Ei varmaan estä. Virolaisia liikkuu melko paljon Suomessa töissäkin. Osa varmaan kulkee vapaillaan siellä luonnossa ja osa varmaan tuo evästäkin mukanaan.
Suomessa metsästäjille on taas langetettu tehtävä. Tappakaa villisiat. Kukapa muukaan sitä tekisi. Omalla kustannuksellaan. Varsinkin kun sekin touhu tuo vain vittuilua mukanaan.
Kokemuksia jahtimailta ja metsästysretkiltä
Metsästysharrastuksen takia toisten elinkeino on vaarassa, kun on sikaruton leviämisvaara. Ennen kysyivät siat kuulemma toisiltaan: Uskotko joulunjälkeiseen elämään? Vaarana on, että sikafarmarit esittävät pian saman kysymyksen toisilleen - sana joulu vain vaihtuu sanaksi sikarutto.
Eikös se ole ihan hyvä, kun suomalainen metsästäjä pääsee harventamaan ainakin vielä afrikkalaisessata sikarutosta vapaata villisikakantaamme?
Eikös se ole ihan hyvä, kun suomalainen metsästäjä pääsee harventamaan ainakin vielä afrikkalaisessata sikarutosta vapaata villisikakantaamme?
Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
http://yle.fi/uutiset/3-5503044
Virolaisia ja muita ulkomaalaisia taitaa työskennellä suomalaisialla maatiloilla jo aika paljon. Se on myös riskitekijä. Varmaankin käyvät välillä kotipuolessa ja osa jopa siellä maaseudulla.
Virolaisia ja muita ulkomaalaisia taitaa työskennellä suomalaisialla maatiloilla jo aika paljon. Se on myös riskitekijä. Varmaankin käyvät välillä kotipuolessa ja osa jopa siellä maaseudulla.
Ei oo häränpäivää!!
Hyviä uutisia jahtiradioiden käyttäjille. VHF-lupia ei enää tarvitse hankkia, eikä maksaa. Eli hieman säästöä siitäkin, eikä tarvitse lupia roikottaa mukana.
Koiratutkatkin vapautettiin, joten koiria käyttäville metsästäjille tuli useamman kympin kulujen säästö vuosittain. Sen voi sitten sijoittaa muihin varusteisiin tai vaikkapa patruunoihin Halutessaan.
Tarkoitus olisi lähteä loppiaisena jahtiin, jos ei tule flunssa päälle. Läheltä liippaa. Todennäköisesti tammikuun kaikki viikonloput kuluvat kaurisjahdissa, mutta miksei vaikka fasaanipaistikin maistuisi näin kinkun jälkeen.
Kyttäyskopin rakentaminen olisi nyt tapetilla. Tai vaikka kahdenkin. Onko vinkkejä tai kuvia Moisista?
Koiratutkatkin vapautettiin, joten koiria käyttäville metsästäjille tuli useamman kympin kulujen säästö vuosittain. Sen voi sitten sijoittaa muihin varusteisiin tai vaikkapa patruunoihin Halutessaan.
Tarkoitus olisi lähteä loppiaisena jahtiin, jos ei tule flunssa päälle. Läheltä liippaa. Todennäköisesti tammikuun kaikki viikonloput kuluvat kaurisjahdissa, mutta miksei vaikka fasaanipaistikin maistuisi näin kinkun jälkeen.
Kyttäyskopin rakentaminen olisi nyt tapetilla. Tai vaikka kahdenkin. Onko vinkkejä tai kuvia Moisista?
Ei oo häränpäivää!!
Huh huh. Pitkasta aikaa ehtii vahan hengahtaa ja tutustua tamankin palstan uusiin kirjoituksiin. Viimeksi olinkin linjoilla joskus elokuun puolen valin jalkeen. Ja sen jalkeen toki on tullut paljonkin kokemuksia jahtimailta, joten luonnollista aloittaa tasta.
Tana vuonna aloitin jahtikauden itselleni kovin normaaleissa merkeissa 20.8. oman mokin viereiselta jarvelta. Meita oli kohtuu iso joukkio tana vuonna jahdissa. Itse tykkaan paljon kulkea yksin koirien kanssa, mutta jos sukulaisia ja tuttuja on pakko kuitenkin joskus edes nahda (asun edelleen ulkomailla ja kaikki lomapaivat on erittain tarkasti mitoitettu) niin olkoon sitten jahdin yhteydessa. En muista tarkalleen kuinka jahti sujui, ja se kertonee varmaan myoskin siita, ettei mitaan erikoista tapahtunut. Taisin itse kymmenkunta sorsaa ampua muutamaan paivaan. Hyvin noita sorsia tuntui olevan, vaikka moni valitteli kateissa olevan sorsien. Sen verran muistan, etta tasan yhden keikan heitin ilman saalista jarvelle. Tosin koirat taas loyti haavakkoja muutamia, jotka pelasti tyhjilta reissuilta.
Sitten sorsanpyynnista suunnattiinkin lahes suoraan Ruotsiin, talla kertaa Ritsemin lahettyville. Olimme siella viisi paivaa riekonpyynnissa kaverini kanssa. Samalla toki kalastelimme lahivesia. Riekkotilanne ei ollut erityisen hyva eika erityisen huono, enemman kuitenkin huono kuin hyva. Oikeastaan siis melko sopiva omille koirille, jotka alkavat olla melko rutinoituneita riekonpyytajia. Mieluummin sita kavelee koko paivan kuin lopettaa parin tunnin jalkeen kiintion tullessa tayteen. Joka paiva sai ampumatilanteita useampia aikaan, mutta yhtenakaan paivana ei oltu kovin lahella kiintiota. Jannasti kesken reissun riekot siirtyivat laaksojen vahaisista metsista ja soilta ylatunturiin. Meidan leiri oli 666m korkeudessa (pirunleiriksi nimesimme sen) ja joka paiva tuli rampattua noita tyhjia ylamaita kunnes yhtena paivana alamaista ei loytynytkaan mitaan. Pitkan paivan kavelleena ja vahan uupuneenakin suuntasin suoraan linnuntieta kohti leiria, saaliin suhteen ja luovuttaneena kun matkaa oli noin 4km leiriin. Ammuin lopulta tuolta patkalta muistaakseni viisi riekkoa ja useampia muita tilanteita jai kayttamatta. Reissua varjosti kaverin sairastuminen, jonka seurauksena tein yhta paivaa lukuunottamatta kaikki reissut yksin. Ei siiina, tykkaan kulkea yksin, mutta kaverin puolesta oli huono mieli ja osittain myos huoli - oli nimittain oikea tauti kyseessa, joten leikkimaan ei parannut alkaa sen kanssa!
Sielta palattuani jouduinkin takaisin toihin, kunnes alkoi kanalintujahti kotimaassa. Aloitin jahdin tana vuonna Naruska-Tuntsa alueelta. Alustavat ennakkotiedot paikoin huonosta kanalintukannasta eivat olleet totaalisen vaaria. Tuolla esimerkiksi onnistuimme kavelemaan lahes kaksi paivaa saamatta kertaakaan oikeansorttista lintua (=metso tai teeri) ampumahollille. Riekkoja tuntui riittavan useampaan kertaan paivassa koiran eteen. Kahden paivan seuruejahdin (olin suorittamassa aiempaa lupaustani vieda nuoren koiran omistajan kanalintumetsalle ja samalla toista lupausta vieda entinen pomoni metsalle) jalkeen pakkasin reppuni ja suuntasin syvemmalle kairaan. Tulikohan sita yhteensa sitten kolme vai nelja paivaa samottua tuolla alueen pohjoisosissa. Olin muutaman yon autiotuvassakin koirien kanssa, kun oli melkoisen kurja saa ja lahto tuli tehtya melko railakkaassa vauhdissa, joten osa kamoista oli melko markia. Tuolla alueella oli paikoin oikeinkin hyvin riistaa, toisin paikoin taas kovin tyhjaa. Mukava siella oli kaveleksia ja sainkin kohtuu helposti kiintion metsojen osalta ammuttua - teeret yrittivat ja onnistuivatkin pitamaan henkensa, vaikka pariin otteeseen koirat jarjestivat kylla makeita tilanteita. Jotenkin uskomattomasti kokonainen teeripoikue (yli 5 lintua) onnnistui karkkoamaan noin 15m etaisyydelta vaaran laelta, jossa kasvoi oikeastaan vain lyhytta koivua ja sitakin erittain harvassa. Yhden sain hetkeksi "jyvalle", mutta ennen kuin ehdin laukaista se oli jo liiaksi risukossa. Jalkikateen ihan elin tilanteen uusiksi ja tarkastelin ymparilleni enka vielakaan voinut ymmartaa miten on mahdollista, ettei yksikaan lintu ollut aukealla siina kohdin. Ilmeisesti lensivat/liisivat erittain matalalla vaaran laelta alaspain. Koirat katsoivat ihmeissaan, etta miksi ei tykki laula. Joskin ne oli jo tuttuneet siihen, kun kymmenia riekkoja oli poistunut ampumatilanteista ilman laukausta (riekko oli rauhoitettu).
Naruskasta olin ajatellut ajavani suoraan Enontekiolle riekkojahtiin, mutta onnistuin ostamaan vahingossa vaaralle paivalle luvat (itse asiassa ostin myos vahingossa lokakuulle naruskaan luvat, ja ne jai kayttamatta kun lomapaivia ei toista saanut likimainkaan tarpeeksi eli koko jahtikauden ajaksi, vaatimattomasti noin puoli vuotta riittaisi mulle). Purkkaratkaisuna siis tuijottelin ennen reissuun lahtoa karttaa ja toisella silmalla verkkokauppaa, mille alueelle on kyseiselle taytepaivalle lupia myynnissa. Lopulta loysin yhden paivan Sodankylasta, joka osuu mukavasti matkanvarrelle ja oli muutenkin uusi alue itselleni. Ajoin autolla jonkun metsaautotien paahan ja laitoin siihen teltan pystyyn. Saavuin pimealla, mutta jo autojen valoissa pyori normaalia enemman poroja. Myos iltapesuja toimittaessa siina huomasin poroja viihtyvan teltan takapihalla. Koiratkin niille mainitsi, ettei ihan alle 20m paahan teltasta tarvitse tana yona tulla. Normaalisti koirat ovat liki 100% porovapaita. Toinen on suorastaan poropelkoinen eli lopettaa kunnon hakemisen maastossa, jossa on poronjalkia. Toinen puolestaan voi joskus tuoretta jalkea seurata kunnes nakee poron ja tulee sitten takaisin. Noh, seuraavana aamuna sitten valkeni mukava syysaamu ja kun teltasta kommin ulos niin siina samalla aukealla oli kymmenia poroja. Nehan laksi siita matkoihinsa kun ilmestyin ulkoilmaan. Ajattelin, etta en jaksa kylla autoilla kun olin budjetoinut aamupaivan jahtiin enka autoiluun. Lahdin siita sitten kulkemaan ja olihan se melkoinen jarkytys. Olin jotenkin sattunut alueelle, jossa poroja oli AIVAN VALTAVASTI. Ja toisaalta kartasta olin katsonut, etta tassa kohdin ei ole hakkuualueita eli saan kulkea vanhoja metsia pitkin mukavan paivalenkin. No vahintaan kilometrin valein oli uusi karttaan merkkaamaton hakkuuaukea, jonka keskella kymmenen poroa. Nuorempi koira lopetti kokonaan lintujen etsimisen ja kulki vain porojen jalkia pitkin, kunnes tuppasi tokan liikenteeseen ja palasi luokseni. Ja sitten aloitti uudestaan. Kytkin sen naruun, kun kuitenkin lintumetsalla oltiin. Vanhempi yritti, mutta eihan siita mitaan tullut kun se on juuri se porokammoinen yksilo. Lopulta sitten seisoi kuitenkin ja ajattelin, etta tassa ei voi kuin metso olla. Ja menin ase tanassa seisonnalle ja annoin kaskyn nostaa ylos. Eikohan sielta poroperhe laukkaan lahtenyt. Koira oli ihan ihmeissaan, etta miten tassa nyt nain kavi! Ja itsekin. Ja viela enemman ihmeissani olin, kun hetki tasta vanhempi koira, joka on tosiaan ollut poropelkoinen ja taysin noteeraamatta jattanyt porot otti lyhyen poroajon, ihan aanen kanssa. Siina kohdin viimeistaan meni sen verran maku koko hommasta, etta kaannyin suoraan takaisin kohti autoa. Kavelin mahdollisimman keskella aukkoa, ettei poroja osunut tielle ja ylitin suhtkoht maran suonkin kun sen verran suututti. Vahan siina taisin kastuakin. Vanhempi koirakin loppumatkasta intoitui vahan etsimaan lintuja. Olin jo vahan matkustusmoodissa ja siirtamassa ajatuksen tasolla metsonpyynnin enontekion riekkoihin, kun vanhempi koira otti seisonnan. Heti nain, etta nyt ei ole poro kyseessa vaan liki 100% varmuudella metso. Annoin kaskyn nostaa lintu ylos ja aiempi epaily vahvistui ennastaan, kun koira aloitti tuon kuumottavan jannittavan seisoo-jaljittaa-seisoo-jaljittaa -ketjun, jonka merkkina on liki aina vanhahko ukkometso. Tarkkailin etumaastoa normaaliin tapaan ja tiesin, ettei siina kovin monta paikkaa ole, johon metso suojana turvautuu. Se oli pieni lampi, jonka varrella onneton pieni metsantapainen ja kaikkialla ymparilla satoja metreja aukkoa. Onko se sittenkaan metso kavaisi useamman kerran mielessa? Mutta niinkuin oppi on vuosien saatossa juurtunut kaaliin - luota aina koiraasi. Lopulta noin sadan metrin jaljityksen paatteeksi koira otti 90 asteen kaannoksen tuosta metsaisesti rinteesta kohti aukkoa. Silloin tiesin, etta todennakoisesti peli on pelattu. Edettiin viela parikymmenta metria ja valtavan kokoinen ukkometso hyppasi edestani lentoon. Tuumasin, etta liian kaukana. Se lahti sen ainoan kuusen alta, joka aukolla silla laidalla oli. Sen verran tilanne jai kytemaan, etta merkkasin jalansijani ja mittasin matkan ensin kavellen ja sen jalkeen gps:n avulla. Matkaa kuusen alle oli melko tarkalleen 35m ja olisin siis nostaessani aseen paassyt ampumaan melko tasan 40m etaisyydelta. Se on minulle juuri ylaraja, jonne uskoisin yltavani kohtuu varmasti tappavaan laukaukseen, joten hyvan paatoksen tein. Kaytan lintujahdissa 2.75mm hauleja noin 32g latauksessa, joskus myos 3.1mm lisana ns duplex latauksena. Metso jai elamaan ja olihan niita jo tullut saaliiksikin muutama. Iltapaivan aikana ajelin Enontekiolle.
Enontekiolla pakkasin uudestaan reppuni ja lahdin illasta jo kohti leiria. Olin suunnitellut reissun siten, etta olisin kolme paivaa alueella ja kahtena siirtyisin ja metsastaisin ja yhtena metsastaisin ja kalastaisin. Nyt kuitenkin tuon lupasotkun takia paivia oli kaytossa enaa kaksi, joten jatin kalavehkeet autolle. Ja lisaksi lahdin liikenteeseen jo ennen edellista lupapaivaa eli edessa oli puhdas siirtyma. Hyva niin, koska autotien varressa oli enemman kuin riittavasti selkeasti metsastajien autoja! Kavelin noin 7km autolta ja alkoi tulla jo pimea. En ihan ehtinyt sinne asti, minne alkoperainen suunnitelma oli, muttei se paljoa haitannut, koska retkikin oli lyhyempi. Joten tein leirin pienen lammen rantaan. Juuri sopivasti siten, etta kahden tunturin valista paistoi iltaaurinko edelleen leiriin. Sain teltan ja asutukset mukavasti pystyyn ja kavin pesuillakin siina lammessa ennen kuin tuli pimea. Koirien kanssa oltiin kompimassa kohti makuupusseja kun riekot aloittivat soitimet lammen paassa olevalla suolla - se olikin mukavaa iltamusiikkia korville eika unta tarvinnut odottaa pitkaan. Aamulla herasin kohtuu ajoissa ja tein aamupalat. Otin pienen repun evaineen selkaan ja suunnattiin koirien kanssa maastoon. Heti ensimmaisena kiersin lammen paassa olevan suon riittavan kaukaa. Minulle on aina opetettu, ettei pihasta ammuta ja tuohan oli nyt minun piha. Ja lisaksi halusin tutustua maastoihin ja riekkometsalla ollessa kavely voi muuttua teennaiseksi, jos kiintio on jo taysi. Usein kavelenkin tietoisesti niita maita, jossa linnun saavuttaminen on mahdollisimman epatodennakoista. Noh, kauaa siina ei tarvinnut kavella, kun koira jo seisoi. Jotenkin kasittamattomasti onnistuin tuhrimaan likipitaen taydellisen tilanteen saamatta lintua. Koirakin ihmetteli. Jatkoimme matkaa ja paadyimme isomman joen varteen, josta oli tarkoitus menna ylitse. Nopea analyysi kertoi, etta kahlaukseksi menee ja kastuu koko ukko. Koska reissu oli muutenkin lyhentynyt, tein reittisuunnitelman muutoksen ja lahdin kulkemaan joenvartta pitkin. Hetken kuluttua tulin pienehkolle lammelle, jonka varressa koira aloitti omituisen merkkaamisen. Ajattelin, ettei voi kylla riekko olla. Siina sitten vahan mietin, etta porojako taas? Ja jatin aseen lataamatta. Kohta edestani noin 30m paasta nousi siivilleen TODELLA LIHAVA sinisorsaperhe, yhteensa 8 yksiloa. Jai ampumatta, mutta eipa tuo mielta painanut jalkikateen. Jatkoin eteenpain ja kavelin pitkia patkia tyhjia maastoja, varmaan jotain 5-10km tuli kaveltya vain yhdella riekkotilanteella. Tassa kohdin yleensa aina alkaa itse miettimaan mika on vikana. Koska koirat on tahan asti toimineet, varmaankin vika on sitten maastoissa. Niinpa muutin kulkujani kuivilta mailta kosteammille, kavelin jopa useita kilometreja ihan suolla. Sielta niita lintuja alkoi sitten loytymaan. En tieda mika minulla tuona paivana oli, mutten osunut mihinkaan! Koira tarjoili peratysten varmaan yhteensa 5-7kpl eri tilannetta, joissa kaikissa paasin ampumaan taydelliselta hollilta 20m etaisyydelta ilman mitaan nakoestetta ja ammuin kahdesti ohitse! Taysin kasittamattoman tasta tekee se, etten ole aiemmin elaissani ampunut kertaakaan 10 kertaa ohitse noista tilanteista! Siina aloin jo miettimaan onko ase rikki, onko naissa patruunoissa hauleja ollenkaan vai mista on kyse. Kuitenkin koirat jatkoi suorittamistaan ja lopulta urhean yrityksen jalkeen sain kuin sainkin kaksi riekkoa samasta tilanteesta ammuttua, kahdella laukauksella. Eli ns. normaali suoritus. Muutama sata metria ennen leiria koira viela tarjoili riekon juuri siten, miten kanakoiran tulee ohjaajalleen tarjoilla. Se oli kuin suoraan tarjottimella, ja tiesin tismalleen, mista riekko hyppaa ennen kuin annoin nostokaskyn koiralle. Voitte arvatakin, ammuin kahdesti ohitse! Palasin kuitenkin onnellisena leiriin ja totesin kiertaneeni melkoisen lenkin ja nahneeni useita kymmenia satavarmasti eri riekkoja, suuria poikueita useita. Riekkotilanne tuolla oli vahintaan hyva ellei paikoin erinomainen. Kolmantena paivan totesin, etta saalista minulla on riittavasti, joten kavelen suoraan autolle, mutta uteliaisuuttani kuitenkin eri reittia. Pakkasin leirin ja nostin rinkan selkaan. Alta sata metria leirista koira seisoi, en kuitenkaan ampunut kotiriekkoa. Jatkoimme matkaa ja totesin, etta tallakin kohtaa riekkoja on melko mukavasti. Tilanteita tuli jatkuvasti ja reppukin tayttyi siina huomattavasti paremmin kuin edellisena paivana. Lopulta kuitenkin onnistuin ampumaan tuplahudit taydelliselta hollilta. Lukijoille tiedoksi, etta aina kun ammun ohi ammun aina samaa lintua uudestaan vaikka toinen olisikin paremmalla hollilla, koska ammuttu on aina oletettu haavakko. Lisaksi seuraan niin pitkaan kuin naen minne lintu lentaa ja kayn lisaksi AINA koiran kanssa tutkimassa maaston, jos en nae linnu lentavan yli 500m. Niin tein nytkin ja olin itse asiassa melko varma, etta osuin toiseen lintuun. Koiran kaytoskin monesti paljastaa onko osunut vai ei. En tieda haistavatko ne ilmastakin haavoittuneen linnun vai tippuuko niista verta, mutta kylla ne tuntuvat melko epeleita olemaan haavakkojen parissa. Tassakin tapauksessa koira lahti aluksi normaalisti etenemaan, mutta alle 100m paasta se lahti taysin poispain kulkuurastaan ja suoraan linnun lentosuuntaan. Koira havisi kuin pieru saharaan ja hetken jo mietin, etta minne se oikein meni. Yleensa pysyn paikallani odotellen, mutta nyt lahdin etsimaan. Varmaan reilu 10min siina meni, mutta nain koiran suolla noin 300m paassa ja se kantoi suussaan ampumaani riekkoa, joka tarkastelun jalkeen oli kuitenkin loppujen lopuksi kuollut lyijymyrkytykseen. En tieda miten etaalta koira linnun loysi. Joku noissa kahdessa paivassa oli pielessa, kun sita ennen ja sen jalkeen olen kylla huomattavasti paremmin osunut. Tunnollisena olen yrittanyt kovasti miettia, mutta yhtakaan jarkisyyta en ole loytanyt asialle. Paras selitys edelleen on, etta joskus sita ei vain osu, vaikka kyseessa on "varma tilanne". Jatkoin autolle ja matkalla ammuin kiintion kaksi muuta riekkoa malliin tippui kuolleena kuin kivi. Autolla rupattelin tulipaikalla istuvien kera muutaman hetken ja lahdin kohti tapaamista, seuraavan viikon nimittain olin majoittuva eramaahan sukulaisteni kanssa riekkojahdin merkeissa.
Viimeinen osa omalta kohdaltani viime vuoden jahteja oli sitten riekkoviikko Pyorisjarven eramaa-alueen laidoilla. Monista lahteista kuulin, ettei riekkovuosi olisi huippu eika edes hyva, mutta lintuja kuitenkin on poikueissakin, joten luottamus oli kova, etta koirat (tai oikeastaan koira, koska toinen oli pelista pois loisten takia - jossain kohdin huomasin ulosteessa valkoisia matoja ja lopulta muutamia paivia tuosta havainnosta koiran hajuaisti oli mennytta. Ostin loishaadon, mutta se ei ollut riittavan voimakas ja loiset jatkoivat eloaan koiran masussa. Loiset tuli takuuvarmasti syotettyjen lintujen elimista, mutta aion jatkossakin kylla syottaa palkinnoksi herkkupalat koirille, mutta reissuvarustukseen lisaan riittavan annoksen loishaatoa viimeisteen autoon). Tuo retki olikin vahan erilainen, kun tukikohtana oli mokki ja pyyntiaikaa oli kuusi vuorokautta. Yleensa tykkaan vaihtaa tukikohtaa 2-4 paivan valein, ettei tulisi samoja maita kuljettua. Loppureissua kohden alkoikin jo kyllastyttaa aina lahtea ja palata samoja polkuja pitkin. Reissu oli monessa mielin antoisa. Riekkoja loysimme hyvin, joskin ne oli ihan etsittava kavellen eli kanta ei ollut erityisen hyva. Osumatkin olivat kuin ihmeen kauopalla palanneet takaisin normaaliin savyyn eli lintu per tilanne keskiarvoon. Saalista kertyi sen verran reilusti kalan ja riistan muodossa, etta siita riitti runsaasti kotia viemistakin. Edelleenkin Suomen kotona odottaa muistaakseni neljan riekon rinnat vakuumissa sopivaa hetkea, vaikka niita tuli syotya raivolla ennen lahtoa.
Kaikenkaikkiaan tammoinen toisesta maasta tehty jahtikausi on haastava ja tuppaa keskittymaan loma-aikaan, jolloin pyynti on ainaskin omalla kohdalla melkoisen raivoisaa - siis siina mielin, etta jokainen paiva ollaan koko valoisan ajan pyynnissa tai siirtymassa pyyntiin. Monia uusia paikkoja tuli nahtya, riistaakin tuli nahtya reippaanlaisesti. Monista lahteista sai lukea, etta kanalintuvuosi on huono, mutta en voi yhtya kylla taysin tuohon vaitteeseen. Paikallisesti vuosi oli liki katastrofi, mutta maanlaajuisesti aika normaali vuosi. Toisaalla oli lintuja erittain hyvin ja toisaalla erittain huonosti - nainhan se melkein aina on. Pahoittelut, melko pitkasta viestista, johon kertyi nyt oksennuksenomaisesti koko oma jahtikauteni tiivistettyna. Poikkeuksellisesti tama vuosi ei muuten ala riekkojen kevatjahdilla vaan nailla nakymin 20.8. oman mokkijarven rannoilta. Talloin tilanne onkin merkittavasti eri, koska nykyinen ulkomaankomennus on saatettu paatokseen ja palaan takaisin kotimaahan juurikin tuolloin. Syksylla on varattu reilusti aikaa pyyntireissuihin ja uusia suunnitelmia varittaa muun muassa kanootin hankinta, joka mahdollistaa erilaiset erakokemukset. Ehka jo ensi vuonna suuntaan kanootti katolla kohti riista ja kalavesia...
Tana vuonna aloitin jahtikauden itselleni kovin normaaleissa merkeissa 20.8. oman mokin viereiselta jarvelta. Meita oli kohtuu iso joukkio tana vuonna jahdissa. Itse tykkaan paljon kulkea yksin koirien kanssa, mutta jos sukulaisia ja tuttuja on pakko kuitenkin joskus edes nahda (asun edelleen ulkomailla ja kaikki lomapaivat on erittain tarkasti mitoitettu) niin olkoon sitten jahdin yhteydessa. En muista tarkalleen kuinka jahti sujui, ja se kertonee varmaan myoskin siita, ettei mitaan erikoista tapahtunut. Taisin itse kymmenkunta sorsaa ampua muutamaan paivaan. Hyvin noita sorsia tuntui olevan, vaikka moni valitteli kateissa olevan sorsien. Sen verran muistan, etta tasan yhden keikan heitin ilman saalista jarvelle. Tosin koirat taas loyti haavakkoja muutamia, jotka pelasti tyhjilta reissuilta.
Sitten sorsanpyynnista suunnattiinkin lahes suoraan Ruotsiin, talla kertaa Ritsemin lahettyville. Olimme siella viisi paivaa riekonpyynnissa kaverini kanssa. Samalla toki kalastelimme lahivesia. Riekkotilanne ei ollut erityisen hyva eika erityisen huono, enemman kuitenkin huono kuin hyva. Oikeastaan siis melko sopiva omille koirille, jotka alkavat olla melko rutinoituneita riekonpyytajia. Mieluummin sita kavelee koko paivan kuin lopettaa parin tunnin jalkeen kiintion tullessa tayteen. Joka paiva sai ampumatilanteita useampia aikaan, mutta yhtenakaan paivana ei oltu kovin lahella kiintiota. Jannasti kesken reissun riekot siirtyivat laaksojen vahaisista metsista ja soilta ylatunturiin. Meidan leiri oli 666m korkeudessa (pirunleiriksi nimesimme sen) ja joka paiva tuli rampattua noita tyhjia ylamaita kunnes yhtena paivana alamaista ei loytynytkaan mitaan. Pitkan paivan kavelleena ja vahan uupuneenakin suuntasin suoraan linnuntieta kohti leiria, saaliin suhteen ja luovuttaneena kun matkaa oli noin 4km leiriin. Ammuin lopulta tuolta patkalta muistaakseni viisi riekkoa ja useampia muita tilanteita jai kayttamatta. Reissua varjosti kaverin sairastuminen, jonka seurauksena tein yhta paivaa lukuunottamatta kaikki reissut yksin. Ei siiina, tykkaan kulkea yksin, mutta kaverin puolesta oli huono mieli ja osittain myos huoli - oli nimittain oikea tauti kyseessa, joten leikkimaan ei parannut alkaa sen kanssa!
Sielta palattuani jouduinkin takaisin toihin, kunnes alkoi kanalintujahti kotimaassa. Aloitin jahdin tana vuonna Naruska-Tuntsa alueelta. Alustavat ennakkotiedot paikoin huonosta kanalintukannasta eivat olleet totaalisen vaaria. Tuolla esimerkiksi onnistuimme kavelemaan lahes kaksi paivaa saamatta kertaakaan oikeansorttista lintua (=metso tai teeri) ampumahollille. Riekkoja tuntui riittavan useampaan kertaan paivassa koiran eteen. Kahden paivan seuruejahdin (olin suorittamassa aiempaa lupaustani vieda nuoren koiran omistajan kanalintumetsalle ja samalla toista lupausta vieda entinen pomoni metsalle) jalkeen pakkasin reppuni ja suuntasin syvemmalle kairaan. Tulikohan sita yhteensa sitten kolme vai nelja paivaa samottua tuolla alueen pohjoisosissa. Olin muutaman yon autiotuvassakin koirien kanssa, kun oli melkoisen kurja saa ja lahto tuli tehtya melko railakkaassa vauhdissa, joten osa kamoista oli melko markia. Tuolla alueella oli paikoin oikeinkin hyvin riistaa, toisin paikoin taas kovin tyhjaa. Mukava siella oli kaveleksia ja sainkin kohtuu helposti kiintion metsojen osalta ammuttua - teeret yrittivat ja onnistuivatkin pitamaan henkensa, vaikka pariin otteeseen koirat jarjestivat kylla makeita tilanteita. Jotenkin uskomattomasti kokonainen teeripoikue (yli 5 lintua) onnnistui karkkoamaan noin 15m etaisyydelta vaaran laelta, jossa kasvoi oikeastaan vain lyhytta koivua ja sitakin erittain harvassa. Yhden sain hetkeksi "jyvalle", mutta ennen kuin ehdin laukaista se oli jo liiaksi risukossa. Jalkikateen ihan elin tilanteen uusiksi ja tarkastelin ymparilleni enka vielakaan voinut ymmartaa miten on mahdollista, ettei yksikaan lintu ollut aukealla siina kohdin. Ilmeisesti lensivat/liisivat erittain matalalla vaaran laelta alaspain. Koirat katsoivat ihmeissaan, etta miksi ei tykki laula. Joskin ne oli jo tuttuneet siihen, kun kymmenia riekkoja oli poistunut ampumatilanteista ilman laukausta (riekko oli rauhoitettu).
Naruskasta olin ajatellut ajavani suoraan Enontekiolle riekkojahtiin, mutta onnistuin ostamaan vahingossa vaaralle paivalle luvat (itse asiassa ostin myos vahingossa lokakuulle naruskaan luvat, ja ne jai kayttamatta kun lomapaivia ei toista saanut likimainkaan tarpeeksi eli koko jahtikauden ajaksi, vaatimattomasti noin puoli vuotta riittaisi mulle). Purkkaratkaisuna siis tuijottelin ennen reissuun lahtoa karttaa ja toisella silmalla verkkokauppaa, mille alueelle on kyseiselle taytepaivalle lupia myynnissa. Lopulta loysin yhden paivan Sodankylasta, joka osuu mukavasti matkanvarrelle ja oli muutenkin uusi alue itselleni. Ajoin autolla jonkun metsaautotien paahan ja laitoin siihen teltan pystyyn. Saavuin pimealla, mutta jo autojen valoissa pyori normaalia enemman poroja. Myos iltapesuja toimittaessa siina huomasin poroja viihtyvan teltan takapihalla. Koiratkin niille mainitsi, ettei ihan alle 20m paahan teltasta tarvitse tana yona tulla. Normaalisti koirat ovat liki 100% porovapaita. Toinen on suorastaan poropelkoinen eli lopettaa kunnon hakemisen maastossa, jossa on poronjalkia. Toinen puolestaan voi joskus tuoretta jalkea seurata kunnes nakee poron ja tulee sitten takaisin. Noh, seuraavana aamuna sitten valkeni mukava syysaamu ja kun teltasta kommin ulos niin siina samalla aukealla oli kymmenia poroja. Nehan laksi siita matkoihinsa kun ilmestyin ulkoilmaan. Ajattelin, etta en jaksa kylla autoilla kun olin budjetoinut aamupaivan jahtiin enka autoiluun. Lahdin siita sitten kulkemaan ja olihan se melkoinen jarkytys. Olin jotenkin sattunut alueelle, jossa poroja oli AIVAN VALTAVASTI. Ja toisaalta kartasta olin katsonut, etta tassa kohdin ei ole hakkuualueita eli saan kulkea vanhoja metsia pitkin mukavan paivalenkin. No vahintaan kilometrin valein oli uusi karttaan merkkaamaton hakkuuaukea, jonka keskella kymmenen poroa. Nuorempi koira lopetti kokonaan lintujen etsimisen ja kulki vain porojen jalkia pitkin, kunnes tuppasi tokan liikenteeseen ja palasi luokseni. Ja sitten aloitti uudestaan. Kytkin sen naruun, kun kuitenkin lintumetsalla oltiin. Vanhempi yritti, mutta eihan siita mitaan tullut kun se on juuri se porokammoinen yksilo. Lopulta sitten seisoi kuitenkin ja ajattelin, etta tassa ei voi kuin metso olla. Ja menin ase tanassa seisonnalle ja annoin kaskyn nostaa ylos. Eikohan sielta poroperhe laukkaan lahtenyt. Koira oli ihan ihmeissaan, etta miten tassa nyt nain kavi! Ja itsekin. Ja viela enemman ihmeissani olin, kun hetki tasta vanhempi koira, joka on tosiaan ollut poropelkoinen ja taysin noteeraamatta jattanyt porot otti lyhyen poroajon, ihan aanen kanssa. Siina kohdin viimeistaan meni sen verran maku koko hommasta, etta kaannyin suoraan takaisin kohti autoa. Kavelin mahdollisimman keskella aukkoa, ettei poroja osunut tielle ja ylitin suhtkoht maran suonkin kun sen verran suututti. Vahan siina taisin kastuakin. Vanhempi koirakin loppumatkasta intoitui vahan etsimaan lintuja. Olin jo vahan matkustusmoodissa ja siirtamassa ajatuksen tasolla metsonpyynnin enontekion riekkoihin, kun vanhempi koira otti seisonnan. Heti nain, etta nyt ei ole poro kyseessa vaan liki 100% varmuudella metso. Annoin kaskyn nostaa lintu ylos ja aiempi epaily vahvistui ennastaan, kun koira aloitti tuon kuumottavan jannittavan seisoo-jaljittaa-seisoo-jaljittaa -ketjun, jonka merkkina on liki aina vanhahko ukkometso. Tarkkailin etumaastoa normaaliin tapaan ja tiesin, ettei siina kovin monta paikkaa ole, johon metso suojana turvautuu. Se oli pieni lampi, jonka varrella onneton pieni metsantapainen ja kaikkialla ymparilla satoja metreja aukkoa. Onko se sittenkaan metso kavaisi useamman kerran mielessa? Mutta niinkuin oppi on vuosien saatossa juurtunut kaaliin - luota aina koiraasi. Lopulta noin sadan metrin jaljityksen paatteeksi koira otti 90 asteen kaannoksen tuosta metsaisesti rinteesta kohti aukkoa. Silloin tiesin, etta todennakoisesti peli on pelattu. Edettiin viela parikymmenta metria ja valtavan kokoinen ukkometso hyppasi edestani lentoon. Tuumasin, etta liian kaukana. Se lahti sen ainoan kuusen alta, joka aukolla silla laidalla oli. Sen verran tilanne jai kytemaan, etta merkkasin jalansijani ja mittasin matkan ensin kavellen ja sen jalkeen gps:n avulla. Matkaa kuusen alle oli melko tarkalleen 35m ja olisin siis nostaessani aseen paassyt ampumaan melko tasan 40m etaisyydelta. Se on minulle juuri ylaraja, jonne uskoisin yltavani kohtuu varmasti tappavaan laukaukseen, joten hyvan paatoksen tein. Kaytan lintujahdissa 2.75mm hauleja noin 32g latauksessa, joskus myos 3.1mm lisana ns duplex latauksena. Metso jai elamaan ja olihan niita jo tullut saaliiksikin muutama. Iltapaivan aikana ajelin Enontekiolle.
Enontekiolla pakkasin uudestaan reppuni ja lahdin illasta jo kohti leiria. Olin suunnitellut reissun siten, etta olisin kolme paivaa alueella ja kahtena siirtyisin ja metsastaisin ja yhtena metsastaisin ja kalastaisin. Nyt kuitenkin tuon lupasotkun takia paivia oli kaytossa enaa kaksi, joten jatin kalavehkeet autolle. Ja lisaksi lahdin liikenteeseen jo ennen edellista lupapaivaa eli edessa oli puhdas siirtyma. Hyva niin, koska autotien varressa oli enemman kuin riittavasti selkeasti metsastajien autoja! Kavelin noin 7km autolta ja alkoi tulla jo pimea. En ihan ehtinyt sinne asti, minne alkoperainen suunnitelma oli, muttei se paljoa haitannut, koska retkikin oli lyhyempi. Joten tein leirin pienen lammen rantaan. Juuri sopivasti siten, etta kahden tunturin valista paistoi iltaaurinko edelleen leiriin. Sain teltan ja asutukset mukavasti pystyyn ja kavin pesuillakin siina lammessa ennen kuin tuli pimea. Koirien kanssa oltiin kompimassa kohti makuupusseja kun riekot aloittivat soitimet lammen paassa olevalla suolla - se olikin mukavaa iltamusiikkia korville eika unta tarvinnut odottaa pitkaan. Aamulla herasin kohtuu ajoissa ja tein aamupalat. Otin pienen repun evaineen selkaan ja suunnattiin koirien kanssa maastoon. Heti ensimmaisena kiersin lammen paassa olevan suon riittavan kaukaa. Minulle on aina opetettu, ettei pihasta ammuta ja tuohan oli nyt minun piha. Ja lisaksi halusin tutustua maastoihin ja riekkometsalla ollessa kavely voi muuttua teennaiseksi, jos kiintio on jo taysi. Usein kavelenkin tietoisesti niita maita, jossa linnun saavuttaminen on mahdollisimman epatodennakoista. Noh, kauaa siina ei tarvinnut kavella, kun koira jo seisoi. Jotenkin kasittamattomasti onnistuin tuhrimaan likipitaen taydellisen tilanteen saamatta lintua. Koirakin ihmetteli. Jatkoimme matkaa ja paadyimme isomman joen varteen, josta oli tarkoitus menna ylitse. Nopea analyysi kertoi, etta kahlaukseksi menee ja kastuu koko ukko. Koska reissu oli muutenkin lyhentynyt, tein reittisuunnitelman muutoksen ja lahdin kulkemaan joenvartta pitkin. Hetken kuluttua tulin pienehkolle lammelle, jonka varressa koira aloitti omituisen merkkaamisen. Ajattelin, ettei voi kylla riekko olla. Siina sitten vahan mietin, etta porojako taas? Ja jatin aseen lataamatta. Kohta edestani noin 30m paasta nousi siivilleen TODELLA LIHAVA sinisorsaperhe, yhteensa 8 yksiloa. Jai ampumatta, mutta eipa tuo mielta painanut jalkikateen. Jatkoin eteenpain ja kavelin pitkia patkia tyhjia maastoja, varmaan jotain 5-10km tuli kaveltya vain yhdella riekkotilanteella. Tassa kohdin yleensa aina alkaa itse miettimaan mika on vikana. Koska koirat on tahan asti toimineet, varmaankin vika on sitten maastoissa. Niinpa muutin kulkujani kuivilta mailta kosteammille, kavelin jopa useita kilometreja ihan suolla. Sielta niita lintuja alkoi sitten loytymaan. En tieda mika minulla tuona paivana oli, mutten osunut mihinkaan! Koira tarjoili peratysten varmaan yhteensa 5-7kpl eri tilannetta, joissa kaikissa paasin ampumaan taydelliselta hollilta 20m etaisyydelta ilman mitaan nakoestetta ja ammuin kahdesti ohitse! Taysin kasittamattoman tasta tekee se, etten ole aiemmin elaissani ampunut kertaakaan 10 kertaa ohitse noista tilanteista! Siina aloin jo miettimaan onko ase rikki, onko naissa patruunoissa hauleja ollenkaan vai mista on kyse. Kuitenkin koirat jatkoi suorittamistaan ja lopulta urhean yrityksen jalkeen sain kuin sainkin kaksi riekkoa samasta tilanteesta ammuttua, kahdella laukauksella. Eli ns. normaali suoritus. Muutama sata metria ennen leiria koira viela tarjoili riekon juuri siten, miten kanakoiran tulee ohjaajalleen tarjoilla. Se oli kuin suoraan tarjottimella, ja tiesin tismalleen, mista riekko hyppaa ennen kuin annoin nostokaskyn koiralle. Voitte arvatakin, ammuin kahdesti ohitse! Palasin kuitenkin onnellisena leiriin ja totesin kiertaneeni melkoisen lenkin ja nahneeni useita kymmenia satavarmasti eri riekkoja, suuria poikueita useita. Riekkotilanne tuolla oli vahintaan hyva ellei paikoin erinomainen. Kolmantena paivan totesin, etta saalista minulla on riittavasti, joten kavelen suoraan autolle, mutta uteliaisuuttani kuitenkin eri reittia. Pakkasin leirin ja nostin rinkan selkaan. Alta sata metria leirista koira seisoi, en kuitenkaan ampunut kotiriekkoa. Jatkoimme matkaa ja totesin, etta tallakin kohtaa riekkoja on melko mukavasti. Tilanteita tuli jatkuvasti ja reppukin tayttyi siina huomattavasti paremmin kuin edellisena paivana. Lopulta kuitenkin onnistuin ampumaan tuplahudit taydelliselta hollilta. Lukijoille tiedoksi, etta aina kun ammun ohi ammun aina samaa lintua uudestaan vaikka toinen olisikin paremmalla hollilla, koska ammuttu on aina oletettu haavakko. Lisaksi seuraan niin pitkaan kuin naen minne lintu lentaa ja kayn lisaksi AINA koiran kanssa tutkimassa maaston, jos en nae linnu lentavan yli 500m. Niin tein nytkin ja olin itse asiassa melko varma, etta osuin toiseen lintuun. Koiran kaytoskin monesti paljastaa onko osunut vai ei. En tieda haistavatko ne ilmastakin haavoittuneen linnun vai tippuuko niista verta, mutta kylla ne tuntuvat melko epeleita olemaan haavakkojen parissa. Tassakin tapauksessa koira lahti aluksi normaalisti etenemaan, mutta alle 100m paasta se lahti taysin poispain kulkuurastaan ja suoraan linnun lentosuuntaan. Koira havisi kuin pieru saharaan ja hetken jo mietin, etta minne se oikein meni. Yleensa pysyn paikallani odotellen, mutta nyt lahdin etsimaan. Varmaan reilu 10min siina meni, mutta nain koiran suolla noin 300m paassa ja se kantoi suussaan ampumaani riekkoa, joka tarkastelun jalkeen oli kuitenkin loppujen lopuksi kuollut lyijymyrkytykseen. En tieda miten etaalta koira linnun loysi. Joku noissa kahdessa paivassa oli pielessa, kun sita ennen ja sen jalkeen olen kylla huomattavasti paremmin osunut. Tunnollisena olen yrittanyt kovasti miettia, mutta yhtakaan jarkisyyta en ole loytanyt asialle. Paras selitys edelleen on, etta joskus sita ei vain osu, vaikka kyseessa on "varma tilanne". Jatkoin autolle ja matkalla ammuin kiintion kaksi muuta riekkoa malliin tippui kuolleena kuin kivi. Autolla rupattelin tulipaikalla istuvien kera muutaman hetken ja lahdin kohti tapaamista, seuraavan viikon nimittain olin majoittuva eramaahan sukulaisteni kanssa riekkojahdin merkeissa.
Viimeinen osa omalta kohdaltani viime vuoden jahteja oli sitten riekkoviikko Pyorisjarven eramaa-alueen laidoilla. Monista lahteista kuulin, ettei riekkovuosi olisi huippu eika edes hyva, mutta lintuja kuitenkin on poikueissakin, joten luottamus oli kova, etta koirat (tai oikeastaan koira, koska toinen oli pelista pois loisten takia - jossain kohdin huomasin ulosteessa valkoisia matoja ja lopulta muutamia paivia tuosta havainnosta koiran hajuaisti oli mennytta. Ostin loishaadon, mutta se ei ollut riittavan voimakas ja loiset jatkoivat eloaan koiran masussa. Loiset tuli takuuvarmasti syotettyjen lintujen elimista, mutta aion jatkossakin kylla syottaa palkinnoksi herkkupalat koirille, mutta reissuvarustukseen lisaan riittavan annoksen loishaatoa viimeisteen autoon). Tuo retki olikin vahan erilainen, kun tukikohtana oli mokki ja pyyntiaikaa oli kuusi vuorokautta. Yleensa tykkaan vaihtaa tukikohtaa 2-4 paivan valein, ettei tulisi samoja maita kuljettua. Loppureissua kohden alkoikin jo kyllastyttaa aina lahtea ja palata samoja polkuja pitkin. Reissu oli monessa mielin antoisa. Riekkoja loysimme hyvin, joskin ne oli ihan etsittava kavellen eli kanta ei ollut erityisen hyva. Osumatkin olivat kuin ihmeen kauopalla palanneet takaisin normaaliin savyyn eli lintu per tilanne keskiarvoon. Saalista kertyi sen verran reilusti kalan ja riistan muodossa, etta siita riitti runsaasti kotia viemistakin. Edelleenkin Suomen kotona odottaa muistaakseni neljan riekon rinnat vakuumissa sopivaa hetkea, vaikka niita tuli syotya raivolla ennen lahtoa.
Kaikenkaikkiaan tammoinen toisesta maasta tehty jahtikausi on haastava ja tuppaa keskittymaan loma-aikaan, jolloin pyynti on ainaskin omalla kohdalla melkoisen raivoisaa - siis siina mielin, etta jokainen paiva ollaan koko valoisan ajan pyynnissa tai siirtymassa pyyntiin. Monia uusia paikkoja tuli nahtya, riistaakin tuli nahtya reippaanlaisesti. Monista lahteista sai lukea, etta kanalintuvuosi on huono, mutta en voi yhtya kylla taysin tuohon vaitteeseen. Paikallisesti vuosi oli liki katastrofi, mutta maanlaajuisesti aika normaali vuosi. Toisaalla oli lintuja erittain hyvin ja toisaalla erittain huonosti - nainhan se melkein aina on. Pahoittelut, melko pitkasta viestista, johon kertyi nyt oksennuksenomaisesti koko oma jahtikauteni tiivistettyna. Poikkeuksellisesti tama vuosi ei muuten ala riekkojen kevatjahdilla vaan nailla nakymin 20.8. oman mokkijarven rannoilta. Talloin tilanne onkin merkittavasti eri, koska nykyinen ulkomaankomennus on saatettu paatokseen ja palaan takaisin kotimaahan juurikin tuolloin. Syksylla on varattu reilusti aikaa pyyntireissuihin ja uusia suunnitelmia varittaa muun muassa kanootin hankinta, joka mahdollistaa erilaiset erakokemukset. Ehka jo ensi vuonna suuntaan kanootti katolla kohti riista ja kalavesia...
Kiitos mielenkiintoisesta jahtiraportista. Olipa mukava lukea, että lintua löytyikin maastosta.
Oma kausi ei ole vielä pulkassa, joten tulevana viikonloppuna lähden taas liikkeelle, jos ei flunssa iske.
Helmikuun loppuunhan sitä saa jahtailla ja sitten pieni tauko ennen kevään pukkijahtia pienpetopyyntiä unohtamatta. Pitäisi vähän ehtiä huoltotöitäkin tekemään kämpällä ja puita pienistellä.
Oma kausi ei ole vielä pulkassa, joten tulevana viikonloppuna lähden taas liikkeelle, jos ei flunssa iske.
Helmikuun loppuunhan sitä saa jahtailla ja sitten pieni tauko ennen kevään pukkijahtia pienpetopyyntiä unohtamatta. Pitäisi vähän ehtiä huoltotöitäkin tekemään kämpällä ja puita pienistellä.
Ei oo häränpäivää!!
Loppiaisviikonloppuna kävin vähän jahtailemassa eteläpohjanmaalla. Kaurista yriteltiin parin kaverin kanssa, mutta melko liukkaita epeleitä olivat. Pääsin kyllä näkemään muutamia kertoja, mutta kun en halua hätiköiden ampua, niin säästyivät. Kolme viikonloppua on vielä kaurisjahtia ja ensi viikonloppuna lähden taas kämpälle jahtiin. Pitää nautiskella näistä vuoden viimeisistä kaurisjahdeista oikein kunnolla.
Ei oo häränpäivää!!