Ruoka loppu
-
Metsän Omena
- Viestit: 3341
- Liittynyt: 13 Tammi 2008 19:58
Jos ruoka näyttää loppuvan, niin marssi takaisin maalikyliin. Kerran lähdin hiukan aikaisemmin pääruuan loputtua (kaurahiutaleita ja leipää toki oli pariksi päiväksi, että ei olisi ollut hätää), muulloin ruokaa jää aina yli: mukana on aina vararuokaa sairastumisen tai loukkaantumisen takia.
Luonnosta saa marja-ja sieniaikaan lisäruokaa , jota muutenkin tulee käytettyä kohdalle osuessa.
Kala on hyvää, tällainen sunnuntaikalastaja ei vaan aina sitä saa..
Jos on villivihanneksiin perehtynyt, niitä voi käyttää.
Horsma, nokkonen , voikukka ovat kaikille tuttuja, taitavat vaan enimmäkseeen kasvaa "sivistyksen" laitamilla.
Horsmaa ja nokkosta käytän melkein päivittäin. Horsmaa yleensä teenä ja nokkosta kotileivän, keittojen ja kastikkeiden seassa.
Kuivatan nuo kesällä talveksi.
Luonnosta saa marja-ja sieniaikaan lisäruokaa , jota muutenkin tulee käytettyä kohdalle osuessa.
Kala on hyvää, tällainen sunnuntaikalastaja ei vaan aina sitä saa..
Jos on villivihanneksiin perehtynyt, niitä voi käyttää.
Horsma, nokkonen , voikukka ovat kaikille tuttuja, taitavat vaan enimmäkseeen kasvaa "sivistyksen" laitamilla.
Horsmaa ja nokkosta käytän melkein päivittäin. Horsmaa yleensä teenä ja nokkosta kotileivän, keittojen ja kastikkeiden seassa.
Kuivatan nuo kesällä talveksi.
Ei ole loppunut, jos ei suuremmin jäänytkään. Varamuonia en kanna mukana. Aina sen verran jotain kuitenkin on rinkan pohjalla, että ekstravuorokausikin menisi jotenkin. Joskus jotain kuluukin enemmän kuin kuvitteli. Silloin säädetään kulutusta säännöstelemällä ja taas pärjää.
Kerran olin reisussa vähän isommalla porukalla eli 6 henkeä. Yksi kattilakunta eli pari kaveria oli arvioinut eväät alakanttiin. Olimme UKK-puistossa, joten kämppien hyllyiltä pojat täydenteli ja hyvin meni. Vaikka emme kämpillä yöpyneetkään.
Kerran olin reisussa vähän isommalla porukalla eli 6 henkeä. Yksi kattilakunta eli pari kaveria oli arvioinut eväät alakanttiin. Olimme UKK-puistossa, joten kämppien hyllyiltä pojat täydenteli ja hyvin meni. Vaikka emme kämpillä yöpyneetkään.
-
Korvapuoli
- Viestit: 2679
- Liittynyt: 11 Tammi 2006 21:08
- Paikkakunta: Jyväskylä
Yleensä joka reissulle lähtiessä tulee loppuhetkillä laitettua mukaan pari "hermopussukkaa". Kun sitten tekemilläni n. 2-3 viikon reissuilla jonain iltamyöhänä paikoilleen asettuessa maistuu mieluummin uni kuin muona, ei reppu ole ruoasta tyhjä palatessakaan. Koskaan ei ole näin käynyt.
Ilkeäähän tähän oli kirjoitella ruoan riittämisesta, kun kysymys koski loppumista, mutta luulempa ettei kovin monta kokemuskertomusta ruoan loppumisesta vaelluksella meille esitetä.
Ilkeäähän tähän oli kirjoitella ruoan riittämisesta, kun kysymys koski loppumista, mutta luulempa ettei kovin monta kokemuskertomusta ruoan loppumisesta vaelluksella meille esitetä.
Joskus olen kuskannut vararuokia mukana, mutta nykyisin olen jättänyt ne pois. Muutenkin on tullut vähän tingittyä ruokamääristä, nyt lienee talvella taso n. 850g/pv kun se joskus on ollut jopa 1,2kg/pv. Parin viikon reissulla tuolla on jo lähtöpainoon jonkinlainen vaikutus
Retkeilyn turvallisuusluennolla joku vuosi sitten opin että ihminen pärjää syömättä kolme viikkoa.
Retkeilyn turvallisuusluennolla joku vuosi sitten opin että ihminen pärjää syömättä kolme viikkoa.
Maailman suurinta viisautta on jälkiviisaus, valitettavasti sitä ei voi käyttää etukäteen.
"vaikkapa hulluna pidettäisiin"
https://timokokairankiertaja.blogspot.com/
"vaikkapa hulluna pidettäisiin"
https://timokokairankiertaja.blogspot.com/
^Selviää varmaan hengissä syömättä, mutta menettää kyllä toimintakykynsä jo heti alkupäivinä. Ajatus sumenee ja voimat menevät. Siinä ei paljon vaelleta eteenpäin.
Minulla kävi nuorempana niin, että viilailin aina seuraavalle vaellukselle rinkkaa kevyemmäksi ja kevyemmäksi jättämällä edellisreissulla tarpeettomiksi osoittautuneita pois. Raja tuli vastaan huhtikuisella Litokairan-vaelluksella. Olin keventänyt sadevaatteet pois, sillä eihän hiihtoreissulla niitä tarvita... Satoi parina päivänä vesitihkua ja olin ihan märkä. Samoin olin vähentänyt näkkileivän määrää radikaalisti, ja koin lievää nälkää loppupäivinä. Lämpimiä ruokia oli kyllä tarpeeksi. Hyvää oppia tuli kantapään kautta.
Hieman vararuokaa minulla on pitemmillä reissuilla, eikä ole ruoka kesken sitten enää tuon jälkeen loppunut.
Minulla kävi nuorempana niin, että viilailin aina seuraavalle vaellukselle rinkkaa kevyemmäksi ja kevyemmäksi jättämällä edellisreissulla tarpeettomiksi osoittautuneita pois. Raja tuli vastaan huhtikuisella Litokairan-vaelluksella. Olin keventänyt sadevaatteet pois, sillä eihän hiihtoreissulla niitä tarvita... Satoi parina päivänä vesitihkua ja olin ihan märkä. Samoin olin vähentänyt näkkileivän määrää radikaalisti, ja koin lievää nälkää loppupäivinä. Lämpimiä ruokia oli kyllä tarpeeksi. Hyvää oppia tuli kantapään kautta.
Hieman vararuokaa minulla on pitemmillä reissuilla, eikä ole ruoka kesken sitten enää tuon jälkeen loppunut.
Jounin kirjamyymälä: Pitkät vaellukset, Kainuun ja Koillismaan retkeilyopas, Vaeltajan erämaat, Talviretkeilijän opas, Vaellustarinoita, Retkeilijän kansallispuistot, Pohjois-Suomen vaellusreitit, Suomen autiotuvat...
Ei ole kyllä koskaan ruoka loppunut kesken, mutta näen kyllä jonkin verran vaivaa sen eteen ettei se pääsekkään loppumaan. En oikein keksi mitään mikä latistaa tunnelmaa samalla tavalla kuin ruuan loppuminen, paitsi ehkä joku loukkaantuminen. Ja nauttimaan vaellukselle lähdetään, tai ainakin itse lähden. Ei se ole mikään suoritus.
Itse pakkaan muonat valmiiksi annoksiksi riippumatta siitä onko itse kuivattua/tehtyä tai valmisruokia. Päälle aina se yhden päivän muonat. Ylimääräiset on aina valmisruokia koska ovat kevyttä kantaa. Näin tulee aina tarpeeksi ruokaa mukaan ja ruuan menekkiä on helppo seurata reissun aikana ja ruoanvalmistus käy mukavan nopeasti.
Kalareissulle voi sitten lähteä siten että ruokaa viikon tarpeisiin ja sitten saaliin mukaan reissua voi pidentää kun vaan pitää oikeasti siitä kiinni että lähtee kotiin siinä vaiheessa kun ruuat vielä riittävät paluumatkaan.
Ymmärrän toki että tämä ei nyt ihan vastaa alkuperäiseen kysymykseen että mitä tehdä kun ruoka loppuu, mutta mielestäni oikea kysymys on että mitä tehdä etukäteen, jotta tähän tilanteeseen ei päädytä. Jos ruoka loppuu kesken niin siitä ei voi kuin syyttää itseään, joko valmistelujen puutteesta tai sitten on hölmöilty reissun aikana.
Vastauksena itse kysymykseen marjat ja sienet auttavat syksyllä ja kalastusvälineet matkassa voivat auttaa muulloinkin. Onkisiimaa, koho ja koukku eivät paljon paina hätävarana.
Itse pakkaan muonat valmiiksi annoksiksi riippumatta siitä onko itse kuivattua/tehtyä tai valmisruokia. Päälle aina se yhden päivän muonat. Ylimääräiset on aina valmisruokia koska ovat kevyttä kantaa. Näin tulee aina tarpeeksi ruokaa mukaan ja ruuan menekkiä on helppo seurata reissun aikana ja ruoanvalmistus käy mukavan nopeasti.
Kalareissulle voi sitten lähteä siten että ruokaa viikon tarpeisiin ja sitten saaliin mukaan reissua voi pidentää kun vaan pitää oikeasti siitä kiinni että lähtee kotiin siinä vaiheessa kun ruuat vielä riittävät paluumatkaan.
Ymmärrän toki että tämä ei nyt ihan vastaa alkuperäiseen kysymykseen että mitä tehdä kun ruoka loppuu, mutta mielestäni oikea kysymys on että mitä tehdä etukäteen, jotta tähän tilanteeseen ei päädytä. Jos ruoka loppuu kesken niin siitä ei voi kuin syyttää itseään, joko valmistelujen puutteesta tai sitten on hölmöilty reissun aikana.
Vastauksena itse kysymykseen marjat ja sienet auttavat syksyllä ja kalastusvälineet matkassa voivat auttaa muulloinkin. Onkisiimaa, koho ja koukku eivät paljon paina hätävarana.
Ei ole kokemuksia ruuan loppumisesta reissuilta.Leipä ensiksi käy vähiin,joskus lämmin kuppi kiisseli joka menee kaurapuuron lisukkeeksi.Perunamuusipusseja jää joskus ylimääräisiksi ,samoin kaurapuuroja on ylimääräisiä.Joku makaronipussi on yleensä joukossa,ne tulee lähes kaikki takaisin.Kahvinpööniä on riittävästi,aina vähän jää.
Itse tulee laskettua päivät ja sitten hahmotellaan mitä päivittäin syödään.Pohjoisessa kalaa saa joka reissulla niin siinä sitten jää aina ruokia yli.
Itse tulee laskettua päivät ja sitten hahmotellaan mitä päivittäin syödään.Pohjoisessa kalaa saa joka reissulla niin siinä sitten jää aina ruokia yli.
-Umpikännissä kaikki näyttääkin niin selvältä-
Kerran oli lähellä, kun jätettiin ylimääräiset tarkoituksella lähtiessä autoon. Nordkinin niemen kärjessä käytiin,vähän isommalla porukalla 5 hlöä, nuorimmainen 12 v, ja piti tulla laivalla pois. Laivurille soiteltiin, kun oltiin pois lähdössä että tulis hakemaaan, kun hän jo lähtiessä maintisi, että hän voi hakea kun soittaa vaan milloin voi tulla.Yksi yö oltiin mennessä ja toiselle päivälle ei oltu varattu kuin aaamuapala näkkäriä ja vähän lounas tarpeita.
Soiteltiin laivurille joka sitten sanoi ettei voi tulla, kun tuulee liian kovaa, ei pysty rantatumaan.
Jaettiin sitten kaikki eväät mitä oli ja yötä myöten marssittiin sitten takaisin lähelle Mehamia, varsinkin kun matkalla on iso kivikko jonka yli oli päästävä kuivalla kelillä.Aamuksi ei sitten ollut jäljella mitään.
Soiteltiin laivurille joka sitten sanoi ettei voi tulla, kun tuulee liian kovaa, ei pysty rantatumaan.
Jaettiin sitten kaikki eväät mitä oli ja yötä myöten marssittiin sitten takaisin lähelle Mehamia, varsinkin kun matkalla on iso kivikko jonka yli oli päästävä kuivalla kelillä.Aamuksi ei sitten ollut jäljella mitään.
Kerran oli oudohko tilanne Pulsujärven tien päässä. Mukana oli pari kyytiläistä ja samalla matkaseuralaistakin. Jätin heille auton toiset avaimet, että pääsevät nostelemaan tavaransa autoon jos tulevat takaisin tullessaan aiemmin. Tultiin kaverin kanssa reissusta takaisin ja huomattiin ettei siinä olekaan autoa. Ihmeteltiin, että onko se varastettu. Siihen tuli jossain vaiheessa pari paikallista erittäin isoa jörrikkää ja selitettiin heille tilanne. He sitten avuliaasti soittivat jonnekin puhelimellaan jolla sai yhteyden ja olivat kyselleet oliko näkynyt valkoista farkku Nevadaa, ei ollut näkynyt. Yleensä ruokaa jää varuilta turhankin paljon, mutta sillä kertaa meni aika tiukoille, onneksi auto tuli sinne yön yli teltassa nukuttuamme, olivat vierailleet Kilpisjärvellä. Kaunaa ei jäänyt (nimimerkki on joskus esiintynyt näilläkin sivuilla), tästä vaan ei ollut ennalta puhuttu joten autottomuus ihmetytti. Jos tulisi oikein tiukka paikka niin pitäisi pärjätä muistaakseni syömällä kilotolkulla koivunlehtiä/päivä.
Suosittelen.
Talvireissuilla en anna ruuan loppua. Kesällä sitä vastoin en pidä yhtään kauheana, jos viimeisenä retkiaamuna herään ilman syötävää ja kaasua. Onhan ainakin reppu niin kevyt kuin se sillä varustuksella voi olla.
Mutta joka kerta, kun sapuska on loppunut, olen kyllä kuuliaisesti suunnannut kengänkärjet kohti ihmisten ilmoja. Matkaa on tavallisesti tuollaiset reilu pari peninkulmaa, joka sinänsä ei kevyellä kantamuksella olisi paljon. Vastaan tulee aina ilmiö, jonka nimi lienee rasva-aineenvaihdunta. Ensi askeleesta pitäen täytyy tahallisesti ja tietoisesti hidastaa menoa, muuten koittaa jossain vaiheessa ylittämätön heikotus. Omiin kykyihin ja siihen rasva-aineenvaihduntaan sopivalla köpöttelyllä sitä sitten vain jaksaa tunnista toiseen. Eikä ole yhtään harvinaista, että tulee merkillinen kevyt euforinen olo.
Tyhjää ruokapussia kantava saa myös sellaisen einoleinomaisen kirjattoman ja karjattoman mielentilan; voit samaistua Paulaharjun, Haanpään tai Walleniuksen hahmoihin tai menneitten polvien aivan toisenlaiseen patikointielämään. Ja jos kuitenkin on säilynyt tiraus kaasua ja nuukuuksissa säästetty teepussi, ehkä vieläpä pikku korpunpalanen, puolen päivän teehetki on kuin paras juhla-ateria.
Viime kesänä hyökkäsin juuri ennen sulkemista Kilpparin Retkun seisovaan pöytään. Pikkuisen talonväki katseli, että onpas sedällä ruokahalu. Mutta roskiinhan ne olisivat menneet, joten eivät vaatineet kolminkertaista maksua.
Talvireissuilla en anna ruuan loppua. Kesällä sitä vastoin en pidä yhtään kauheana, jos viimeisenä retkiaamuna herään ilman syötävää ja kaasua. Onhan ainakin reppu niin kevyt kuin se sillä varustuksella voi olla.
Mutta joka kerta, kun sapuska on loppunut, olen kyllä kuuliaisesti suunnannut kengänkärjet kohti ihmisten ilmoja. Matkaa on tavallisesti tuollaiset reilu pari peninkulmaa, joka sinänsä ei kevyellä kantamuksella olisi paljon. Vastaan tulee aina ilmiö, jonka nimi lienee rasva-aineenvaihdunta. Ensi askeleesta pitäen täytyy tahallisesti ja tietoisesti hidastaa menoa, muuten koittaa jossain vaiheessa ylittämätön heikotus. Omiin kykyihin ja siihen rasva-aineenvaihduntaan sopivalla köpöttelyllä sitä sitten vain jaksaa tunnista toiseen. Eikä ole yhtään harvinaista, että tulee merkillinen kevyt euforinen olo.
Tyhjää ruokapussia kantava saa myös sellaisen einoleinomaisen kirjattoman ja karjattoman mielentilan; voit samaistua Paulaharjun, Haanpään tai Walleniuksen hahmoihin tai menneitten polvien aivan toisenlaiseen patikointielämään. Ja jos kuitenkin on säilynyt tiraus kaasua ja nuukuuksissa säästetty teepussi, ehkä vieläpä pikku korpunpalanen, puolen päivän teehetki on kuin paras juhla-ateria.
Viime kesänä hyökkäsin juuri ennen sulkemista Kilpparin Retkun seisovaan pöytään. Pikkuisen talonväki katseli, että onpas sedällä ruokahalu. Mutta roskiinhan ne olisivat menneet, joten eivät vaatineet kolminkertaista maksua.
-
hartsuherra
- Viestit: 142
- Liittynyt: 31 Heinä 2013 09:13
Ei ole koskaan loppunut. Minimissään sokeria on aina jäänyt. Vaellukset ovat kuitenkin elämyksiä positiivisessa mielessä ja jos energia loppuisi ja suorituskyky heikkenisi tulisin pois. Kärsiminen ei kiinnosta. Kuitenkin suomessa kävelet kesäaikaan mistä tahansa kolmessa päivässä tien varteen hitaammallakin vauhdilla ja suunnittelemalla ruoka-annoksia ongelmaa ei voi syntyä.
Kesällä lievästi vajaat ruoka-annokset eivät esimerkiksi max 10 päivän vaelluksella haittaa lainkaan. On tietenkin yksilöllistä miten energiaa kukin saa omasta kudoksesta mutta käsittääkseni on noin 2-2.5 kertaa edullisempaa ottaa tuo vajaus, siis ehdottomasti vain pieni osa omasta kehosta suhteessa kannettuun grammaan kuivamuonaa. Painon putoaminen on melko pientä edellyttäen että nestetasapaino säilyy. Survival pelleilyyn en itse hukkaisi päivääkään, armeijassa sitä oli jo tarpeeksi. Talvella pyrin syömään tarpeeksi. Ainakin minulla tulee nälässä helposti vilun tuntemuksia. Ehkä olen kokematon tässä suhteessa.
Kesällä lievästi vajaat ruoka-annokset eivät esimerkiksi max 10 päivän vaelluksella haittaa lainkaan. On tietenkin yksilöllistä miten energiaa kukin saa omasta kudoksesta mutta käsittääkseni on noin 2-2.5 kertaa edullisempaa ottaa tuo vajaus, siis ehdottomasti vain pieni osa omasta kehosta suhteessa kannettuun grammaan kuivamuonaa. Painon putoaminen on melko pientä edellyttäen että nestetasapaino säilyy. Survival pelleilyyn en itse hukkaisi päivääkään, armeijassa sitä oli jo tarpeeksi. Talvella pyrin syömään tarpeeksi. Ainakin minulla tulee nälässä helposti vilun tuntemuksia. Ehkä olen kokematon tässä suhteessa.