Djatlovin solan onnettomuus
-
tyy
Tähän minäkin uskon.Louestaja kirjoitti:^ Miksi ihmiset aina olettavat, että avaruudessa on nimenomaan älyllistä elämää. Siellähän voi olla läjäpäin täysiä typeryksiä ja suoranaisia idiootteja?
On vaikea kuvitella miten ufot ja keskitysleirit eivät liittyisi tähänkin Djatlovin retkueen onnettomuuteen. Ovathan ne molemmat ikivanhoja keksintöjä, joista 1800 -luvun lopulta alkaen on median ansiosta kehittynyt oikeita super-ilmiöitä. Eivätkä kumpikaan niistä ole mitään hörhöjen keksintöä, vaan ihan oikeiden valtiomiesten ja tiedemiesten saavutuksia, unohtamatta tietenkään uskonnollisia vaikuttajia.
Olen kohtalaisen varma siitä, että alunperin ihminen oli alunperin kehittymässä ihan oikeasti älykkääksi lajiksi, mutta sitten ufot sekaantuivat asiaan ja nyt olemme suurimmaksi osaksi typeryksiä ja idiootteja...
Luultavasti Djatlovin retkikunnalle ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kömpiä lumihankeen ja purra kielensä poikki. Olivat ihmiskunnan viimeiset älylliset edustajat.
Mikään ei ole niin varmaa kuin minä
- Pirunportti
- Viestit: 1474
- Liittynyt: 15 Touko 2012 11:06
Oma arvioni on, että noilla retkeilijöillä teetettiin heidän tietämättään jonkinlainen koe, jossa heidät altistetiin radioaktiiviselle aineelle esim avattaessa räjähtäneen tai palamaan syttyneen esim muonapakkaukseksi naamioidun tai retkikeittimeen kätketyn ansan kautta. Se selittäisi niin radioaktiivisuuden, palovammat, teltasta pikaisesti pakenemisen kuin pakokauhunkin.
Sinkkiarkuissa hautaaminen kertoo sekin jo jotain. Pakkasessa jäätyneitä ruumiita ei olisi tarvinnut laittaa sinkkiarkkuihin, jos ei olisi ollut pelättävissä, että vainajista voi välittyä jotain epäterveellistä hautajaisväkeen.
Sinkkiarkuissa hautaaminen kertoo sekin jo jotain. Pakkasessa jäätyneitä ruumiita ei olisi tarvinnut laittaa sinkkiarkkuihin, jos ei olisi ollut pelättävissä, että vainajista voi välittyä jotain epäterveellistä hautajaisväkeen.
Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
- Pirunportti
- Viestit: 1474
- Liittynyt: 15 Touko 2012 11:06
- Kaarle Suurehko
- Viestit: 1778
- Liittynyt: 22 Joulu 2011 19:26
-
Antti Lahtela
- Viestit: 242
- Liittynyt: 28 Joulu 2011 09:41
- Paikkakunta: Hamina
Ei tähän Djatlovin solan tapaukseen USA:ta pidä sotkea tai mitään vihreitä ufomiehiä. Tuohon aikaan tehtiin paljon ydinräjäytyksiä ja pitihän tiedemiesten saada omiin tutkimuksiin perustuvaa tietoa säteilyn vaikutuksesta. Sinkkiarkut ja alueen eristäminen kolmeksi vuodeksi puhuvat selvää kieltä säteilystä. Retkeiljät olivat siis tietämättään koekaniineja.
USA:ssa ja Saksassa kokeisiin käytettiin mielisairaita ja kehitysvammaisia - kuten myös lääkekokeisiin.
USA:ssa ja Saksassa kokeisiin käytettiin mielisairaita ja kehitysvammaisia - kuten myös lääkekokeisiin.
Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
-
ilkka.tapani
- Viestit: 221
- Liittynyt: 10 Heinä 2013 21:10
-
Kaukomieli
- Viestit: 205
- Liittynyt: 29 Heinä 2013 23:15
UFO = Unidentified Flying Object. Sellaisia lentelee ilmassa tuon tuostakin, että katsoja ei niitä tunnista että mikähän se tuokin lentelijä on. Jopa sellaisia lentelee, ettei viranomainenkaan tiedä että mikähän siellä viipottaa, ei vaikka menisi katsomaan kun ei enää sitten löydy. Eli kyllä niitä UFOja lentelee paljonkin, mutta avaruusimmeisten kanssa niillä ei liene mitään tekemistä.
-
tyy
Mihinkään tuollaiseen ei ole syytä uskoa. Olen varma, että selitus on yksinkertaisempi. Tämäkin tapaus on jo muuttunut mytologiaksi, eikä sitä enää jälkikäteen ole helppo tutkia.Ursus kirjoitti:Ei tähän Djatlovin solan tapaukseen USA:ta pidä sotkea tai mitään vihreitä ufomiehiä. Tuohon aikaan tehtiin paljon ydinräjäytyksiä ja pitihän tiedemiesten saada omiin tutkimuksiin perustuvaa tietoa säteilyn vaikutuksesta. Sinkkiarkut ja alueen eristäminen kolmeksi vuodeksi puhuvat selvää kieltä säteilystä. Retkeiljät olivat siis tietämättään koekaniineja.
USA:ssa ja Saksassa kokeisiin käytettiin mielisairaita ja kehitysvammaisia - kuten myös lääkekokeisiin.
Erilaiset uskomukset jäävät siis elämään.
Joskus lintuharrastuksen alkuvaiheissa ilmassa lenteli lähes pelkästään ufoja, nyt onneksi harvemmin.Kaukomieli kirjoitti:UFO = Unidentified Flying Object. Sellaisia lentelee ilmassa tuon tuostakin, että katsoja ei niitä tunnista että mikähän se tuokin lentelijä on. Jopa sellaisia lentelee, ettei viranomainenkaan tiedä että mikähän siellä viipottaa, ei vaikka menisi katsomaan kun ei enää sitten löydy. Eli kyllä niitä UFOja lentelee paljonkin, mutta avaruusimmeisten kanssa niillä ei liene mitään tekemistä.
Aika ronski yleistys. Ei se, että toimittajilta uupuu järkeä, tee koko ihmiskuntaa järjettömäksi.Ursus kirjoitti:Varmin todiste siitä, että maan ulkopuolella on älyllistä elämää on se, etteivät ne ota ihmisiin yhteyttä. Kuka hullu haluaisi tulla sotketuksi ihmiskunnan asioihin. Katso todistukseksi älyttömyydestämme päivän uutisotsikot lehdistä.
Onko kukaan vielä ehdottanut Djatlovin kohtaloksi säilykepurkkiin kätkettyä hermokaasua? Psykokaasuhan tekee ihmisen sekapäiseksi.
Mikään ei ole niin varmaa kuin minä


