Miellyttävin kämppämuisto

[Eräkulkuri]

Tämä asia tuli mieleen, kun olin sairaalassa nyt pari vuorokautta ja ankean tilanteen vastapainoksi koitin muistella mukavia asioita vaelluksilla, tilanteita missä oli ollut nautinnollinen flow-tila parhaimmillaan. Paikkoja ja tilanteita on kyllä useita, mutta ehkä se olisi tunnelma ja tuntemukset Karhuojan kämpällä saunan jykevällä kelorakenteisella terassilla hikisen päivän saunomisen jälkeen. Siinä syyskuisen ilta-auringon paisteessa ruskan värjäämän suomaiseman ja puron varren koivikon katveessa vilvoitellessa nautittu konjakki osaltaan viritti kyllä flow-tilaan, jota mielelläni muistelin sairasvuoteellani.

Olisi mielenkiintoista kuulla muidenkin vaeltajien parhaiten mieleen jääneistä nautinnollisista kokemuksista autiotuvilla.

[Nuortti]

Kyllä Karhuojan sauna taitaa olla UK-puiston huippua. Olen saunonut siellä aika useasti.

Mutta itse Eräkulkurin kysymykseen, niin vaikea on vastata. Ongelma tuottaa jo pelkkä sauna. Koska se jo sinällään on elämys.

Mutta pohdin asiaa ja kerron parhaan kokemukseni - ehkä valikoivasti eli saunallinen kämppä ja saunaton kämppä.
Ja tsemppiä Eräkulkurille!

[tiku]

Kun tuota pohdin, niin kyllä se avainsana tuntuu olevan sauna. Kun siihen sitten liitetään tuo Karhuojan saunan terassi ja ilta-aurinko, niin samaan taidan päätyä kuin Eräkulkuri. Toinen mieltä ylentävä juttu, joka ei suoranaisesti liity tiettyihin tupiin, on ollut joko täältä tai yleisesti tunnettujen vaeltajien tapaamiset.

[Hanu]

Aika vähän olen kämpillä öitä viettänyt ja niistä ei ole kovin paljon hienoja muistoja.

Yksi voisi olla ensimmäinen ilta Anterinmukassa vaimon kanssa "häämatkalla" marraskuussa. Toinen ilta olikin sitten erittäin tuskainen, kun havaittiin Kaarreojan veden nousseen pakkasen kiristyessä yli saapasvarren ja sinnehän oli tiemme aamulla.

Toinen voisi olla ensimmäinen kerta Korsatuvalla sen jälkeen, kun olimme Kultakurussa jutelleet Klausin kanssa. Saunottiin ja muisteltiin hienoa kohtaamista.

Enemmän hienoja muistoja liittyy yöleireihin tupien ulkopuolella.

[diver]

Samoin minulla nuo autiotupa yöpymiset senverran vähälukuiset että niistä ei niin paljoa kokemusta ole kertynyt.
Saunottuakin on tullut vissiin kerran härkävaarassa ja se jäi talvikelissä aika työläänä prosessina mieleen.Sen sijaan eräkulkurin kuvailemiin tunnelmiin pääsen nykyään tuolla oman kämppäni saunan kuistilla aina pitkän päivän päätteeksi.

[Nuortti]

Minulla on jäänyt mieleen yöpyminen Vongoivan kammilla. Lähdin aamulla ruska-aikaan Anterinmukasta kohti kammia kompassisuunnalla. Ruskan värit olivat hienot mutta erityisen upea oli Vongoivan kammin ympäristö. Kammilta satakunta metriä itään löysin kantarelleja.
Iltapäivällä istuin nuotiotulen ääressä. Vongoivanjoen alkuhaarat solisivat kammin vieressä. Aurinko loisti tunturien rinteillä ruskan värejä heijastaen ja nuotiossa kypsyi hyvin riippunut entrecote tinapaperin sisällä. Kantarellit kypsyivät trangian paistinpannussa. Näitä herkkuja syödessäni ja pikku ryyppyä ottaessani mieleeni tuli vääjäämättä Tapio Rautavaaran esittämän laulun sanat:

Jo vain tuntee, ken Lappiin on kulkeutunut,
mitä aiemmin ollut on vailla,
portti kaupungin kunhan on sulkeutunut
tenho outo on pohjolan mailla.

Tietääkö joku muuten mistä on syntynyt ajatus, että Vongoivan huiputtanut saa kiinnityksen Vaeltajien Vanhainkotiin?

[omat polut]

Yleensä tuvalle on miellyttävä mennä, tietää, että saa säänsuojaa ja varusteet voi huoltaa, ruoka helppo valmistaa ja tasainen nukkuma-alusta. Usein tähän liittyy jonkinlainen helpotuksen tunne, tietää että asiat järjestyy.

[Eräkulkuri]

Taitaa olla niin, että jos olisin kysellyt ikäviä muistoja autiotuvilta olisi vastauksia tullut huomattavasti enemmin ja onhan niitä täälläkin kerrottu eri yhteyksissä vaikka kuinka paljon.

Laitan vielä yhden omakohtaisen positiivisen kokemuksen talvelta, kun lopen uupuneena saavuin kämpälle. Näitä on kyllä useampia samanlaisia muistikuvia.

"Pitkän hiihtopäivän päätteeksi pääsin vihdoin kämpälle. Hengitys höyryää pakkasessa eikä kämpällä ole ketään. On sentään kiehiset jätetty valmiiksi. Ulkona pimenee. Tulossa on yksinäinen ilta.

Kairassa yksinäisyys on ylellisyyttä. Olet vain yksin ajatustesi kanssa kaukana kaikesta. Kun ulkona paukkuu pakkanen ja lumi narskuu askelten alla, niin sisällä kämpässä kynttilän valossa on kotoisan lämmintä. Kuuluu vain räiskettä tulen leiskuessa kamiinassa ja palavan honkapuun huminaa savuhormissa. Päivän rasitus painaa jaloissa. Se raukaisee ja ramasee. Makaat peskalla ja kaikki muu unohtuu. On vain hyvä olla."

Tämän kirjoitin jo aiemmin tuolla tunnelmointia osastolla.

[hannes]

Vähän samaa kuin Eräkulkurilla, ainakin siteeksi.
Mm. Härkävaaralla ja Korsatuvallla

[akallio]

Parhaiten tulee mieleen Hetta-Pallas -välin hiihto. Se oli ensimmäinen hiihtovaellus ja sattui huono sää, näkyvyys oli nollassa melkein koko reissun ajan. Kämpän seinän erottuminen valkoisuudesta oli aina helpotus. Erityisesti muistan Montellin majalle saapumisen. Taisi olla, että varsinainen talvireitti kulki tuossa kohden alempana, mutta me menimme tunturien yli kulkevaa reittiä. Suunnistettiin kartan ja kompassin avulla. Olemattoman näkyvyyden vuoksi suunnistus oli käytännössä reittiviittojen varassa, jotka eivät juurikaan erottuneet ja ilta alkoi käydä jo hyvin pimeäksi. Mielessä joutui käymään läpi vaihtoehtoa, että reitiltä pitää evakuoitua, eli tulla alas tunturista ja hakeutua kompassisuunnalla tielle. Tai koittaa löytää kuusenpersie, jossa pärjäilee yön yli.

Kun sitten pienen mökin hahmo alkoi piirtyä tummaan maisemaan niin helpotus oli kohtuullinen. Seuraavaksi näkyi valon kajastus ikkunasta - harmistus, pienessä tuvassa oli jo porukkaa. Mutta kun kopsuteltiin sisään, niin kävi ilmi, että joku oli käynyt tulia pitämässä ja jatkanut matkaansa. Pieni mökki, joka tarjosi suojaa ja jossa kaikki oli käden ulottuvilla, jäi hyvin mieleen. Se jäikin ainoaksi kerraksi kun olemme siellä yöpyneet. Useita kertoja sen jälkeen on yritetty yöksi, mutta aina on ollut maja "vallattuna". Nythän Montelli on sitten suurelta yleisöltä suljettu. Nykyään tuollaisella tuvalta tuvalle -reissulla olisi mukana tuulipussi tai joku muu kevyt majoite, sekä GPS. Emmehän me toki tuolloinkaan suuressa vaarassa olleet, ainoa riski olisi ollut nollanäkyvyydessä hiihtää lumivyörymaastoon tai jyrkänteeltä alas.

Sittemmin on jäänyt mieleen Sallassa Pahaojankurun uusi kämppä. Ei niinkään kämpän tai ympäristönkään vuoksi, vaan siksi koska meidän 1v yöpyi ensimmäistä kertaa kämpässä. Tupa oli täynnä ja aika paljon hermostutti, että mitähän tästäkin tulee. Mutta lopulta yö meni todella hyvin ja kaikille jäi kokemuksesta hyvä maku suuhun. Tuvassa muistan ihmetelleeni ruokapöytää - makuulaverilla oli tilaa vaikka kuinka monelle, mutta pöydän ympärillä vain kahdelle.

[Aaro]

Vongoivan kammilla vierailin esimmäistä kertaa -67. Silloin oltiin nuoria ja kiire kalaan Jaurulle eikä kammin katsastuksesta ole jäänyt juuri mielikuvaa. Paljon myöhemmin 2000 luvulla hitaammalla jalalla olen usein yön ja kahdenkin yli viipyillyt Vongoivan tunturihuippujen maisemissa. Erityisesti kevättalven reissuilla avotunturit ja kammi piti päästä kokemaan. Usein tultiin Siulalta umpihankeen, tietystä mutkasta Lihakuruun sydän pamppailen laskien ja yhä kovenevaa hankea ylöspäin kammille. Loppupäivästä koivut kuvioivat graafisesti tunturien rinteitä ja syvät varjot korostivat niiden muotoja.

Se perinteinen kammi oli jokseenkin pimeä. Kun sisään meni ja sulki oven sulkeuduit kammin maailmaan, vaikka ulkona ehkä valoa vielä olisikin. Hiihtomatkan lämpöisinä täydennettiin sivulaverien alusten puuvarastot, etsittiin vielä pari kolme isoa yöpuuta sopivasti käden ulottuville, vettä haettiin puoli kilometria alavirtaan matalasta purosta. Sitten tuli kaminaan ja kynttilään, makuupussit lavereille kaminan molemmin puolin, kömmittin puoliksi pusseihin, puoleen vuorikauteen ei sitten ollutkaan muuta kuin pientä iltapalaa, teeveden lämmittelyä ja puolinaista torkkumista ennen nukahtamista. Puita pystyi tarvittaessa nakkaamaan nousematta kaminaan ja yöllä piti muistaa kapealla laverilla kylkeä kääntäessä parin kolmen tunnit päästä laittaa uusi yöpuu kaminaan ja varoa ettei makuupussi päässyt pyyhkäisemään vajaan puolen metsin päässä vaanivaa kaminan useimmiten kuumaa kylkeä. Aamulla sitten yön viimeisistä hiilistä herätettiin rivakat kahvitulet. Tämä meitä kutsui niin monena talvena. Paluumatkalla Muorravaarakan ja Anterin kiekan jälkeen vielä toinen annos Vogoivan kammia ja kohti Kemihaaraa. Sitten tuli se uusi kammi ja mittariin lisää vuosia ja jäljelle jäi vain muistoja.

[Usmi]

Paljon on hyviä muistoja kämpiltä, mutta ainakin 1 jäänyt jotenkin erityisenä mieleen.

Vaelluksella juhannuksen tienoilla Puljun erämaa-alueella ja Lemmenjoen kansallispuistossa sää oli ensin oli kylmää ja tuulista eikä räkästä tietoakaan. Puolivälissä sää muuttui täysin tyyneksi ja helteiseksi jonka seurauksena kaikenlaista lentävää oli hetkessä ilmassa kiusana todella paljon. Tähän asti olin tehnyt kesäretket pohjoisessa aina joko kesäkuun alussa tai myöhemmin syksyllä eikä räkästä ollut koskaan suurta haittaa, enkä oikestaan ollut huomannut koko asiaa. Nyt kuitenkin tällä reissulla koko kauheus iski todella kunnolla. Hyttysiä oli pilvinä ympärillä ja suu täynnä ötökkää syödessä. Koko ajan jatkuva ininä vielä riesana, hermothan siinä meinasi mennä. Vielä kun sää oli helteinen, oli kävely rinkka selässä hikistä hommaa, eikä oikein voinut takkiakaan päällä pitää. Olin menossa Repokuolpunalta Huuvautsin kautta Avisuorajoen kammille. Suuri helpotus oli päästä helteisestä ötökkäpilvestä viileän, täysin hyttysvapaan ja hiljaisen kammin suojaan. Ilta ja yö kammissa meni hyvin, lepo rauhassa auttoi ja sen jälkeen loppureissu Kalmakaltion suuntaan sujui jo jotenkin leppoisammin.

[Eräkulkuri]

Hienoja tarinoita edellä kaikki. Kiva lukea ja kokea aitoja kertomuksia eri tilanteista ja eläytyä niihin. Mukavaa vaihtelua väline- ja varustelutietojen lomassa.
Kiitos kirjoittajille!

[diver]

Jos ihan otsikon mukaan muistelen niin yksi miellyttävimmistä kämppämuistoista lienee saapuminen tsuukisautsin tuvalle useamman päivän yhtäjaksoisen sateen saattelemana.vastaavaan en ole sen jälkeen sattunut.Silloin tuntui oikeasti hyvälle päästä kuivattelemaan vaatteet ja varusteet.Autiotupahan tuo ei ollut silloinkaan mutta avoinna ja keräilemällä ympäristöstä löytyi sen verran poltettavaa että ei tuvan vähiä varsinaisia polttopuita tarvinnut käyttää.Mukavahan siinä oli ruoka laittaa ja ettonet päälle pitää romppeitten kuivuessa.Matkaa jaksoi paremmalla mielellä jatkaa vesisateesta huolimatta.

[seppo]

Suoraan muistiinpanoistani, vuodenvaihteen tienoilla:

Laitoin varalta puhelimen herättämään sillä halusin lähteä liikkeelle klo 10, jolloin on jo riittävän valoisaa ja pitkä matka oli edessä. Lähdin Montellin majasta suunnilleen luoteen suuntaan Keräskeron ja Vuontiskeron välistä. Lasku kohti Keräsjärveä oli melko vauhdikas. Lisäksi menin moottorikelkkauraa, joka oli vain hieman leveämpi kuin ahkioni. Jarruttaminen suksia auraamalla oli hankalaa, ja osan matkaa laskin mäkeä takapuoli maassa, "tekstiilijarrutus".

Keräsjärveltä päin matka jatkui Suasjängän yli, poroaidan portin läpi, ja edelleen kohti Hannukurun tuvan länsi/lounaispuolella olevia järviä. Valon määrä alkoi jo vähentyä, hiihtelin tähtien loisteessa. Järvien jäällä tunsin nenässäni savun tuoksun, joten tiesin olevani jo lähellä tupaa. Loppunousu Hannukurun tuvalle on melko hankala. Tuvassa olikin muita kulkijoita ja pääsin myös saunaan.