Halpislenkkarit
Halpislenkkarit
Mun salomonin mastojuoksulenkkarit hajoaa taas. Riippuen vähän vuodesta, mutta mun lenkkarit räjähtää osiin noin 4-8 kk aikana.
Joka kerta ekana menee kantakuppi ja sitten pohja. Muut repeämät yms. myöhemmin. Samoja kenkiä tulee käytettyä retkillä, pyöräillessä, kaupungissa eli kaikkialla. Kilometrejä tulee nopeasti yllättävän paljon.
Hakusessa taas uudet maastojuoksulenkkarit, mutta tällä kertaa voisi kokeilla jos löytyisi jonkin halpakaupan valikoimista kiinan ihmeitä.
-Kalvoton lenkkari
-Halpa hinta
-Ohut pohja (tai paksu pohjallinen jonka voi heittää pois)
Kengät ei tule juoksuun tai muuhunkaan urheiluun jossa tarvitsisi erikoisia pehmustuksia. Niistä on lähinnä vain haittaa. Joskus katselin jotain noin 20€ lenkkaria jossa osa "vaimennuksesta" oli vain paksu pohjallinen. Ilman pohjallista saattoi olla ihan toimivakin kapistus.
Ennen kuin lähden metsästämään tälläisiä niin tuleeko mieleen missä kaupassa kenkiä olisi? Valikoima vaihtelee kaupungin mukaan, mutta en viitsisi halpislenkkareiden takia matkustella kauhean pitkälle. Hyöty häviää...
Lestistä sen veran, että salomonin lähes kaikki mallit istuu hyvin ja yleensä ilman pohjallista jotta kantakuppi olisi syvempi. Eli kohtalaisen kapea lesti.

- Sokosti Suomujoki
- Viestit: 2405
- Liittynyt: 26 Syys 2008 22:37
Olen ostanut lenkkareita Cittarilta, Motonetistä ja Tokmanni-ketjun myymälöistä. Varustelekassakin saattaa olla jotain absurdeja malleja.
Jokainen gramma on liikaa - http://sokosti.wordpress.com/
"Kyseinen nimimerkki SS on niitä joiden viesteissä ei useinkaan ole mitään perää. Sen olen todennut niin monesti vuosien aikana. " - Eräkulkuri
"Kyseinen nimimerkki SS on niitä joiden viesteissä ei useinkaan ole mitään perää. Sen olen todennut niin monesti vuosien aikana. " - Eräkulkuri
-
- Viestit: 388
- Liittynyt: 03 Huhti 2006 15:56
- Paikkakunta: Espoo
Ostin pari kesää sitten sittarista kiinalaiset tarranauhalenkkarit. Aluksi hankasivat rakkoja kantapäihini aivan riittämiin. Nyt ovat asttuneet jalkoihini. Ovat ihan ok tällaisessa rauhallisessa työkäytössä. Kestäviltä tuntuvat.
Maksoivat jotain 20€, joten hantalaatusuhde riittää minulle.
Maksoivat jotain 20€, joten hantalaatusuhde riittää minulle.
Polku on siinä, missä mies kulkee.
-
- Viestit: 4223
- Liittynyt: 19 Tammi 2006 21:32
- Paikkakunta: Espoo
Jep. Halpislenkkarit venyvät kovemmassa käytössä kelvottomiksi parhaillaankin muutamassa viikossa. Sen jälkeen pohja vääntyy jalan viereen pienessäkin väännössä vaikka nauhat olisivat miten kiinni.
Itse olen ostellut tyyriimpiä merkkejä tarjouksista noin 50 eurolla ja ovat pitäneet pintansa yleensä pari kolme kesää maastokäytössäkin. Isojalkaiselle noista tarjouksista vain ei usein löydy kokoja.

Mikään ei ole niin varmaa kuin minä
Re: Halpislenkkarit
Olen huomannut, että samojen kenkien käyttö vähän joka hommassa ei oikein toimi. Ainakaan silloin jos niiden tarkoitus on kestää edes pari vuotta.Timoa kirjoitti: Samoja kenkiä tulee käytettyä retkillä, pyöräillessä, kaupungissa eli kaikkialla. Kilometrejä tulee nopeasti yllättävän paljon.
Paras konsti kenkien iän pidentämiseen on se, että niitä on nurkassa pelukopallinen. Mistä sitten valitsee aina sen hetkiseen tarpeeseensa sopivimmat jalkineet.
Pelukoppasysteemissä pitää olla tarkkana, ettei siitä muodostu mitään tiettyjen kenkien lepokotia.
Homma toimii parhaiten silloin, kun kenkäarkiston on saanut sellaiseksi, että kaikki parit joutuvat hommiin tasapuolisesti. Tai ainakin melkein.
Yhden parin taktiikka olisi tietenkin kaikkein mukavin, jos sillä selviäisi edes parivuotta.
Kilometrejä ja lajeja vähentämällä, sekä kulkumaastoja maastoja ja kelejä karsimalla tuokin saattaisi onnistua, hyvässä lykyssä.
- rellusitikka
- Viestit: 2645
- Liittynyt: 21 Marras 2010 10:35
- Paikkakunta: Toholampi
Minulla on päinvastainen havainto jalkani on kokoa 42-43 merkistä riippuen, tarjous-dailymail kirjoitti:Isojalkaiselle noista tarjouksista vain ei usein löydy kokoja.
korista nuo koot melkein aina puuttuvat koska ovat usein myyty jo normi hintaisina,
tai ainakin loppuvat ekana.
Pieniä ja isoja kokoja yleensä on, ( jos 45 < lasketaan isoksi ).
Aina eksyssissä, missä olen nyt ?
Mulla hajos Salomonin XA Pro Mid nyt Käsivarressa kolmannella reissulla eli käytetty 3 reissua ja kaks vuotta kesät talvet. Oikeasta kengästä repeytyi pohja ja kun Gorilla teippaus ei kestänyt kuin reilun tunnin niin keskeytin reissun. Tosin osansa keskeytyksellä oli kipeytyneellä niskalla. Kilpparilta ostin sitten Speedcross 3, ihan halpiksia siellä ei ollut ja kun olin kattonut noita jo ennakkoon niin en halvempia lenkkareita vakavissani ajatellut
Englantilainen http://www.sportsshoes.com/ myy edellisen kauden lenkkareita ja muita poistoja edullisesti. Ei nyt ihan kahdellakympillä eikä poistoissa tietenkään kaikkia kokoja löydy, mutta kuitenkin... Olen löytänyt tuolta Brooksin kenkiä pilkkahintaan.
Suoraa linkkiä ale-maastokenkiin en tähän saa, mutta tuosta copy-pasteemaan:
http://www.sportsshoes.com/products/men ... k=46675879
Yli 40€ ostokset toimituskuluitta ja toki tuolta muutakin löytyy kuin pelkkiä kenkiä.

Olen ostanut Lidlistä joku vuosi sitten 20 euron lenkkarit, ja ostin vielä toisen parin mökille, kun loppuerän hintaa oli alennettu muutaman euron. Nämä on kyllä olleet aika kevyellä satunnaisella kävely/kauppapyöräilykäytöllä, mutta on ne käyneet matkoillakin mukana ja yleensä ottaen olen tyytyväinen.
Hassu tilanne oli kerran, kun kaverin merkkitietoinen mies kysyi (ei ollut piruilua mielestäni) reissulla meitä polun alkuun kyyditessään, että onko nuo Brooksit (tms brändi, en muista enää), ja sanoin, että "Lidlit" .
Lidliinhän käyttötavaraa tulee teeman mukaan erä aina silloin tällöin, joka sitten myydään loppuun, ja erien välillä on eroja. Mutta kannattaa pitää silmällä näitä.

Minulla on ollut parit salomonin lenkkarit ja yhdet mckinleyn kalvolliset vaelluskengät. Hintalaatusuhde on ollut hyvä, kaikki on pitänyt kävellä hajalle eli kuluttaa puhki.TREKKING kirjoitti:Mulla taas nuo muutaman kympin Gore-Salomonit on kestäny jo useamman vuoden jokapaikan käyttöä.
Ainoastaan vettä ne ei ole pitäneet koskaan.
Tällä hetkellä on lähipuuhailukenkinä salomonin (vai lieneekö sittenkin kinley, en muista) vaelluskengät pelanneet hyvin ainakin 6 vuotta. Näiden käyttö on kyllä ollut jo pitkään satunnaista kumisaappaiden ja muiden kenkien ohella. Hyvät ne on vieläkin, vaikka kalvot vähän vuotavat ja varrensuusta kertyy roskaa sisään kun en koskaan nauhoita niitä ylös asti.
Taitaa olla niin että niin kauan kun reppu ei ole kovin raskas, pärjää ihan peruslenkkarilla ja kengällä hyvin liki kaikissa maastoissa. Raskaammat taakat (esim. + 20kg) voivat sitten vaatia tukevammat kengät.
Nykyään liki kaikki kalliimmat vaelluskengät vaikuttavat minun makuuni liian jytkyiltä. Turha tukevuus vie käveltävyyttä ja ketteryyttä, varsinkin metsämaastossa.
Mikään ei ole niin varmaa kuin minä
dailymail kirjoitti:
Taitaa olla niin että niin kauan kun reppu ei ole kovin raskas, pärjää ihan peruslenkkarilla ja kengällä hyvin liki kaikissa maastoissa. Raskaammat taakat (esim. + 20kg) voivat sitten vaatia tukevammat kengät.
Nykyään liki kaikki kalliimmat vaelluskengät vaikuttavat minun makuuni liian jytkyiltä. Turha tukevuus vie käveltävyyttä ja ketteryyttä, varsinkin metsämaastossa.
Eiköhän lie silleen, että ne tukevammat kengät pitää valita vaativimpiin olosuhteisiin, eikä niinkään rinkan painon mukaan? Mitä löysemmät kengät, sen helpompi maasto.
Kyllä Siperia opettaa!
^ Ainakin minulla kuorma vaikuttaa jalkinevalintaan siinä kuin maaston vaikeuskin. Tosi pahassa maastossa tarpeettoman jykevät jalkineet ovat jopa vaarallisen kömpelöt ilman kuormaa, mutta raskas kantamus rajoittaa liikkuvuutta muutenkin niin, että kengältä vaadin enemmän tukevuutta kuin ketteryyttä. Suunnistustossun ja vaelluskengän välillä on valintani usein ollut.
Ainoa keino olla koskaan eksymättä on olla koko ajan perillä.