Miellyttävin kämppämuisto

[TiMoKo]

Minulla on monia hyviä kämppämuistoja, ehkä on luvallista muistella enemmän kuin yksi. Syyt on varsin vaihtelevat. Yksi jota olen usein muistellut:
Kalkkoaivin autiotupa ja joku kevätvaellus. Olin koirani kanssa yksin tuvalla kunnes illalla paikalle saapui poromies porokoiransa kera. Aika usein kuulee puhuttavan, että poromiehet eivät pidä turistien koirista, omat kokemukseni ovat kyllä toisenlaiset. Nytkin koirat tulivat tuvassa kohtalaisen hyvin toimeen, mutta aktiivisesti siinä touhusivat. Poromies tuumasi että eiköhän laiteta nuo koirat pihalle touhuamaan, niin voidaan rauhassa keskustella. Ja päästimme koirat oven raosta pihalle jatkamaan omia juttujaan.

Toinenkin mieleen jäänyt kokemus liittyy poromieheen ja vielä samalle alueelle. Kutukosken kämppä, kämpälle jäi kolme poromiestä yöksi, isä poikineen vai oliko poika ja vävypoika. Oli todella mukavat keskustelut illan aikana. Heräsin aamulla kait ensimmäisenä ja ajattelin nousta virittämään kaminaan tulta. Mutta en ehtinyt kuin laverin reunalle, kun vanhempi poromies pomppasi kuin jousen päältä ylös ja samantien oli jo tuli kaminassa. Monesti olen tätäkin miettinyt että mikä tällaiseen ystävälliseen tai kohteliaaseen käytökseen johti, joku perinne?

Ja kolmas hyvänä ja erikoisena kokemuksena on jäänyt mieleen ensimmäinen yö Manto-ojan kunnostetussa kämpässä. Oikeasti todella tiukka vähän yli viikon "putki" oli takana. Joka ikiselle päivälle oli pitänyt miettiä kuinka vajaa 20 henkilöä organisoidaan päivän askareihin ja pakertaa itsekin sitä mitä osasi ja lopputulos oli nyt näkyvillä. Vanhojen peskalankkujen päälle kun oikaisin selkäni niin oli käsittämättömän upea olo, kun oli saanut viettää tämän upean ajan aivan uskomattoman hienossa joukossa. Sen yön aikana ehti nukkumisen lisäksi miettiä tapahtunutta ja ihmetellä että miten tämä saattoikaan onnistua.

[Hanu]

Tuli mieleen yksi ensimmäisiä autiotupamuistojani, johon ei kylläkään liity yöpymistä. Olin ehkä 13v, kun ensimmäisen kerran hiihdettiin äitini kanssa konelatua Ylläsjärveltä Kotamajan kautta Aakenuksen Pyhäjärven autiotuvalle. Tupa oli äitini haaveena ollut vuosia ja hänellekin eka kerta siellä. Jotenkin minullekin siitä oli tullut hieman mystinen tavoite. Lenkistä tuli n.50km ja itse tupa oli jännä kokemus mustuneine sisäseinineen. Paluumatkalla meinasi voimat loppua. Onneksi eväitä riitti. Ilta oli aika pitkällä, kun viimein saavuimme kylille. Huhtikuussa toki valoisaa riitti. Oli kyllä voittaja fiilis, kun ekan kerran tuli n.50km päivässä hiihdettyä, vaikkakin latua.

[Jouni]

Paljon yövyn autiotuvissa eikä huonoja muistoja ole oikein yhtään. Hyviä muistoja on runsaasti, mutta sanotaan nyt vaikka joulu Tenomuotkan tuvalla. Nellimistä tulossa, Kilpparille menossa. Hetassa tankattu ruokaa ja mm. vedetty ahkioissa 2 kg kinkku, lanttu- ja porkkanalaatikko, konvehteja ym. Pussimuusijauheesta onnistuimme hauduttelemaan ihmeen hyvän imelletyn perunalaatikon kamiinan kulmalla. Kyllä herkuteltiin ja löhöttiin.

[lepposasti]

Vanhalla Sarmitunturin kämpällä avotakkoineen oli aikoinaan hieno tunnelma kevään hiihtoreissuilla. Litjojärven kämppä oli vielä pienempi. Molemmat valitettavasti tuhoutuneet. Riekkokammissa Appistunturin vieressä yöpyminen oli myös ainutlaatuinen kokemus. Tässä kammissa ei ole yhtään turhaa neliötä ja silti kaikki tarpeellinen. Ehkä epämiellyttävin kämppäkokemus oli saapuminen Suivakon autiotuvalle, kun oven edessä lattialla odotti iso halosta veistetty miehen sukuelin. Samaa taidesuuntausta löytyy myös Muotkatuntureilta Nirvajoen kammin huussista. Että monenlaista on kulkijaa metsissä ja tuntureilla.

[Pepi]

Pahakurun tupa oli eräs mielipaikoistani silloin, kun se vielä oli kamiinan lämpöä varaavan tiilimuurin ansiosta ja hatarasta ovesta huolimatta eräs tasaisimmin lämpimänä pysyvistä. ikkunasta näkyvä Outtakka, jonka sen takaa nouseva revontulikaari sai näyttämään tulivuorelta ja sitten tammikuun yhdeksännen päivän keskipäivän odotus:

Ovi auki ja laverille loikomaan ovea vastapäätä. Kun tähtitieteellisen puolenpäivän hetki koitti, kaamos päättyi ja auringon ensimmäinen pilkahdus Maanselän takaa valaisi loikoilijan kasvot. Hetki, jonka kokemisen Olli Auton vihje teki mahdolliseksi.

[mcinen]

Parin kuukauden viiveellä oma pieni kontribuutioni tähän ketjuun:

- Ensimmäinen pidempi vaellusreissuni oli Karhunkierros lokakuussa 2008. Viimeinen yö nukuttiin Porontimajoen vanhassa autiotuvassa, joka on vanha mylly ja rakennettu siis osittain joen päälle. Oli somaa käydä nukkumaan, kun makuulaverin alapuolelta kuului veden virtaus ja nurkasta kamiinan rätinä.
- Ensimmäinen reissuni Kilpisjärvelle ja parin yön piipahdus maastoon elokuussa 2010. Saavuin sateisen päivän jälkeen Ailakkajärven autiotuvalle. Sadepilvet väistyivät ja ilta-aurinko tuli vielä tervehdykselle. Auringon laskettua taivaalle nousi täysikuu. Sitä katselin tuvan ikkunasta -- olin ainoa henkilö tuvassa sinä yönä -- ja mietin, että mitä olen tehnyt ansaitakseni näin hienon elämyksen.

[LauriA]

Eka kerta Tahvon tuvalla vei jalat suusta. Nyt siellä on jokunen käynti tehty. J̌oten seuraava ja viimeinen on joulu varaustuvassa vuonna X

[Normanton]

Itsellä tulee ensimmäisenä mieleen pari vuotta sitten helmikuussa vietetty välipäivä Vaskojoen kämpällä Lemmenjoella.

Oli kylmät kelit, päivisin lämpötila pyöri siinä -25-30c välillä ja yöllä mentiin alle -30c. Hanki ei kantanut yhtään. Kylmän teltta yön jälkeen todettiin että eiköhän lähdetä hiihtämään Vaskojoen kämppä kohti. Päivä oli ihan uskomattoman rankka vaikka matkaa tuli vain reilu 12km, hanki upotti ja pakkasesta huolimatta ilmassa oli pieni tuulenvire niin taukojen pitäminen oli vaikeaa kun hiestä märissä kamppeissa tuli heti kylmä. Lopulta päästiin tuvalle joskus ennen puoltayötä. Muistan että suurinpiirtein halailtiin kaminaa, kun saatiin tulet aikaiseksi.

Kämppä kuitenkin lämpeni yllättävän kivasti, tupa oli oikein passeli, sopivan kokoinen ja puitteet ihan viimeisen päälle. Oli uusi puuliiteri ja huussi, sauna löytyi ja paikkakin oli hieno vaskojoen törmällä. Päätettiin jäädä tuvalle pitämään välipäivää, syötiin hyvin, lämmitettiin sauna ja kummasti elämä alkoi taas hymyilemään.

[hannes]

Yhtenä talvena tehtiin hiihtoreissu Karesuvannolta ylös ja rajalle ja lopulta Kilpisjärven kylälle.
Ensimmäinen päivä oli minulle niin rankka, että kun päästiin tuvalle ( en nyt muista nimeä) vaivuin ritsille kahdeksi kolmeksi tunniksi ja kaveri sai hoitaa lämmityksen ja puuhuollon..

Loppureissulla ei tuollaista uupumista enää tullut, normaali väsymys vain.

En muista koskaan olleeni niin poikki!

[LauriA]

Itsellä tulee ensimmäisenä mieleen pari vuotta sitten helmikuussa vietetty välipäivä Vaskojoen kämpällä Lemmenjoella.

Oli kylmät kelit, päivisin lämpötila pyöri siinä -25-30c välillä ja yöllä mentiin alle -30c. Hanki ei kantanut yhtään. Kylmän teltta yön jälkeen todettiin että eiköhän lähdetä hiihtämään Vaskojoen kämppä kohti. Päivä oli ihan uskomattoman rankka vaikka matkaa tuli vain reilu 12km, hanki upotti ja pakkasesta huolimatta ilmassa oli pieni tuulenvire niin taukojen pitäminen oli vaikeaa kun hiestä märissä kamppeissa tuli heti kylmä. Lopulta päästiin tuvalle joskus ennen puoltayötä. Muistan että suurinpiirtein halailtiin kaminaa, kun saatiin tulet aikaiseksi.

Kämppä kuitenkin lämpeni yllättävän kivasti, tupa oli oikein passeli, sopivan kokoinen ja puitteet ihan viimeisen päälle. Oli uusi puuliiteri ja huussi, sauna löytyi ja paikkakin oli hieno vaskojoen törmällä. Päätettiin jäädä tuvalle pitämään välipäivää, syötiin hyvin, lämmitettiin sauna ja kummasti elämä alkoi taas hymyilemään.

Itsekkin kerkesin käydä muutama vuosi sitten ko. tuvalla mennen tullen. Saunaan ei sitten taida jatkossa enää päästä.
"Vaskojoen vuokratupa poistuu käytöstä vuoden 2026 alussa, mutta autiotupa tulipaikkoineen säilyy huollon piirissä. Vaskojoen sauna on ollut poissa käytöstä, eikä sitä enää oteta takaisin käyttöön."
https://www.luontoon.fi/fi/palvelut/vas ... 026-alkaen

[Tazba]

Itsellä ollut mukavia autiotupa öitä useita vuosien varrella.
Kerron tässä ensin mieleen tulevan:

" 2023 Elokuussa olin vaeltamassa omaa "4 viikkoa, 400km, 40 vuotiaana" -vaellustani Njurkulahdesta Kilpisjärvelle.
Matka alkoi olla jo voiton puolella ja Okkivaara-Tenomuotka väliä kuljin.
Poroenon ylitys Tenomuotkassa oli yllättänyt vaeltajan haastavuudellaan ja olihan sinä päivänä kuljettukin jo monta tuntia. Itä-rannalta lähdettäessähän ylityksen helpoimmat osat tulevat ensin. Syvin kohta, jossa kovin virtaus tulee vastaan viimeisellä parillakymmenellä metrillä. Keskellä jokea hyvän ylityskohdan etsiminen alkoi ylävirtaan kävelyllä ja ylitin lopulta joen jalat ja sauvat tutisten väsyneenä.

Pidän itseäni ihan kykenevänä vaeltajana, mutta tuo ylitys päivän päätteeksi imi ukosta kaikki mehut ja rojahdin rannalle päästyäni heinikkoon huohottamaan. Hengähdettyäni lähdin etsimään tupaa, jossa en ollut ennen käynyt. Ja löytyihän se tupa tietenkin polun päästä koivikosta. Ensitöikseni laitoin kamat laverille ja aloin virittelemään kaminaan tulia huomaten että se oli tungettu aivan täyteen sekalaista sälää. Hieman kiroilutti ja taisin ääneenkin todeta että pitihän se arvata, kun tällainen kalamiesten läävä tämä...
Otin tuolia lähemmäs kaminaa jotta sytyttely helpottuisi ja huomasinkin, että kaminahan olikin ladottu täysin oikeaoppisesti sytykkeineen, syttypuineen ja odottaisi vain tikun raapaisua. Sen tikun raapaisin ja tulet lähtivä palamaan samantien.

Seuraavaksi laitoin kamat kuivumaan ja sitten ruuanlaittoon.
Illan mittaan tulin ajatelleeksi, että omalle kohdalle ei valmiiksi ladottua kaminaa ole sattunut koskaan ennen(eikä toistaiseksi tuon jälkeenkään) reilulla parillakymmenellä vaelluksellani.
Tietenkin olisin pärjäillyt Elokuisen yön teltassakin ilman tulia. Kuitenkin tämä edellisen kävijän ele seuraavalle, jolla sattui olemaan vaikeuksia juuri ennen kämppää lämmitti mieltä. Ihmisten kohtaamisestakin oli jo kulunut 7 päivää, joka edelleen oma erakko-ennätys vaelluksilla. "

[Nuortti]

Ehkä miellyttäviksi kämppämuistoiksi lasketaan myös tuvat, jossa kiehiset on valmiiksi vuoltu. No, nykyään ei koivuklapeista kukaan viitsi yrittää vuolla kiehisiä.
Mutta silloin kun kiehiset olivat kuin taideteoksia, niin kivahan niitä oli katsella. MUTTA KUN NIITÄ EI RASKINUT KÄYTTÄÄ...

[KaukoAntero]

Kämppiä olen käyttänyt vaellusurani aikana melko vähän, koska liikun aina sulan maan aikaan. Jos nyt yksi pitää valita, ehkä poikkeaminen Iso-ojan pienelllä kämpällä toisella vaellusreissullani (ja ensimmäisellä sooloreissullani) 1976. Lompsin sinne Tahvolta ja olin perillä aikaisin iltapäivällä. Keräsin mustikoita ja keittelin mustikkavellin illallisen jälkiruuaksi. Nukuin yön kämpäm kapealla penkillä. Aikaa on mennyt, joten muistikuvat saattavat olla vähän hataria. Silloin ottamani kuva on näköjään edelleen tupakortistossa.

Kauko

[Pepi]

Ehkä miellyttäviksi kämppämuistoiksi lasketaan myös tuvat, jossa kiehiset on valmiiksi vuoltu. No, nykyään ei koivuklapeista kukaan viitsi yrittää vuolla kiehisiä.
Mutta silloin kun kiehiset olivat kuin taideteoksia, niin kivahan niitä oli katsella. MUTTA KUN NIITÄ EI RASKINUT KÄYTTÄÄ...

Ei raskinut, ei. Kerran sain jälkeeni tulleelta moitteet, kun en ollut jättänyt kiehisiä. Tarjolla oli pelkkiä kouvuklapuja. Kun huomautin, että olinhan jättänyt ainakin puolen ämpärillisen verran valmiiksi kiskottuja tuohia sytykkeiksi, hän ihmetteli että olivatko ne sitä varten...

Oli kotona opetettu, että saunapuista kiskotaan tuohet pois, ettei kiukaan hormi nokeennu.

[naavahauki]

Sain helpon paikan oleskella flunssan paremmaksi.