Kahvi
Kahvi
Nyt kun olen kahvin juonnin jalon taidon opetellut, pitänee siis opetella sen keittäminenkin leiriolosuhteissa. Onhan tietysti olemassa kahvijauheita, mutta kunnon Presidenttiä sen olla pitää.
Eli laittakaapas tulemaan vinkkinne hyvän kahvin keittoon. Keittimenä minulla on Trangia, mutta pannua en ole vielä hankkinut.
Kotona lisään kahviin reilun lurauksen kermaa. Mikä on paras vaihtoehto tälle reissussa?

-
- Viestit: 812
- Liittynyt: 12 Tammi 2006 15:50
Omalla kohdalla selkein ohjenuora on ollut laittaa kahvinpuruja varmuudeksi vähän liikaa.
Harvemmin maastossa tulee jatkuvasti keiteltyä tai nappailtua termoksesta, niinkuin kotioloissa ja silloin kun kahvia eteensä saa, pitää olla tuhtia tavaraa.
Kulutus on tosin silloin aika reilua ja viime kerralla olikin peräti kahvimitta mukana. "Välikahvit" otin sitten kofeiinipillerin muodossa.
Ihan muuten perustyylillä olen keitellyt. Kiehautus, purut, kiehautus, seisotus.
Tästäkin joku varmaan löytää huomautetavaa.

Presidenttiin olen siirtynyt minäkin(kyttään aina K-kaupan tarjouksia joissa Pressaa saa silloin 2pkt 5e:llä/ostoskerta).
Viime aikoina olen suodattanut suoraan isoon mukiin.
Itse juon mustana .Hätätilassa kai maitojauhekin käy maidon/kerman korvikkeena .
Jossain säikeessä oli juttuakin noista retkikermoista....

Presidenttiä menee täälläkin. Kahvin teen kiehauttamalla vedet, mittaamalla porot summamitalla (reilu keko keskelle), annan seistä vajaat 5 min (sekin summamitalla) ja kopautan pannua, jolloin porot tippuvat pohjalle.
Kahvia varten on kaupoissa näkynyt jonkinmoista "kermajauhetta", kermaa/maitoa kahvissa käyttävät kaverini ovat moista jopa kehuneet.

Kunhan välttää noita euron kahvipaketteja, niin hyvää tulee Trangian kattilalla tai kahvipannulla.
Nachos manin ohje maanmainio. Mikäli haluat nopeammin juoda höyryävää porotonta kahvia, heitä tilkka kylmää vettä pannuun lopuksi.
Ja kermajauhe on oiva, jos haluat laajentaa makuskaalaasi.

Alhaalta ylös
sivulta eteen
kaarran kaaressa komeassa
sivulta eteen
kaarran kaaressa komeassa
Kahvinporot voi laittaa jo kylmään veteen suoraan, ja kun sitten kiehahtaa, niin seisotus / tilkka kylmää. Jos on hoppu juontiin voi säikäyttää myös täräyttämällä jotain tasaista vasten.
Kahvipannun olisi vissiin parasta olla muuta kuin alumiinia, ettei liukene pannu happaman vuoksi päähän ja muisti pihalle.
Jos keität kahvin termospulloon tee se ehdottomasti näin:
Laita kahvinporot termarin pohjalle ja kaada kiehuva vesi päälle. Kahvi on näin tehden kuin vasta keitettyä vielä tuntien kuluttuakin!
Jos keität kahvin ja kaadat sen valmiina termariin, kahvi jäähtyy ja väljähtyy kuin se olisi huonolla keittimellä suodatinkahvista tehty ja lasipannussa tuntikausia seisotettu.

Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
- j_susiraja
- Viestit: 440
- Liittynyt: 11 Tammi 2006 13:36
- Paikkakunta: Nokia
- Viesti:
Niin, Nachoksen ohje käy kyllä. Kiehautus riittää, keittää ei saa enää kahvin lisäämisen jälkeen.
Itse en kermaa käytä, mutta kahvimaidot saa tehtyä maitojauheesta helposti pienessä pullossa. Tulee parempaa kuin suoraan kahviin sekoittamalla. Yleensä juon kuitenkin mustana.
Pieni määrä suolaa veden seassa parantaa kahvin makua, lumesta sulatetussa vedessä varsinkin.
Vänkä kertoi laittavansa kylmää vettä kahvin sekaan. Opin myös tuon kahvin "säikyttämisen" isältäni. Toimii hyvin.

- Viestit: 1691
- Liittynyt: 15 Touko 2006 21:35
Kirkasta vettä, ruttukuksalla mitaten, kiehautus, koussikalla pyönät reilusti mitaten, hämmennys, kiehautus, hämmennys, kans kiinni seisomaan. Muutaman minnuutin piästä koussikalla kolome kertoo kovasti pannun kumpaannii kylykeen kopkopkop. Ja kohta nokan selevitysvesi joka pallautettaan pannuun ja kans kiinni. Jonnii aijan kuluttua ala kuroja nuamaas.
Pyönävellissä on aena vähän kareksia eikä ihan kirkasta välttämättä suakkaa. Kuivakerma lie jottain rasvasotkosta, joka jiäpi osittain kokkareiseks. Ite en juuri käytä muuta ku imeläkiven kuppia kohti.
Ku laeskottaa, on tyyvyttävä kultamokan murukahvin ja kaakaon ja sokerin tai cappukiinodajmin sekotukseen.

Eläkeehä immeisiks
UÖ
UÖ
Tunnustan "epäerähenkisyyteni" tässä asiassa: Teen Trangiallakin useimmiten suodatinkahvia, koska sen sisään mahtuvan 0,9 litran pannun sisällöstä turhan suuri osa olisi poroja pannukahvia tehtäessä.
Mukana siis muovinen suodatinkuppi ja tarvittava määrä suodatinpusseja. En ole tarkkaan laskenut, mutta kahvia kuluu viikon reissulla uskakseni ainakin suodattimen painon verran vähemmän pannukahviin verrattuna, pannukahviin tulee laitettua poroja turhan paljon.
Pannukahvit teen silloin kun teen sitten isommalla pannulla tai pakilla nuotiolla: Veden kiehautus,porot pannuun tai pakkiin arviokaupalla, kuohautus ja muutaman minuutin selkeyttäminen - ja plöroterästeet vielä sekaan...

Tässä ehkä vähän harvinaisempi kahvipannu. Toimintaperiaate; Vesi kuumennetaan ensin lähes kiehuvaksi, sitten pannu vain käännetään ylösalaisin. Vesi valuu kestosuodattimen läpi jossa juhlamokat ovat. Pari kupillista tulee kätevästi.
-
- Viestit: 1665
- Liittynyt: 26 Tammi 2006 13:12