Omalla vuoden 2015 Appalachian Trail vaelluksella totuin liftaamaan tieltä lähimpään kylään/kaupunkiin ostamaan lisää ruokaa ja päästäkseni majapaikkaan peseytymään ja lepäämään.
Elokuussa kun kävin vaeltamassa muutaman kansallispuiston/erämaa-alueen halki Lapissa tuli myös liftattua useampaan kertaan. Aloitettuani reissuni Utsjoelta päädyin lopulta Pallakselle käveltyäni noin 300km ja auton kyydissä liftattuna noin 150km. Ainoastaan Inarista otin taksin Lemmenjoelle joka maksoi niin paljon (120e) että jäi kyllä harmittamaan kun en sieltä edes yrittänyt liftausta.
Omien kokemusteni mukaan liftaus onnistuu helposti jos tiet ovat riittävän vähän liikennöityjä koska tällöin voi luoda katsekontaktin jokaiseen ohimenevään autoilijaan ja he helpommin ottavat kyytiin. Jos tulee iso autoletka ja ensimmäinen auto ajaa ohi niin on takuuvarmaa että loputkin ajavat ohi.
Lauantaina menen junalla Lieksaan ja yritän päästä sieltä liftaamalla Karhunpolun aloituspisteeseen. Katsotaan ottavatko karjalaiset tuntemattoman kyytiinsä yhtä helposti kuin lappalaiset
Onko muilla kokemuksia liftaamisesta vaellusreissun yhteydessä vai soitatteko mieluummin taksin paikalle?
Kerran liftattiin vaimon kanssa reissun päätteeksi taksiin. Tultiin Iitton polkua Kilpisjärventien varteen ja oltiin menossa Ropinsalmelle pesulle ja odottamaan Rovaniemen linja-autoa. Ensimmäinen kohdalle tullut auto oli taksi. Käsi pystyyn ja kyytiin. Yllätyin, kun kuski ei perillä huolinut rahaa. Oli kuulemma keikka jo maksettu ja oli paluumatkalla.
Itse olen liftannut aika vähän, mutta kahtena viime kesänä olen tarvinnut liftiä kolmesti vaelluksella.
1. Lemmenjoelta Inariin, jolloin ensimmäinen auto otti kyytiin Njurkulahdessa. Kävelin Ahkuntuvalta noin 400m, jotta myös kansallispuiston parkkipaikalta tulevat autot ovat liftattavissa ja hekin ehtivät nähdä, että edessä on liftaaja. Aika tarkkaan kyllä kyytiin ottanut nainen katseli, että ottaako kyytiin. Ajoi hyvin hitaasti viimeiset 50 metriä ja naksautti keskuslukon auki vasta, kun pysäytti auton. Valitettavasti siihen lienee naisilla myös ihan hyvä syy, että katsoo millainen liftaaja on. Ihmettelin kyllä miten helppoa liftaus voi olla...
2. Kiilopäältä Saariselälle, toinen auto otti kyytiin. Mukava eläkeikäinen pariskunta, jotka olivat jo jättäneet vaelluksensa taakseen, mutta päiväretkeilyä oli yhä ohjelmassa. Hauskaa keskustella toi vajaa vartti kokeiden kulkijoiden kanssa. Olisivat tarjonneet yösijaa mökissään, mutta menin kuitenkin Riekonlinnaan, kun teki mieli hieman irroitella kuukauden vaelluksen jälkeen. Otaksuin Kiilopäällä että saanen liftin aika helposti ja niinhän se meni...
3. Ivalosta Inariin, tässä joutui odottamaan jo kauemmin. Ehkä 10 minsaa ja varmaan 15 autoa meni, että pääsin kyytiin. Jostain syystä kyytiin ottanut kai luuli mua ulkomaalaiseksi, joten puhuimme alkuun englantia varmaan 5 minuuttia (kun hän avasi englanniksi, oletin että hän on ulkkis). Mukava keskustella paikallisen kanssa paikallisten asioista. Kuski heitti mut kylille, vaikka asuikin ennen kylää. Ivalossa ajattelin, että nyt voi lifti olla tiukemmassa ja niinhän se olikin, mutta ihan siedettävähän toikin odotusaika oli.
Aiemmin olen ollut vähän skeptinen liftin käytön suhteen, mutta ainakin rinkan kanssa lifti irtoaa näköjään todella helposti. Tietysti se että näytän vaarattomalta varmaan helpottaa kyydin saamista, mutta luulen että liki kaikki vaeltajat näyttävät turvallisilta kyytiin otettavilta. Tietysti hymy on syytä repiä esiin, niin vaikuttaa mukavalta. Aion jatkossakin luottaa kesävaelluksilla liftin saantiin, jos nyt kesävaelluksia tulee tehtyä jatkossa. Se että saa liftien avulla käyteltyä julkisia kulkuneuvoja on ainakin omasta mielestäni isohko etu, kun suunnitteleen vaellusta, jossa lähtö on vaikka Hetassa ja maali Njurkulahdessa. Tietysti taksiakin voisi käyttää, mutta vähän saitana ei huvittaisi maksaa ihan niin paljoa.
"This is my nature, who I am
If you don´t like it, here I stand"
Muutama vuosi sitten yritin liftiä Ivalosta Raja-Joosepin sillan seutuville. Kävelimme pitkään Muurmanskin tien laitaa peukku pystyssä. Autot olivat lähinnä venäläisiä, jotka siinä ajelivat. Moni hiljensi, mutta totesi minut liian vanhaksi kyytiin otettavaksi ja varsinkin vaelluskaveri iso sakemanni ihan liian vaaralliseksi. Lopulta minun oli pakko tilata taksi peräämme Ivalosta. Aika paljon oli kilometrejä kertynyt asfaltin reunassa, kun kuulin taksarilta missä olimme. Yöhän siinä tuli ennenkuin olimme Kiertämänjärvellä.
Pari kertaa olen kyydin saanut ihan ilman liftaamista Raja-Joosepista Ivaloon. Seisoin Muurmanskin bussin pysäkillä ja eka auto pysähtyi ja kysyi minne olin menossa.
Kerran yritimme saada liftiä Karikasniemen keskustasta Sulaojalle automme luokse. Kukaan ei ottanut meitä kyytiin, vaikka toinen listari oli minua 40 vuotta nuorempi nainen . No lopulta kaveri juoksi auton luokse ja minä odotin rinkkojen kanssa tienposkessa.
Nykyisin menen aina Lappiin omalla autolla.
Nuorempana liftasin paljon ja siksi myös otan liftareita kyytiin. Aika pitkän liftin sai nuorimies , kun otin hänet kyytiin jostain Taivalkosken metsätaipaleelta ja vein Iisalmeen, jonne itsekin olin sattumoisin menossa välimatkan kyläilyyn.
Kerran yli kolmekymmenä vuotta takaperin omalta vaellukselta palatessa otin Sodankylästä kyytiin jonkun varusmiehen, joka jostain omasta tupeksimisestaan johtuen oli myöhästynyt yhteisestä lomakuljetuksesta. Tuo liftari pääsi kyydissäni kotiovelle Pihtiputaalle saakka.
En muista milloin olen viimeksi edes nähnyt liftaria.
Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
Noin 10v sitten lopetin melonnan Lainio- ja Torniojokien risteykseen, rullasin packraftin reppuun ja nostin peukun pystyyn ajatellen ehkä pääseväni Rovaniemelle junalle parissa päivässä. Kolme tuntia siinä meni. Ensimmäinen kuski ajoi Pelloon 150km/h keskinopeudella ja siitä parilla liftillä Rovaniemelle, suoraan rautatieasemalle.
Vuosi sitten sama tilanne Raudanjoella. Viimeinen bussi oli mennyt. Yritin turhaan tunnin ja noin 50 autoa. Laitoin teltan ja heräsin aamubussiin. Ehkä liian iso tie tai myöhäinen kellonaika. Tai koronamieliala vielä päällä.
En ole liftannut vuosikymmeniin, edes vaelluksella. Koulupoikana kaverin kanssa liftasimme kaksistaan Lappiin vuonna 1964. Nokia-Oulun Nallikari viidellä eri autolla vähän alle 5 tuntia (tiestö oli vähän nykyistä huonompi, mutta kattonopeutta eli yleisrajoitusta ei vielä ollut keksitty). Nallikari-Rovaniemi yhdellä autolla ja kolmantena päivänä Rovaniemi-Torvinen yhdellä bitumirekalla, jonka kuskia täytyi väkisin pitää hereillä. Oli ajanut yli 3000 kilometriä samalla valvomalla rahdatessaan jo toista lastia bitumia Naantalista Askaan.
Rovajärven ampumaleiriltä (1966) poikkesin iltalomalla Pyhätunturissa. Ei siis varsinainen vaellus, mutta aikaa meni niin, että paluulla alkoi olla kiire. Kurkkasin kainosti Kultakeron ravintolaan ja kysyin, onko kukaan lähdössä leirille päin. Yhdestä pöydästä vastattiin, että kyytiin mahtuu, mutta ei olla ihan heti lähdössä. Istuin pöytään, kun vakuutettiin, ettei myöhästyminen ole ongelma. Kun kolme tuntia myöhässä saavuin patteriin, minua saattoi everstiluutnantti, joka totesi päivystäjälle, että kokelas palasi ajoissa iltalomalta, piste. Lifti sekin.
Myöhemmin otin usein itse liftareita kyytiin. Karigasniemen tien varresta toin Tampereelle suomalais-saksalaisen vaeltajapariskunnan. Kyselivät variksenmarjoista, jotka totesin hyviksi välipaloiksi ja mehumarjoiksi. Harmittelivat, etteivät olleet tienneet ja niin ollen eivät olleet uskaltaneet syödä. Olivat kasvissyöjiä. Muista kyytiläisistä muistan kaverin, joka taittoi matkassani osan taipaleestaan Utsjoelle. Oli armeijasta lomalla - puntiksella, ilmeni lauseiden välistä.
Sitten seurasi monia vuosia, että autoni oli aina liian täynnä ja ajan oloon vähenivät liftarit tien varresta. Vuosiin en ole huomannut yhtäkään silloin, kun autossa olisi ollut tilaa.
Ainoa keino olla koskaan eksymättä on olla koko ajan perillä.
Varsinaisia vaellusliftejä on takanani vain yksi. Vuonna - 15 Puljusta Taatsille paluu. Taisi mennä 6-7 tuntia neljällä tai viidellä autolla. Hiljaisia tieosuuksia, Puljun tielläkin pääsin muistaakseni toiseen autoon, tunnin kävelyn jälkeen.
Muutoin olen nuoruudessani liftannut kymmeniätuhansia kilometrejä, Lappiakin kierrellen. Haaveissa olisi vielä toteuttaa vaellus kotoa liftillä pohjoiseen matkaten.
Viimeksi liftasin vaelluksen yhteydessä kaksi päivää sitten, kun päätin kahden yön reissun Kurjenrahkan/Kuhankuonon poluilla hieman Vahdon pohjoispuolelle. Siinä oli Turun paikallisliikenteen pysäkki, mutta seuraava bussi olisi tullut vasta kahden tunnin päästä. Lähdin kävelemään kohti Vahtoa, mutta nostin kokeeksi peukalon pystyyn, ja kas – ensimmäinen auto otti kyytiin. Liftimatkalle tuli mittaa noin kolme kilometriä, mutta kyyti se on lyhytkin kyyti, etenkin vesisateessa. Vahdossa syödyn pizzan jälkeen jatkoin paikallisbussilla Turkuun.
Viime vuonna puolestaan pääsin kahdella kyydillä Riisitunturin P-paikalta Kirikeskuksen P-paikalle, jonne olin oman autoni jättänyt. Siinä tuli matkaa 30 km, ja huomattava säästö, koska tuolla ei olisi ollut tarjolla linja-autoa, vaan olisi pitänyt soittaa taksi.
Nuorempana harrastin liftaamista kohtalaisen paljonkin, viime vuosina enää vähemmän, mutta ne vähät kerrat ovat kytkeytyneet yleensä juuri vaellusreissuihin yllämainittujen esimerkkien tapaan: kun vaellus päättyy johonkin maantien varteen, niin linja-autoa odotellessa kokeilen saada liftikyytiä. Aika usein se onnistuu, ja olen huomannut saman korrelaation kuin Tidus: mitä vähemmän liikennettä, sitä helpompi on saada kyyti.
Liftaaminen on kyllä hieno laji, joka pitäisi saada mukaan Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon!
Kerran olen liftannut mutta oliko vaelluksen nimikkeellä? Oli sota aikaa joskus -80luvun lopussa. Sissi jotoksella meillä lyötiin joku kopio karta käteen ja sanottiin tonne. Oli sen verran hankalaa maastoa että samoja jälkiä ei takaisin mennä, joten kartan tietä pitkin päätettiin palata takaisin päin. Noh tie meni kartan ulkopuolelle, joten oletettiin että tosta se varmaan tulisi takas, kun näkyi toinen tien pätkä. Ei sit menny. Yksi auto meni ohi se oltiin maastossa piilossa mutta toinen pysäytettiin. Oli siinä varmaan kotona kertomista kun oli heittänyt muutaman kaverin maastopuvuissa ja rynnäkkökiväärien kanssa jonkun tien varteen ilta hämärässä.
Mä olen muutaman kerran liftannut Lapissa vaellusretkien yhteydessä. Päällimmäisenä tulee mieleen miten helppoa se oli. Lienen ollut onnekas, sillä en usko ainakaan hyvän ulkonäön tai ylivertaisen hygieniatason olleen syynä onnistumisille.
Hauskin tapaus oli se, kun heilautin kättä bussin pysäyttääkseni, kun olin Kevon vaellukselta palaamassa Inariin. Bussin edessä ajanut matkailuauto oletti että halusin häneltä kyydin ja pysähtyi myös. Kiitin autoilijaa ja valitsin bussin, sillä liftaamisesta jää helposti tunne että on kiitollisuudenvelassa.
Välillä on tarjottukin kyytiä. Pyöräretkellä Norjassa, kun menopeli hajosi, ohikulkija tarjoutui viemään pyörän ja kamat lähimpään kylään muutaman kilsan eteenpäin. Ranskan Alpeilla jonkun tien vartta raahustaessa kaatosateessa tarjottiin kyytiä. En kehdannut suostua kun olin aivan likomärkä.
Joskus 1990-luvun puolivälissä lähdin Sallasta Särkelän kylästä UKK-reittiä pitkin Tulppioon ja sieltä Saariselälle. Ensimmäisen yön yövyin karhutunturin kodalla. Sieltä lähdettyäni Naruskajoen varrella sain liftin eläkeikäiseltä vanhaan Mersuun ja pääsin sen kyydissä kymmenisen kilometriä. Ja kun nousin autosta ja nostin rinkkaani pois takakontista, niin kuski oli ottanut esille vajaan Koskenkorva-pullonsa ja siemaisi komean ryypyn. Vielä hän tarjosi pulloa minullekin, mutta totesin, että ryypyn aika on vasta sitten, kun leiriydyn. Vähän mietin eteenpäin astellessani, olikohan kuskilla paljonkin promilleja veressä minut kyytiin ottaessaan.
Etelässä on liftaamisesta aina ollut huonoja kokemuksia, mutta vaeltamiseen liittyvissä reissuissa hyviä.
Ehkä mieleenjäävimpinä tapahtumat kymmenisen vuotta sitten toukokuun alkupuolella pyöräreissulla Abisko-Riksgränsen-akselilla.
Kelikin oli hauskan haastava, oiken kunnollinen tunturiylängön lumimyrsky: "Lunta alkoi paikoin olla tiellä kymmenien metrien pituisia kinoksia parin kolmenkymmenen sentin vahvuudelta, joista pääsi kävelemään autonraiteita myöten läpi." Ja lisäksi pyörästä katkesi vaihdevaijeri. Olin vielä tarpin kanssa liikkeellä ja niissä olosuhteissa yöpyminenkään ei oikein tuntunut houkuttelevalta.
Jossain vaiheessa tuli mitta täyteen ja kun tunnistin ensimmäisen pakun lumimyräkän seasta nostin peukalon pystyyn ja norjalaiskuski nosti pyörän auton perään ja minä kiipesin kyytiin. Pääsin Katterjåkkan ostosparatiisin kahvion kautta Narvikiin Bilteman ovelle.
20 minuutin liftaamisen jälkeen pääsin Lieksasta karhunpolulle. Vanha herrasmies halusi väkisin minut viedä 50kmn päähän vaikka hänen päätepisteensä oli 10kmn päässä. Yritin rahaa tarjota mutta hän vain huusi "elä elä, en mie siun rahoja ota! Kiva kun saa ottaa liftareita kyytiin!" Hänelle tuli siis noin 80kmn ylimääräistä ajettavaa.
Niin paljon oon saanu vuosien varrella omilla seikkailuilla apuja että oon aika hurjan kiitollisuudenvelan jo kerryttänyt.
Erikoisin tilannetuli Karpaateilla kun piti siirtya alueelta toiselle eika liikennetta juuri ollutkaan... matkustin valin ambulanssin taka-osastossa
- tosin ihan hyvakuntoisena. Nooh, tama oli 70-luvulla. Varmaan join uusi maarays estáis moisen
. No lopulta kaveri juoksi auton luokse ja minä odotin rinkkojen kanssa tienposkessa.
