sopiva, eikä siinä aikailtu.

Tulin veneellä järventakuiselta metsäpalstaltani ja näin etäältä vain siipien huiskeen, mutta päättelin siitä tapahtuman. :wink:

On tämä menellään oleva kevät aikaisessa, sammakot aloittelevat kurnutustaan ja hauki mulisee matalassa, ruohikoissa.
tst
Viestit: 7002
Liittynyt: 20 Heinä 2006 21:36

Re: Kevätseuranta 2026

Viesti Kirjoittaja tst »

Kyyhkyillä myös kovasti kevättä rinnassa eikä tosiaan aikailla. Tuossa ne taas sähkölangalla "nokkivat" toisiaan 10 m päässä talosta ja näinköhän uros hyppää kohta selkään kuten on tapana. Katselen tosin Voicea. :) Varmaan sama pariskunta kuin edellisinä vuosinakin koska pesä tms. tuntuu olevan samassa paikassa kuin aiemmin eivätkä ariskele.
Aaro
Viestit: 3197
Liittynyt: 12 Tammi 2010 16:30

Re: Kevätseuranta 2026

Viesti Kirjoittaja Aaro »

Kilometrin päässä saaressa on monta vuotta käytössä ollut sääskenpesä, mutta vielä en ole eloa tai elostelua havainnut, matkaa sen verran ettei kuule eikä oikein näekään, jollei vasiten keskity.

Mutta tuttu meriharakan ääni on palannut. Tänään tuttu pariskunta on käynyt ruokailemassa pari kertaa rantaruohikolla. Ääni ja lento hyvin tunnosomaista ja kiva seurailla touhua kesän aikana. Käyttäytyminen istumakiviä myöten hyvin samanlaista vuodesta toiseen. Olemme tainneet puolin ja toisin ystävystyä, kun uskaltavat tulla aika lähelle.
omat polut
Viestit: 4715
Liittynyt: 19 Tammi 2006 21:32
Paikkakunta: Espoo

Re: Kevätseuranta 2026

Viesti Kirjoittaja omat polut »

Kalatiirat tuli tänään kotivesille etelään.
nuoriso-osasto
Viestit: 78
Liittynyt: 23 Tammi 2024 08:38

Re: Kevätseuranta 2026

Viesti Kirjoittaja nuoriso-osasto »

Junnnun kanssa nähtiin kalasääksipari pesintäpuuhissa Läyliäisten Isosuolla keskiviikkona 15. pvä. Samalla kertaa nähtiin varmaan n. 10-15 yksilön tokka koirasteeriä lennossa. Valitettavasti soidinta ei päästy seuraamaan.
amatööri
Viestit: 3854
Liittynyt: 05 Kesä 2009 07:20

Re: Kevätseuranta 2026

Viesti Kirjoittaja amatööri »

Eilen yli 8 tuntia muutontarkkailussa. Todella hiljaista ja lajimäärä jäi varmaan kymmeniin vuosiin vähäisimmäksi. Hanhet tankkaa edelleen pelloilla,noin 2000 yksilöä,pääasiassa metsä- ja tundrahanhia vaikka lumet on sulaneet jo kauas pohjoiseen asti.Kurkia muutama sata,sepelkyyhkyjä kymmeniä kuin myös rastaita ja sitten yksittäisiä sorsalintuja,kuoveja,töyhtöhyyppiä ,4 västäräkkiä,punarinta,muutama pajusirkku,tuulihaukka,ampuhaukka,pari taivaanvuohea jne.

Loppuviikon tulevat kelit hyydyttää kevään etenemistä.Mutta olisihan se ollutkin jos kesä alkaisi maaliskuun lopulla tai huhtikuun alussa.
-Umpikännissä kaikki näyttääkin niin selvältä-
junnnu
Viestit: 13
Liittynyt: 09 Tammi 2026 23:22

Re: Kevätseuranta 2026

Viesti Kirjoittaja junnnu »

Viikko takaperin olin Oulun korkeudella retkellä vielä (jokseenkin) routaisia soita pitkin. Tälle keväälle uusina havaintoina kertyi lukuisia päiväperhosia, kekomuurahaisia, t-paitakeli auringonpaahteessa ja joutsenet pesänrakennuksessa. Suon laidalla vielä valkopukuinen riekko säikäytti kulkijat. Illalla viirupöllökahakka keskeytti seesteiset iltapuuhat jotka hetkeä aiemmin oli keskeyttänyt kauempana hiippaillut hirvikolmikko. Kiikarit pitäisi vissiin pitää kaulassa hampaitakin pestessä. Yksinäinen sääski eksyi inisemään iltamyöhällä korvanjuureen kun taivasalla nukuttiin.

Tämä viikko on tullut vietettyä eteläisemmässä suomessa ja kotiin vietäväksi on kertynyt pitkä lista kevätseurantarasteja aikaiseen ajankohtaan nähden. Nuoriso-osaston kanssa sattumalta nähty kalasääksipari oli kyllä vaikuttava ja suolla oli muutoinkin yllättävän paljon elämää. Läyliäisten lisäksi listalle täytettä tuonut mm. rupikonnien pelastusoperaatio pyörätieltä, sisäsuomessa joka paikasta esiin puskevat leskenlehdet ja sinivuokot ja niiden parissa pörräävät kimalaiset. Naurulokkeja, hanhiparvia ja muita muuttavia lintuja on täällä jo hyvin runsaasti kun kotosalla havainnot vasta yksittäisiä yksilöitä.

Muutaman päivän päästä suuntaan takaisin kotiin ja jatkan siitä suoraan vielä kauden viimeisille keväthangille. Näin keväisin korostuu kuinka pitkä maa suomi on. Joka kevät sitä myös hämmästelee miten nopeasti luonto herää eloon ja miten pienestä kaikki on kiinni. Ja muistaa samalla miksi keväisin on hyvä pitää kalenterissa tyhjää :D
Vastaa Viestiin