Mitä sinappia nuotiomakkaran päälle?
-
- Viestit: 1665
- Liittynyt: 26 Tammi 2006 13:12
Auran sinapinsiemeniä kaksi laatikkoa. 4,5 dl kermaa. 1 rkl perunajauhoja. Pippuria. Sokeria n. puolet jauhoista tai 2/3.
Vatkaa jauhot sekaisin ja sokeri. Lisää kerma. Sekoita sekaisin. Ei saa kiehuttaa, vaan kun alkaa saostua, pois liedeltä ja kattila kylmään veteen. 1 rkl viinietikkaa perään ja vatkausta. Ehkäpä öljyäkin olisi voinut laittaa kiehauttaessa. Kerma voi olla puolet kuohua ja puolet ruoka tai kahvikermaa.
Jäähtynyt kun on, niin purkkeihin ja kylmään ja seuraavana päivänä valmista.
Viinietikan lisäksi tai tilalla voi laittaa konjakkia.
Jos löytää oikeat suhteet, niin tämä cocteili mene nenään pienemmästäkin nokareesta ja isommasta myös silmien kautta höyryääpi

Viimeksi muokannut Sarekretkeilijä, 29 Kesä 2015 19:42. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 717
- Liittynyt: 04 Helmi 2006 00:49
Auran väkevää eli punaista. Kumma juttu, mutta minun makuhermoissani tuo komparaatioketju "mieto->väkevä->tulinen" ei sinapeissa oikein toimi, vaan se "väkevä" on mielestäni tujuinta tavaraa. "Tulisen" maun maistan jotenkin miedompana ja liian makeana.
Ja pakko mainita: muuta makkaraahan nuotiolla ei voi käristää kuin Kivikylän Huiluntuhtia. Ei vain voi.
Ja pakko mainita: muuta makkaraahan nuotiolla ei voi käristää kuin Kivikylän Huiluntuhtia. Ei vain voi.
"Det gör ont, men gå ändå, du är här och kom hit som en vandrare"
Oletko ehtinyt kokeilemaan Auran Tosi tulista ?oaivi kirjoitti:Auran väkevää eli punaista. Kumma juttu, mutta minun makuhermoissani tuo komparaatioketju "mieto->väkevä->tulinen" ei sinapeissa oikein toimi, vaan se "väkevä" on mielestäni tujuinta tavaraa. "Tulisen" maun maistan jotenkin miedompana ja liian makeana.
Myynnissä vain pikku tuubissa ja kokomusta väri, teksti keltaisella.
Makkaran päälle menee Auran Tulinen, tai Tosi tulinen, tai joskus Kotisinapin Barbeque.
Sehän siinä vipeltää.vaari kirjoitti:Siili?